Kulttuurin räjähdys
Joskus kouluvuosina minulle annettiin käsitys, että klassikoiksi päätyvät ne teokset, jotka kestävät ajan hampaan. Nyt kuka tahansa voi olla tekijä, tuottaja ja julkaisija ja ihan ilmaiseksi ja ikuisesti.
Lainata, kopioida ja "varastaakin" saa, se on ihailun korkein aste.
Keskustelin WSOY:n kustannusnaisen kanssa käsikirjoituksista. Hän myönsi kyselyyni, että menisikö Arto Paasilinna, tai Veikko Huovinen enää läpi tulleena sähköpostina? Lopulta myönsi, että ei varmaankaan.
”Luettaisin vain ne pakolliset sivut 6, 19, 87 ja loppusivu. Ei ne olisi enää mitään erikoisuuksia silmissämme. Parempia tulee koko ajan ja niitä hylätään kymmenin päivässä.”
Antikvaarini takahuoneessa 1980- luvulla kokeiltiin skannata silloisella muistaakseni omnibus merkkisellä ohjelmalla suomalaista kirjantekstiä koneessani. Purettiin Mika Waltarin ”Jälkinäytös” ja printattiin se IMB:n kiekkokoneella A4 liuskoille. Yksi meistä otti jutun niskoilleen ja vei käsikirjoituksen WSOY:n Bulevardille. Lupasi käydä neljän kuukauden kuluttua kyselemässä kässäriään. Sen teki ja sai sen onneksi mukaansa, maininnalla, että ”on raakile, kypsymätön, harrastelijamainen ja sopimaton”.
Pitää nyt kertoa, että Mika Waltari kirjoitti ”Jälkinäytöksen” tarkoituksella salanimellä WSOY:lle, kun yhtiö alkoi kohdella häntä kehnosti. Jälkinäytös voitti novellikilpailun ja 1938 siitä tuli eräänlainen kulttinovelli Helsingissäkin, vaikka oli sijoitettu maaseudulle.
Viisikymmentä vuotta myöhemmin siis palkittu voittaja hylättiin WSOY:llä, vaikka oli aikoinaan valtava menestys elokuvineen ja monien näyttämöiden esittäminen näytelmineen. Toisaalta arvostelun antoi tyypillinen keski-ikäinen kustannusnainen. Heitä on kustantajien palveluksessa oman ammattijärjestönsä jäsenreksiterissä noin 90 prosenttia. Arvannette, ettei äijäkirjoitukset voi mennä nykyään läpi tuon naisvaltaisen muurin läpi!
Rikos on vanhentunut, joten uskallan julkituoda sen.
Ilmoita asiaton viesti
Ensimmäinen lehtijuttuni ja kirjani julkaistiin 1994. Siitä pikakelaus vuoteen 2003, jolloin etsin keinoa saada teokseni julkaistua englanniksi ja huomasin, että sen voi tehdä ilman kustantajaakin ja käytännössä lähes ilmaiseksi. Sen tarinan eräs versio: http://lineox.net/news.php
Ensimmäisen oman julkisen oman www-sivustoni tein 1999 ja oman fyysisen palvelimeni sain verkkoon vuonna 2000. Nyt se palvelin on Ranskassa, mutta kun nyt kotonakin on niin ”paksu” letku (valokaapeli), voisi senkin lakkauttaa.
Viime syksynä vähän vahingossa ja sivuajatuksena perustin oman TV-kanavan.
Vähän eri juttu sitten on se, miten tästä harrastuksesta voisi ansaita.
Ilmoita asiaton viesti
Niin oli pitkään salaisuus, tai sitä kustantajat pitivät salaisuutena, että ISBN- numeron saa yliopistolta ilmaiseksi. Annettiin sellainen kuva, että se on kallis ja hankala juttu. Samoin Kirjavälitys OY ja nykyinen BTJ OY kirjastovälitys rahasta palvelee omakustantajaakin. Digitekniikalla tekevät nykyään kirjoja pieninä 30 – 40 kpl erissä. Kustannussopimuksissa lukee, että ”tilitykset kirjoittajalle loppuvat, kun varaston menee alle 50 kpl määrän”. Sitä kokonaispainon määrää ei vain lue missään. Tästä minulla on omakohtainen kokemus.
Ilmoita asiaton viesti
Olen tässä nyt muistojeni tulkinnan varassa, kun en ole itse tarvinnut ISBN-numeroa hakea. Sen saa Helsingin Yliopistolta, mutta se ei ole ilmainen, koska HY:n kirjastolle pitää toimittaa vapaakappaleet arkistointia varten.
Digitekniikalla tekevät ihan yhdenkin fyysisen kirjan. A free digital library. Huomaa linkin vuosi, 2007, nyt harvemmin kuollutta puuta käytetään. Silloin 2003 tai 2004 löytyi ”kustantaja, painotalo ja kirjakauppa”, jonne sai lähettää pdf:n ja siinä oli se kirjan julkaisu. Taitaa olla konkassa tai muuten vaan lopettanut sekin putiikki.
Minun viimeinen fyysinen kirjani julkaistiin ihan kustantajan kautta 2010 ja taisi painos olla 1000 kpl. Sinänsä ihan kelpo määrä kuolevalla genrellä. Sen jälkeen olen useinkin ihmetellyt miten julkaista ja miksi. Eräs ääneen ajattelujani oli Tarpeeseen kirjoitettuja. Alustus on ehkä hieman vaikeasti avautuva, mutta kannattaa ehkä lukea se kursorisesti ja ensimmäinen kommentti, joka ehkä avaa asian paremmin.
Fyysinen kirja on tietysti myös sisustuselementti (”kirjahyllyssäni on lukemattomia kirjoja”). Ja visuaalista taidettakin ne ovat: https://www.ted.com/talks/chip_kidd_designing_book…
Nykyinen ajatukseni kirjan tulevaisuudesta on aika lähellä Mike Matasen vanhaa visiota: A next-generation digital book. Hypertekstiä, multimediaa ja oikeastaan aika vanhaa kamaa, mutta varsin havainnollinen esitys.
Ilmoita asiaton viesti