Aina uutta musiikkia -projekti

Aikoinaan joskus 80-luvun alkupuolelta lähtien Mikael Wiikin musiikkiohjelma Smultronstället ja myöhemmin nimenvaihdoksen jälkeen Wiikend Ylen ruotsinkielisellä radiokanavalla jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen. Musiikki sattui olemaan lähes poikkeuksetta sellaista, josta pidin, mutta tärkeämpää oli se, että lähes poikkeuksetta se oli juuri ilmestynyttä eikä sitä oltu aikaisemmin soitettu ainakaan samassa ohjelmassa. Usein vielä kävi niin, että ainakaan minä en kuullut samaa musiikkia sen jälkeenkään radiosta.

80-luvulla elettiin vielä musiikin tarjonnan tai saatavuuden osalta niukkuuden aikaa. Vuonna -84 ostamani HiFi-videonauhuri oli aika iso askel musiikin hyvälaatuisen tallennuksen hinnan laskijana. C-kaseteissa äänenlaatu oli ollut heikko ja kelanauhoissa hinta korkea. Vuodesta -84 lähtien pyrin tallentamaan jokaisen Smultronställetin tai Wiikendin yleensä ajastetusti.

Enimmäkseen kuitenkin kuuntelin vinyylilevyiltä nauhoittamaani musiikkia. Ostin itsekin levyjä, mutta eräälläkin kaverilla oli hänen oman arvionsa mukaan noin 1200 LP-levyä ja muiltakin sain lainattua levyjä nauhoitusta varten. Ison 10,5-tuumaisen kelanauhan toistoaika oli kolme tuntia yhteen suuntaan nopeudella 9,5 cm/s ja VHS-kasetin 6 tai 8 tuntia puolikkaalla nopeudella. Ne olivat paljon kätevämpiä kuin ainainen levyjen kääntäminen ja vaihtaminen.

Radion kuuntelun lopetin lähes kokonaan joskus vuoden 2000 tienoilla. Silloin soittolistojen käyttö oli jo sääntö hyvin harvoin poikkeuksin ja ne olivat hyvin lyhyitä. Kun saman kappaleen kuuli muutaman kerran tunnin sisällä, sitä ei enää halunnut kuulla ”koskaan” uudestaan ja ainoa mahdollinen ratkaisu oli olla kuuntelematta radiota. Lopullinen niitti oli Wiikendin lopetus muistaakseni vuonna 2004. Sen jälkeen en ole yleensä viitsinyt ”radioihini” eli yleensä viritinvahvistimeen kytkeä edes antennia. Mikael Wiik kyllä jatkoi olisikohan se ollut vuonna 2005 tai 2006 Radio Helsingissä Terraario-nimisellä ohjelmalla, mutta ilman Ylen laajaa levyarkistoa ja soitti niitä samoja kappaleita, joita oli Ylen ohjelmissa soittanut. Terraariota oli kyllä helppo tallentaa, kun Radio Helsinkiä pystyi kuuntelemaan vain netin kautta muualla Suomessa ja ajastus vaati vain yhden crontab-rivin tietokoneella. Ei niitä kuitenkaan tullut kuunneltua juuri lainkaan ja aika pian jonkun kone- tai käyttöjärjestelmäpäivityksen myötä crontab-rivikin hukkui.

En nyt muista milloin aloin suuremmassa mittakaavassa kopioimaan CD-levyiltä musiikkia mp3-formaattiin, mutta vuoden 2006 loppupuolella olin tehnyt melko monimutkaisen skriptikokoelman, jonka avulla CD-levyjen rippaaminen ja mp3-tiedostojen teko onnistui tietokoneklusterilla. Silloin tietokoneet olivat vielä niin hitaita, että mp3-tiedostojen tekeminen vaati aika paljon prosessoriaikaa. Sain skriptikokoelman toimintaa selvittävästä artikkelista 300 USD kirjoituspalkkiota O’Reillyltä. Sen kopio on omalla palvelimellani: Ad-Hoc Clustering. Sen aikaisella naisystävälläni oli sadoittain CD-levyjä ja lisäksi lainasin niitä kirjastosta. Olen kasvattanut kokoelmaani, sanoisiko sykäyksittäin. Joskus siihen hommaan on innostunut niin, että kokoelma on kasvanut kymmenillä, jopa yli sadan levyn verran lyhyen ajan sisällä ja sitten se on taas jäänyt useammaksi kuukaudeksi tai jopa vuodeksi. Nyt niitä kuitenkin on kännykässäni yli 2 000 ja siitä määrästä on karsittu levyjä, jotka olen kopioinut varmuuden vuoksi, kun ne ovat olleet niin helposti saatavilla.

 

Radion paluu, tavallaan

Yhdellä kaverilla 80-luvulla oli aika hyvä kokoelma fuusio-jazzia, minä tietysti nauhoitin niitä ja tutustuin jazziin lähinnä sitä kautta jo silloin. Uusi isompi innostuminen on tapahtunut parin viime vuoden aikana. En ole siis radiosta kuunnellut jazzia oikeastaan yhtään. Sen takia valitsin ensimmäiseksi musiikkiohjelmaksi, jota lataan Ylen Areenasta Jazzklubin. Miten se tapahtuu, on helpoin kertoa videon välityksellä.

 

Ensimmäinen skripti, dl-sarja, on seuraavanlainen:

#!/bin/sh 
mkdir -p $1 
pushd $1 
shift 
#echo "1. shift " $1 
#shift 
#echo "2. shift " $1 
#echo $@ 
for i in $@ 
 do yle-dl $i 
done 
popd

Tärkein ei-vakio-ohjelma siinä on yle-dl. Sen kotisivu on https://github.com/aajanki/yle-dl ja Fedorassa sen asennusohjeet löytyvät sivulta https://github.com/teervo/yle-dl-fedora , jossa olevien ohjeiden mukaan annoin kaksi käskyä:

# dnf copr enable teervo/yle-dl
# dnf install -y yle-dl

Toinen skripti on fix2fat:

 
#!/bin/sh 
detox $1/* 
pushd $1 
ls -str | awk 'BEGIN{i=10};/.mp3/{new=$2;sub(new=i++,new);print "mv -v",$2,new"_"$2}' > mv.sh 
sh mv.sh 
rm mv.sh 
popd

detox on ainakin Fedorassa ihan vakiovalikoimassa, mutta sen kotisivu on https://github.com/dharple/detox, jos sitä sinun levitysversiossasi ei ole.

 

Miksi käytän äänikirjan lukuohjelmaa musiikin kuunteluun? No tietysti sen takia kun se muistaa kohdan, johon jäin kuuntelussa vaikka akku loppuisi tai ohjelma muuten sulkeutuisi. Ja se muistaa paikan jokaisessa ”äänikirjassa” tai hakemistossa. Kaikki tulee kuunneltua aikanaan ja kaikki jo kuunneltu on tiedossa ja tavallaan merkitty kuunnelluksi. Toiston nopeutus on kiva lisä, mutta käytän sitä melko maltillisesti. Äänikirjaa Alastalon salissa kuuntelin 1.75-kertaisella nopeudella.

Miksi kolmen kuukauden ohjelmat yhteen hakemistoon tai äänikirjaan? Alastalon salissa oli muistaakseni noin 35 tuntia. Kolme kuukautta Jazzklubia on suunnilleen yhtä pitkä.

 

Lisäys 27.3.2022

Jazzklubi oli helpoin maali löytää suuri määrä musiikkia, jota en ole aiemmin kuullut, mutta ei se kovin pitkään nykyisellä kuuntelutahdilla riitä. Kun lisäksi tuli julkaistua tämä kirjoitus, niin kävin läpi seuraavaksi parhaimmat kohteet.

Näkymissä ALL ja FINISHED jo luettujen ”äänikirjojen” kuvakkeet ovat täysmustia kirjoja.

Olen nyt ladannut seuraavien ohjelmien kaikki Yle Areenasta saatavilla olevat jaksot:

Yhteensä niiden pituus on 229 tuntia ja 19 minuuttia, mutta olen kuunnellut jo 45h:45m 19 päivän aikana, joten jäljellä on kuunneltavaa 183h:34m, joka riittää samaa tahtia jatkaen 76 päivää eli 2½ kuukautta. Musiikkiohjelmia säilytetään Areenassa vuoden ajan ja kun nykyisillä valinnoilla niitä riittää vain reiluksi kolmeksi kuukaudeksi, pitäisi valikoima saada jotenkin nelinkertaistettua. Ehkä sitä voisi äänikirjojakin välillä kuunnella tai vaikkapa jatkaa kielten opiskelua Duolingon podcasteilla, joita on tarjolla ainakin englanniksi espanjaa opiskeleville. Niitä voi seurata samalla tekstinä näytöltä, joten ne soveltuvat oikeastaan vain bussimatkojen aikana kuunneltaviksi.

Jos tuntee minun musiikkimakuni, voisi ihmetellä miksi valituista ohjelmista vain yksi on Areenan luokittelussa osastossa Pop & rock. Olen sitä itsekin ihmetellyt ja Rick Beato on mielestäni löytänyt siihen hyvän selityksen. Alla ensin Beaton vuodatus:

 

Kerrataan vielä: Auto-Tune julkaistiin vuonna 1997 ja Beat Detective 2001. Se osuu samoihin vuosiin, kun lopetin radion kuuntelun soittolistojen takia, mutta todellisuus oli vielä karumpi, niiden soittolistojen musiikki oli jo ennen ensimmäistä kuunteluakin niin kaavamaista, että siinä ei ollut mitään uutta tai erikoista eli täydellisen kuuntelukelvotonta. Kyllä Areenan Pop & rock -osaston ohjelmissa soitetaan myös viime vuosituhannen musiikkia, mutta nekin minä olen jo lähes kaikki kuullut. Bluesia soitettiin silloin aikoinaan melko vähän radiossa ja blues on niin perinteikästä ja epäkaupallista, että se on välttynyt Auto-Tune-vitsaukselta.

Etnomusiikki on toinen Auto-Tune-vitsaukselta hyvin välttynyt musiikin laji, mutta ohjelmista Sydänjuurilla eli Suomen ja lähialueiden perinnemusiikki on liian tuttua ja usein kuultua ja Euroopan valot on nostalgiaosastoa eli pääsääntöisesti kuuntelukelvottomaksi puhkisoitettua.

 

Lisäys 28.3.2022. TV-sarjojen lataaminen Yle Areenasta

Enää TV-sarjojen lataaminen omalle koneelle ei ole niin järkevää tai tarpeellista kuin vain noin kuukausi sitten, jolloin Yle Areenan uusi mediasoitin tuli ensin lyhyeksi aikaa koekäyttöön vanhan rinnalle ja on nyt ainoa käytettavissä oleva versio. Vanhassa toistoikkunan koko oli joko SD eli 540 x 960 eli kumpaankin suuntaan puolet Full-HD-resoluutiosta tai täysruutu riippumatta näytön resoluutiosta. Minulla päänäytön resoluutio on UHD tai 4K eli 2160 x 3840 eli siihen mahtuisi neljä Full-HD-resoluution ikkunaa. Kumpikin vaihtoehto oli täysin sopimaton.

Yle Areenan uusi mediasoitin mukautuu selainikkunan kokoon eli sen leveys vain pitää säätää 1920 kuvapisteeksi esimerkiksi vertaamalla sitä Full-HD-videota toistavaan ikkunaan. Jos Areenasta katsottavan ohjelman resoluutio on pienempi, jota se enää hyvin harvoin on, on sitä kuitenkin mukavampi katsoa suuremmasta Full-HD-kokoisesta ikkunasta.

Toinen syy omalle koneelle lataamiseen on poistunut vähitellen ja tapauskohtaisesti, mutta ei vieläkään kokonaan. Nyt on jo onneksi harvinaista se, että sarjan alkuosat poistuvat Areenasta ennen kuin viimeiset ovat tulleet katsottaviksi. Jos sellaisia halusi putkikatsoa, oli omalle koneelle lataaminen ainoa keino. Nyt uudet sarjat julkaistaan useimmiten kokonaan Areenassa jo ennen niiden ensimmäistä antenniverkon lähetystä. Minä nyt kuitenkin vielä jatkan TV-sarjojenkin lataamista omalle koneelleni, kun se on niin helppoa ja siihen on tottunut. Aikoinaan perustelin itselleni oppi- ja tietokirjojen säilyttämistä sillä, että luettu kirja on arvokkaampi siksi, että niistä tietää etsiä kaipaamaansa tietoa. Hyvin harvoin niitäkään sitten kuitenkaan tuli myöhemmin selattua ja nyt kaikki tieto löytyy niin kätevästi ja nopeasti netistä, että luetuilla kirjoilla on korkeintaan tunnearvoa.

Niin, aiemmassa videossani esittelin tekemäni skriptin, dl-sarja:n käyttöä, mutta se on hieman erilaista videotiedostojen kanssa. Jälleen aika pitkä vaikka leikkasin yli 48-minuuttisen alkuperäistallenteen vähän yli 10-minuuttiseksi. Nyt voisi korostaa sitä, että komentorivin tai -tulkin käyttö ikkunoituna graafisessa käyttöliittymässä on todellista tehokäyttöä. Kumpikin yksinään, komentorivi ja graafinen käyttöliittymä ovat pahasti puutteellisia, mutta yhdessä tehokkaita.

 

Alkupuolella esittelen tämän vuoden aikana lataamiani TV-sarjoja, mukaanlukien pari elokuvaa, joilla on omat hakemistot. Nyt niitä on 29 kpl ja kun halusin tietää niiden yhteenlasketun toistoajan, rakensin vähitellen seuraavan komennon:

LANG=C du -sh `ls -lstr | grep drwxr | tail -n29 | awk '{print $10}'` | awk '{sub("G","");tot=tot+$1};END{print tot}'

Alkuosa ennen yhteenlaskevaa jälkimmäistä AWK-skriptiä tulostaa yksittäisten hakemistojen koon seuraavaan tapaan:

9.2G    Farmarit 
...
8.2G    Transport

Tulokseksi sain 214,3 (Gt) ja kun tuo Transport on 8-osainen sarja, jossa osan pituus on keskimäärin 47 minuuttia, on gigatavu noin 45 minuuttia ja kokonaistoistoaika noin 150 tuntia.

 

1.4.2022 Aineiston kartoituksen loppuraportti

DJ Bunuel eli Måns Strömberg kehui Jazzklubin ohjelmatunnillaan ruotsinkielisen puolen ohjelmaansa Lux. Yhden jakson pituus on noin 2h:40m ja yhteensä ladattavaa oli noin 145 tuntia. Ohjelman kuvaus on ”Inga kategorier, bara musikaliska pärlor och ett varmt hjärta – varje vecka öppnar DJ Bunuel fönstret till världen och låter musiken strömma in.”. Uusimman jakson esittäjistä tai säveltäjistä minulle oli nimen perusteella tuttuja 18 ja tuntemattomia 24. Vaikuttaa siis hyvältä. Kun aiemmat lataukset Areenasta riittävät noin kolmeksi kuukaudeksi päivätahtiin noin 2½ tuntia, riittää Lux noin kahdeksi lisäkuukaudeksi eli yhteensä viideksi. Areenan ruotsinkieliset ohjelmat eivät taida olla kovin kuunneltuja. Tyypillinen Luxin pitkään esillä olleen jakson latauskertojen määrä oli noin 1200. Ilmeisesti sen takia Akamai ei pidä niitä ainakaan kaikissa välimuistipalvelimissaan ja latausnopeus oli luokkaa 1 Mt/s eli noin kymmenysosa liittymän kapasiteetista. Uusimmat noin neljän viikon ajalta latautuivat täyttä vauhtia.

Lux muistutti minua, että minähän osaan ruotsiakin varsin sujuvasti. Siellä julkisen palvelun esitystoiminta on jaettu selvemmin kahteen osaan. SVT hoitaa TV-lähetykset ja mm. uutiset netissä, mutta radion Sveriges Radio. Radio-ohjelmia ei voi kuitenkaan ladata netistä, ainakaan helpolla tai ilmeisellä tavalla. Sen sijaan mobiililaitteille löytyy sovellukset, joilla voi kyllä ladata yksittäisiä ohjelmia kuunneltavaksi offline-tilassa. Android-versio kysyi lataamisesta ilman Wi-Fi-yhteyttä, kun olin bussissa. Minulla on rajaton nettiliittymä kännykässä, mutta jatkuva datayhteyden käyttö voi kuluttaa akkua turhaan, joten lataaminen on silti järkevää. SR:n sovelluksessa toistonopeuden voi valita tavanomaisen 25 % välein.

Sveriges Radio Play ja BBC Sounds radio-sovellukset Google Play-kaupassa. Minulla on hämärä muistikuva, että olisin joskus aikoinaan asentanut tietokoneen selaimen kautta Play-kaupasta sovelluksia mobiililaitteisiini, mutta sen onnistuminen oli mukava yllätys. Laitteita ehdotettiin vain neljää, koska ilmeisesti noin 9 kuukautta, jotka vanhempi tablettini on ollut käyttämättä, on liian pitkä aika.

BBC:n noin kolmetuntinen Jazz nights ei ollut ”kunnollinen” podcast. Aina tasatunnein ohjelman katkaisi lyhyt uutislähetys, joka oli tietysti jo vanhentunut. Pikakelaus oli sentään 20  eikä tavanomainen 10 sekuntia, mutta nopeussäätöä en löytänyt. Myös BBC pitää ohjelmajaksoja tarjolla kuukauden tai 4 viikkoa. Ohjelmatarjontaan en ole vielä kunnolla tutustunut, mutta kummallakin sitä on vähintään kahden kuukauden verran jo pelkästään jazz-tarjonnan osalta, jos käytetään samaa laskutapaa kuin Yle Areenan musiikkiohjelmissa. Ollaan siis löydetty 9 kuukauden verran musiikkia eli 3/4 koko tarpeesta.

Viime viikolla jouduin kuuntelemaan Salon pääkirjaston musiikkiosaston esittelyn. Uutta tai mielenkiintoista siinä oli muistutus netin kautta käytettävät Naxos Music Libraryn kolme osaa, joilla on omat mobiilisovelluksensa.

Selaimen kautta voi kuunnella kaikkia Naxos Music Libraryn osia, mutta kännykkään pitää asentaa kullekin erillinen sovellus.

Taidemusiikin tarjonta vaikuttaa varsin hyvältä. Latasin kännykkääni uudehkolta vaikuttavan kamariorkesterisovituksen Bachin Die Kunst der Fugesta. Bach ei saanut sitä valmiiksi ennen kuolemaansa eikä nuoteissa ole edes mainintaa, millä kokoonpanolla se pitäisi soittaa. Se onkin aina mielenkiintoisin Bachin teoksista juuri sovituksen takia, mutta kun se on muistaakseni hieman yli tunnin pituinen, ei siihen syventymiseen ole useinkaan aikaa, joten sen kuuntelu on jonossa..

Naxos Jazzin kokoelmasta etsin pistokoemaisesti Miles Davisia ja vanhojen, suunnilleen ennen 1965 tehtyjen levytysten lisäksi löytyi vain TUTU eli hieman heikolta vaikuttaa. Naxos Worldistä löytyy kaikki Suistamon Sähkön levyt, mutta ei ainuttakaan ukrainalaisen DakhaBrakhan seitsemästä levystä.

Naxos Music Libraryssä on 170 069 levyä, Naxos Jazzissa 23 139 ja Naxos Worldissä 15 655. Jos joka päivä kuuntelisi 8 levyä, menisi niiden kuunteluun 71½ vuotta.

Linkit Play-kauppaan: The Naxos Music Library (NML) Naxos Music Library Jazz Naxos Music Library World.

 

Kun asensin Ruotsin radion ja BBC:n sovellukset kännykkään, asensin myös NPR Newsin, mutta se ei ollut se, jota etsin. Yhdysvalloissa ei ole samanlaista valtiorahoitteista yleisradiota, mutta siellä on lahjoitusvaroin toimivat PBS, joka keskittyy TV-toimintaan ja NPR radiotoimintaan. Wikipedian mukaan ”National Public Radio (NPR) on yhdysvaltalainen julkisen palvelun radioverkko, joka lähettää lähinnä uutis-, ajankohtais- ja keskusteluohjelmia Yhdysvalloissa. NPR perustettiin 26. helmikuuta 1970.” Juuri muuta suomeksi ei siitä sanota ja englanniksi sivu on aivan liian laaja. NPR koostuu kuitenkin noin tuhannesta paikallisasemasta ja rahoitus tulee lahjoituksista, jotka ovat Yhdysvalloissa verovähennyskelpoisia tietyin edellytyksin. NPR News, joka on ainoa NPR:n sovellus kännykkään, ohjaa kuuntelijan paikallisen radioaseman uutistarjontaan.

NPR:n musiikki- ja muuhun ohjelmatarjontaan voi kyllä tutustua selaimella, mutta kännykällä ne ovat saatavilla sieltä, mistä podcastit yleensäkin, Androidissa Google podcastsissä.

NPR:n musiikkitarjontaan tutustuin tai kiinnitin ensimmäistä kertaa huomiota New York Timesissa Paul Krugmanin 1.3. julkaistussa kolumnissa War, What Is It Good For? Siihen oli upotettu DakhaBrakhan NPR Music Tiny Desk Concert vuodelta 2015. DakhaBrakha on esiintynyt Tiny Deskissä myöhemminkin, mutta uusin on tallennettu korona-ajan tyyliin kotona eli Dakh-teatterissa Kievissä, Ukrainassa.

Tuon videon kuvauksessa ei ilmaista kateutta naissoittajien hienoista Marge Simpson -tyylisistä villapipoista. Minä olen tilannut Youtubessa NPR Music -kanavan. Myös Suistamon Sähkö on eräs globalFESTin ja Tiny Deskin tämän vuoden esiintyjistä.

Google podcastsissä on NPR Tiny Desk -kanavalla 300 episodia neljän vuoden ajalta. Youtubessa NPR Music -kanavalla näyttäisi olevan vain Tiny Desk konsertteja, mutta niitä on paljon enemmän ja pidemmältä ajalta. Kukin konsertti näyttäisi olevan maksimissaan 20 minuuttia pitkä, hyvin usein noin vartin pituinen, mutta ainakin Youtuben puolella osa vanhoista oli pilkottu yhden kappaleen videoihin.

Latasin kännykkääni uusimpia ehkä noin parin tunnin verran ja Google podcasts huomautti, että ne säilytetään automaattisesti 30 päivää ja kuunnellut poistetaan 24 tunnin kuluttua. Tarkistin ajat asetuksista enkä yrittänyt niitä muuttaa. Vaikuttavat järkeviltä.

Musiikki-podcasteja tekevät varmasti muutkin kuin NPR, joten voin todeta, että projektin ensimmäinen vaihe, musiikkitarjonnan kartoittaminen on päättynyt onnistuneesti. Minun ei enää koskaan tarvitse kuunnella samaa musiikkia, huonoa musiikkia, mainoksia tai maksaa siitä

0
rkoski
Sitoutumaton Salo

IT-ammattilainen ja -kirjailija. Tehnyt aikoinaan useita Linux-levitysversioita nimillä SOT, Best, Spectra ja Lineox Linux. Julkaistuja kirjoja puolisen hyllymetriä.
Yhteystiedot: www.raimokoski.fi , www.raimokoski.com , www.lineox.net , rk at raimokoski piste com, rk at lineox piste net

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu