Hetkiä yössä – unohdettu Suomen Plan 9 from Outer Space

Ed Woodin Plan 9 from Outer Space on Wikipedian mukaan:

Plan 9 from Outer Space on vuonna 1959 ensi-iltansa saanut tieteiselokuva, jonka käsikirjoitti, ohjasi ja tuotti ”kaikkien aikojen huonoimmaksi elokuvaohjaajaksi” kutsuttu Ed Wood. Elokuvan pääosissa nähdään Gregory Walcott, Mona McKinnon, Bela Lugosi, Maila Nurmi ja Tor Johnson. Suomessa Plan 9 from Outer Space on julkaistu toisinaan nimellä Haudanryöstäjät ulkoavaruudesta,[2] vaikka myös elokuvan alkuperäinen englanninkielinen nimi on Suomessa laajassa käytössä. Elokuva on tullut kuuluisaksi siitä, että sitä on kutsuttu epävirallisesti ”maailman huonoimmaksi elokuvaksi”.

Vuonna 1961 julkaistua Eino Ruutsalon ensimmäistä pitkää elokuvaa, Hetkiä yössä, ei ole minun mielestäni ymmärretty lainkaan. Pieni häivähdys ymmärryksestä on Ylen eilistä Teeman Eino Ruutsalon töitä esittelevää erikoisnäytöstä varten julkaisemassa alustuksessa ”Eino Ruutsalo oli suomalaisen taide-elokuvan yksinäinen susi – 100 vuotta syntymästä” lauseen ”Vaikka elokuva on paikoin amatöörimäisen kompasteleva, jotkut kohtaukset tuovat symbolismissaan mieleen varhaisen Ingmar Bergmanin, toiset ennakoivat surrealismissaan hetkittäin David Lynchin tuotantoa.” alussa, jonka olen kursivoinut. Paikoin amatöörimäisen kompasteleva! Minun mielestäni kompastelu tai mokailu on jatkuvaa ja kun on toipunut yhden mokan aiheuttamasta naurukohtauksesta, huomaa jo toisen ja nauru jatkuu siitä hetkestä alkaen, kun ymmärtää elokuvan katsomisen ”juonen”, aina loppuun asti.

Ihmisillä on tietysti erilainen huumorintaju ja herkästi jo jopa toisella katsomiskerralla voi iskeä vaivaannuttava myötähäpeän tunne. Ruutsalo sentään yritti niin kovasti tehdä taide-elokuvaa. Ruutsalon myöhemmät pitkät elokuvat, seuraavana Tuulinen päivä, ovat toteutukseltaan paljon parempia, mutta myös ne ovat  jääneet unohduksiin, ne eivät ole edes hauskoja.

Minä näin Hetkiä yössä jo 80-luvun loppupuoliskolla ja tallensin sen Ylen lähetyksestä VHS-nauhalle. Sen vitsit kyllä kuluivat lähes puhki jo ensimmäisellä kerralla ja kahdella seuraavalla nauroin seuran vuoksi, mutta neljäs kerta noin 20 vuotta ensimmäisen kerran jälkeen oli liian vaivaannuttava.

Suosittelen siis elokuvaa katsottavaksi vain yhden kerran ja jos ei sitä osaa pitää hauskana, kannattaa lopettaa kesken.

Yllä linkitetyn Ylen artikkelin lisäksi Suomalaisen elokuvan festivaalin sivuilla oleva arvostelu kannattaa ehkä lukea. Muualta ei pienellä etsimisellä paljonkaan löytynyt, elokuva on tosiaankin hyvin unohdettu.

Elokuva on katsottavissa Ylen Areenassa vielä 27 päivää, linkki.

 

Frank Zappa kertoi kappaleensa Cheepnis alussa miksi hän pitää hirviöelokuvista ja mielellään mahdollisimman halvalla tehdyistä. Huonot elokuvat kunniaan!

 

Youtubessa oli jossain vaiheessa Hetkiä yössä -elokuvasta klippi, jossa Cisse Häkkinen on toisena poikana puussa, mutta en löydä sitä enää. Sen sijaan vielä Ed Wood -klassikon traileri:

 

+2
rkoski
Sitoutumaton Salo

IT-ammattilainen ja -kirjailija. Tehnyt aikoinaan useita Linux-levitysversioita nimillä SOT, Best, Spectra ja Lineox Linux. Julkaistuja kirjoja puolisen hyllymetriä.
Yhteystiedot: www.raimokoski.fi , www.raimokoski.com , www.lineox.net , rk at raimokoski piste com, rk at lineox piste net

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu