Elämäni biisi
Yle uusii ohjelmasarjaa Elämäni biisi. Onhan se sinänsä mielenkiintoinen ohjelmaformaatti, mutta minun on todella vaikea kuvitella olevani yksi osallistujista. Minulla elämäni biisi vaihtuu vuodenajoittain, viikottain, tunneittain, minuutettain ja jopa sekunnettain. Lisäksi ne ovat yleensä vaikeita esittää tai vaativat jopa kahden sinfoniaorkesterin lisäksi kaksi kuoroa.
Jos aloitetaan aikajärjestyksessä eli helpoimmasta päästä, niin se on The Beatlesin Help.
Olin tuolloin 9 tai juuri täyttänyt 10 ja Ressun musiikkitunneilla valmisteltiin joulua varten In dulce jubile -kuorolaulua. Beatlesissa oli vain kolme laulajaa, mutta aika loistavia. Sen jälkeen aloin todella kuunnella musiikkia.
Minä kuuntelin kaikenlaista musiikkia, mutta tuohon aikaan, 70-luvulla, se ei ollut helppoa tai halpaa. 14-vuotiaana olin äitini kanssa viikon lomamatkalla Jugoslaviassa ilman mitään soittovehjettä. Iltaisin kuitenkin hotellin läheisen ravintolan soittolistalla oli Jethro Tullin versio Bachin Bouréesta. Se kuului hotelllihuoneeseen ja se oli päivän pelastus ja se jatkui koko viikon.
80-luvulla minulla oli varaa vehkeisiin ja levyihin. Tuon ajan herkuttelusta voisi nostaa esiin vaikka mitä, mutta nyt vain pari. Tom Waitsin LP-levy Swordfishtrombones oli jotenkin käänteentekevä.
Kuten myös King Crimsonin Dicipline.
90- ja 00-luvuilta ei niin erityisiä muistikuvia ole, tietysti kuuntelin klassikkoja, kuten Hot Rats. Nyt Dweezil panee isäänsä paremmin, mutta Willie the Pimpin vokalistina Don van Vlietiä eli Kapteeni Pihvisydäntä ei voi ylittää.
Silloin musiikin saanti ja kuuntelu oli jo muuttunut lähes ilmaiseksi ja niin helpoksi, että siitä ei juuri syntynyt muistijälkiä. Joitakin kuitenkin palailee pätkittäin, kuten täti Moonikan 95-vuoden versio Mikael Wiehen 70-luvun biisistä Ska Nya Röster Sjunga.
https://www.youtube.com/watch?v=A0FNFe9RSaM
10-luvulta mieleenpainuvin oli Matteus-passio Turun Logomossa. Siitä ei ole tallennetta ja sen kesto on yli kolme tuntia.
Tämän vuosikymmenen biisi on vanha tuttu Le Sacre.
En minäkään osaa sanoa mitään elämäni biisiä, koska maku todella vaihtuu aikojen ja iän mukaan. Ensirakkauteni kuitenkin oli Led Zeppelin. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki on sattumanvaraista. Minulla blues tai raskaamman musiikin alku oli sen kulminaatio, Cream. Crossroads on Robert Johnsonin biisi ja legendan alku. Hän tapasi paholaisen tienristeyksessä ja möi sielunsa, jotta voisi soittaa kitaraa kuin ei kukaan muu. Walter Hill teki aiheesta elokuvan, jonka paras kohtaus on Steve Vai vs Ralph Macchio Epic Guitar Battle.
Steve Vai ei muuten ole ihan kuka tahansa kitaristi: Steve Vai – ”For The Love Of God”. Tuotakaan biisiä ei ihan helposti esitettäisi.
Ilmoita asiaton viesti
Minä kansakoululaisena sain Bealesien Help LP:n joululahjaksi tädiltäni. Vuosiluku on päässyt unohtumaan mutta varmaankin levyn ilmestymisvuonna sen sain.
Ilmoita asiaton viesti