Minne elefantit menevät kuolemaan
Minä en tuntenut Irja Laamasta muuten kuin hänen kirjoitustensa kautta. Silti hänen poismenonsa kosketti minua yllättävän syvästi. Lähes kaikki kirjailijat, joiden kirjoja olen lukenut, ovat jo kuolleet. Ainakin suurin osa niistä parhaimmista. En nyt luettele, koska sinulla, lukijani, on ainakin hieman toinen lista.
Irja kosketti, koska hän kommentoi minun kirjoituksiani ja minä hänen. Ei kovin paljon, mutta melko välittömästä viestinnästä tuli vaikutelma, että tunsin hänet jotenkin.
Yksi luonnontieteen sitkeimmistä romantisoiduista legendoista on kertomus norsujen hautausmaasta eli paikasta, jonne vanhat norsut menevät kuolemaan.
Boliviassa liikkuu huhu, jonka mukaan tämän kaltaisia paikkoja olisi myös ihmisille. Huhun mukaan La Pazin kaupungissa olisi neljä salaista paikkaa, jonne kuolemaan valmistautuvat ihmiset menevät viettämään viimeiset hetkensä. Huhua on vahvistanut entuudestaan paikallisen elokuvaohjaajan Tonchy Antezanan elokuva El cementerio de los elefantes, joka kertoo yhdestä tällaisesta paikasta.
Tämän julkaisemista olisi ehkä pitänyt odottaa marraskuuhun. Minun isoisäni kuoli marraskuussa. Se oli aika pitkä odotus ja tavallaan helpotus. Olin jo sitä ennen sanonut, että marraskuu on kuoleman kuukausi. En siis ollut lainkaan yllättynyt tai ylpeä, että ”ennustukseni” kävi toteen.
Tuohon wikipedian tietoon haluaisin lisätä vielä, että perimätiedon mukaan vasta marraskuussa vanhuksilla oli aikaa kuolla, kun elonkorjuu ja siihen liittyvät toimet olivat ohi. Tosin nykyisin eteläisessä Suomessa vaikkapa suppilovahveroita voi kerätä vielä joulukuussa tai jopa tammikuussa.
Ilmoita asiaton viesti
Suosittelen kirjallisuutta: Suomalaisten muinaisusko (Uno Harva, SKS). Kyllä suomalaisetkin löytävät omat tuonelansa.
Ilmoita asiaton viesti
Irjan kuolema kosketti minuakin yllättävän paljon. Vieläkin jokaisen kirjoittamani blogin jälkeen muistelen Irjaa ja miten hän olisi suhtautunut kirjoitukseeni… Olimme niin monessa samalla aaltopituudella, että voin sanoa olleemme jopa ns. sielunsisaria. Vieläpä kauan – melkein 7-vuotta. Hän poistui aivan liian nopeasti, jotta sitä olisi oikein vieläkään sisällään hyväksynyt.
Ilmoita asiaton viesti
Itse asiassa juuri noin minullakin. Siis ei tullut Irjaa kommentoimaan. Eikä usein muitakaan. Sinulla minulla taas oli aika erilaiset osuudet, jotka kohtasivat Irjan kanssa. Noh, on se kerran hyvä kohdata surunkin kohdalla, mutta kiitos.
Minulla on meneillään ihan toisentyyppinen kirjoitus juuri nyt ja ajatukset karkailee sinne..
Ilmoita asiaton viesti