Akateemiset kielet ja Oxfordin pilkku

Vuonna 1583 Firenzeen perustettu Accademia della Crusca (Leseen akatemia) on ensimmäinen kieliakatemia.

Seuraavaksi saksalaiset perustivat 1617 Fruchtbringende Gesellschaft:in (hedelmäätuottava seura), joka kuitenkin lopetti toimintansa jo 1680. Ruotsinkielinen wikipedia tiivistää lopettamisen syyksi: ”Sällskapet sjönk snart ned i det förkonstlade och förlöjligades samt upphörde omkring 1680.” Tämänhetkinen saksan kielenhuollosta vastaava instanssi on Rat für deutsche Rechtschreibung, joka perustettiin 2004. Kun wikipediassa seuraa sen historiaa, päätyy Zwischenstaatliche Kommission für deutsche Rechtschreibung:in kautta vuonna 1964 perustettuun Institut für Deutsche Sprache:en. Mitä väliaikana tapahtui, ei pienellä tutkinnalla minulle selvinnyt.

Kolmas akatemia perustettiin vuonna 1634 Ranskaan nimellä Académie française. Sen toiminnassa oli 10 vuoden tauko vallankumouksen takia 1793 – 1803. Tämän jälkeen seurasivat Real Academia Española (1713), Svenska Akademien (1786) ja Russian Academy, (1783).

Tuo edellinen oli lähinnä historiatiivistelmä luvusta Linguistic academies wikipediasta. Nykyään lähes kaikki vähänkään merkittävät kielet ovat akateemisia ja wikipediassa on Luettelo kielitoimistoista. Suomenkielinen versio ei kuitenkaan mainitse merkittävää poikkeusta, englantia sekä akateemisia keinotekoisia kieliä, kuten esperantoa ja klingonia. Suomessa KOTUS vastaa suomen lisäksi suomenruotsin, saamen kielten, romanin ja suomalaisen viittomakielen kielihuollosta.

Siis Star Trek -TV-sarjaan luotu kielikin on akateeminen, mutta englanti ei.

Minä olen opiskellut muodollisesti englantia hyvin vähän. Kansa-, keski- ja ammattikoulussa sekä pari kesäyliopiston kurssia 80-luvun alkupuolella. Ehkä sen takia minulle oli sekä yllätys että järkytys englanninkielen alennustila. Esimakua minulle antoi viime vuoden keväällä lukemani Financial Timesin artikkeli Missing Oxford comma shows why writing skills matter.

Artikkeli kertoo Mainen osavaltiossa käydystä oikeusjutusta, jossa lakitekstistä puuttuva pilkku oli keskiössä. Oxfordin pilkku on listassa tai luettelossa oleva viimeinen pilkku ennen ”and”- tai ”or”-sanaa, kuten ”First, second, and third.”. Suomessahan vastaavaa ei käytetä eikä tietääkseni missään muussakaan kielessä.

Vaikka Oxfordin pilkku on ilmeisesti saanut nimensä Oxford University Pressin sanakirjan tai tyylioppaan mukaan, on FT:n mukaan tavanomaista, että juuri britit jättävät sen pois, kuten kun Sunday Times ikimuistoisesti vuonna 1998 ennakkoarvosteli Peter Ustinovin matkailuohjelmaa, jonka huippuhetkiin kuului ”include encounters with Nelson Mandela, an 800 year-old demigod and a dildo collector”.

USA:n arvostetuin oikeinkirjoitusopas, Strunk and White:n The Elements of Style painottaa Oxfordin pilkun tärkeyttä mainitsemalla sen järjestyksessä toisena välimerkkisääntönä. Oikeus kuitenkin totesi, että Maine on yksi seitsemästä osavaltiosta, jossa Oxfordin pilkkua ei vaadita tai kielletä.

Lisäksi artikkelissa mainitaan, että Financial Timesilla on ikioma oikeinkirjoitusopas, joka sanoo, että Oxfordin pilkkua pitäisi välttää, mutta käyttää, jos muuten on väärinkäsityksen vaaraa.

Lopullinen niitti tuli, kun tutustuin pikaisesti espanjaan. Sen syntyperäisesti puhujia on enemmän kuin englantia puhuvia ja sen kielihuolto on keskitetty Espanjan akatemialle, jonka toimintaan osallistutaan 22 maasta, muun muassa USA:sta eli siellä puhutaan ainakin yhtä akateemista kieltä.

Englanti kielenä on kuin sekarotuinen kulkukoira jalostettujen lemmikkirotukoirien joukossa. Muutenkin varsinkin britit ovat varsin sivistymättömiä, ilman perustuslakia ja pituusmitat pitää kai vaihtaa, kun ne määritellään uudestaan kruunupään vaihtuessa ruumiinjäsenten mittojen mukaan.

Toisaalta, on se lohdullista, että kun englanti on nyt lingua franca, syntyperäisetkin puhuvat broken englishiä, koska muuta englantia ei ole.