Auton korjaaminen tankkaamalla
Kävin noin kolme viikkoa sitten Salossa, lähes 50 km matka, ja menomatkalla huomasin, että auto käyttäytyy oudosti. Nopeus laski ylämäessä eikä kaasupolkimella tuntunut olevan vaikutusta. Alkumatka Perniöön eli melko tarkalleen puoleenväliin oli sujunut ongelmitta. Vielä kiihdytys Perniön liikenneympyrän jälkeen sujui suunnilleen normaalisti. Neljännesmatkassa Strömman jälkeen olin ohittanut huvivenettä vetävän auton kakkosella ja kierrokset olivat nousseet johonkin 5 000 rpm:n paikkeille.
Paluumatkalla vika oli sitten jo selvempi. Moottori ei ottanut kierroksia kuin hieman yli 2 000. Käytännössä se tarkoitti, että huippunopeus oli noin 80 km/h tasaisella, alamäessä saattoi nousta hieman yli 90:n ja ylämäessä vauhti hidastui noin 70:een. Pieni yllätys oli se, että kiihdyttäessä piti vaihtaa suuremmalle vaihteelle "liian aikaisin", koska ne kierrokset eivät tosiaankaan nousseet. Se taas tarkoitti, että kiihdyttäminen oli tosi hidasta. Pari kertaa sain kierrokset nousemaan niin korkealle, lähes 2 500, että peräpäässä oli outoa tärinää tai nykimistä. Moottori on edessä, joten se vaikutti hyvin oudolta.
Hieman outoa sillä oli ajaa, mutta olen minä ajanut jarruttomallakin autolla katsastusasemalta kotiin ja sieltä edelleen korjaamolle. Tehottomalla autolla ei tietenkään lähdetä ohittamaan, mutta muuten sellaisella ajaminen taitaa olla samanlaista kuin mopoautolla. Siis ei moottoritielle, mutta muuten aika normaalia ajamista. Autohan ei ollut varsinaisesti rikki.
En sitten pitänyt korjaamisella erityistä kiirettä ja paikallisella korjaamolla oli tunnin ruokatauko juuri silloin, kun kauppamatkan yhteydessä siellä yritin poiketa. Kyllä minä sinne soitinkin, mutta vastaaja kertoi, että soittoni on rekisteröity ja minulle soitetaan takaisin. Ei soitettu. Googlasin tietysti ja kilautin kaverille. Mitään yksiselitteistä tai varmaa tietoa ei löytynyt.
Kaveri jakoi vian syyn kahteen lähteeseen: polttoaineen ja ilman syöttöön. Tietysti pakkaset, lämpötilan vaihtelu sekä niistä johtuva kosteuden tiivistyminen ja jäätyminen olivat mitä ilmeisimpiä syitä. Pidinkin sisätilalämmitintä pitkään päällä aurinkoisina päivinä, jotta auto kuivuisi. Kuivatuksen päätteeksi kokeilin, miten korkealle kierrosluku nousisi ja pientä parannusta kyllä tapahtui, mutta ei tarpeeksi.
Ilmansuodatin on ilmeisesti hyvinkin helppo vaihtaa ja Motonetissä Ilmansuodatin Mondeo Zetec Tuotenumero: 16-9286 maksaa vain 8,90 €. Korjausoppaassa tosin neuvotaan putsaamaan se ensin paineilmalla. Bensatankki ja polttoaineensyöttö yleensäkin olisivat sitten jo hankalampi juttu.
Toinen ongelma, jonka päätin korjata edellispäivänä, oli nopeasti tyhjenevä akku. Käytän autoa melko harvoin ja silloinkin yleensä vain lyhyitä matkoja. Akku siis tyhjenee talvisin jo luonnostaankin melko nopeasti. No, se akku myös latautui nopeasti eli oli aika vaihtaa. Täältä saarelta ei näyttänyt auton akkuja mistään löytyvän, mutta en kovin paljon yrittänyt, koska Salon Motonettiin oli muutenkin asiaa.
Ensimmäinen korjaustoimenpide, jonka päätin tehdä, oli tankata 95:sta eli runsaasti alkoholia, joka sitoisi kosteutta. Samalla tankin ilmatila, joka laajenee ja kutistuu voimakkaasti lämpötilan vaikutuksesta, pienenisi.
Tankatessa huomasin, että korkki aukesi hyvin vähällä kiertämisellä. Aivan kuin se olisi ollut "väärällä kierteellä". Ennen tankkaamista bensaa oli ollut neljännes ja nyt täyteen. Kotipihalla kierrokset nousivat normaalisti. Varsinainen testi olisi kuitenkin matka akkua ostamaan ja samalla voisi ostaa sen ilmansuodattimen, jos se tuntuisi tarpeelliselta. En sitten ostanut.
Ostin tuon Ford Mondeo STW:n elokuussa 2011 eli 6 ½ vuotta sitten ja maksoin siitä 1 000 €. Tyypillinen katsastuskerta korjauksineen on tullut maksamaan noin 200 €. Tällä kertaa korjaaminen oli ilmaista.
Edellinen kommellus tuon auton kanssa oli Surmanloukku.
”Täältä saarelta ei näyttänyt auton akkuja mistään löytyvän,”
Tältä saarelta löytyy useita akkuja myyviä liikkeitä, mm. ”autoaasi” ja oma suosikkini ”Kimito Färg & Biltillbehör” joka on sympaattinen täyteenahdettu liike ja perheyritys. Joskus kun piti uusia moponakku en viitsinyt lähteä Motonetiin asti vaan kävin heillä katsomassa jos löytyisi. Oli sitten halvempi kuin sama Motonetissa.
Håll pengar på ön.
Ilmoita asiaton viesti
Olen tuolla Kimito Färg och biltillbehörissä pari kertaa käynyt. Maalia ja liimaa ostamassa ja etsitty löytyi. Tällä kertaa etsin ksg.fi:n kautta ja siellä tuo Kimito Färg.. on kategoriassa ”Kauppoja”, ”Rakennus, rauta ja maatalous” eikä ”Moottoriajoneuvot”, ”Muut” tai ”Osat, huolto ja korjaukset”.
Autoasi oli se korjaamo, joka oli keskellä päivää kiinni eikä soittanut takaisin.
Autojen akkuihin en ole niin hyvin tutustunut, mutta niissäkin näyttää olevan vähän kaikenkokoista. Moottoripyörien akut taas ovat tutumpia, kun minulla on kolme UPSia. Laitevalmistajan omat akut ovat muistaakseni ainakin kaksi kertaa kalliimpia kuin tavallinen vakioakku Biltemasta. Niitä on varsin laaja valikoima eri kokoisia.
Motonetillä on sitten vielä varsin kätevät nettisivut. Auton merkki ja malli, niin löytyi ilmansuodatin ja akku. Kun oli valinnut myös myymälän, näkyi lattiapaikka ja tulostetun ostoslistan kanssa tavarat oli helppo löytää vaikka en ole siellä koskaan ennen käynyt.
Pinottavat muuttolaatikot oli toinen ostos ja niitä ei ainakaan Wuoriolta löytynyt. Lisäksi samalla matkalla kävin vielä uudessa asunnossa muuttoa valmistelemassa. Korsström hoitaa muuton ja vuokraa suurimman osan laatikoista, joten ne rahat hålls på ön.
Nyt olen esivalmistelemassa laskua nykyiselle vuokranantajalle huoneenvuokralain 57 §:n perusteella. Näyttää että hänelle lähtee 2120 € lasku hyvän tavan vastaisesta irtisanomisesta. Finlexistä ei löydy oikeuskäytännöstä yhtään samanlaista tapausta, joissa vuokranantaja olisi niin tyhmä, että haluaisi maksaa enemmän lakimiehille kuin vuokralaiselle. Tähän mennessäkin ollut harvinaisen tyhmä, kun haluaa maksaa muuton ja korvaukset. Ensi kuun lopulla selvinnee, haluaako hän maksaa käräjäkuluja. Käräjäoikeuksien päätöksiä ei kerätä Finlexiin, joten jos vastaavia juttuja on ollut käräjillä, niistä ei ole keskitettyä tietoa.
En minä täältä muuten olisi halunnut muuttaa, mutta kun siitä maksetaan ja vieläpä aika hyvin, niin totta kai tilaisuuteen on tartuttava. Lisäksi voin paljastaa viime syksynä löytyneen uuden hyvän herkkutattipaikan tai -paikat.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo sinun Saabisi tapaus on yksi lisä siihen kirjoon, jonka takia vakavasti jo harkitsin ”uuden” auton ostoa. Toisaikaiset tai puolittaiset viat ovat vaikeita löytää ja eräskin googlaamani vastaavan ongelman kuvaus kertoi merkkihuollon antamasta toistuvasta ja kalliista valohoidosta.
Ilmoita asiaton viesti