Kukka-asetelmia

Kukka-asetelmia maalattiin aikoinaan pitkälti harjoitustöinä, mutta kun on kevät ja uusi kamera, tai siis kuten nykyisin, kännykkä, on järkevää käyttää tilaisuutta hyväksi, kun vastaan tulee ihan omia aikojaan kasvaneita kukkia, aurinkokin on aikamoisen sopivassa paikassa ja sen verran pilvien takana, ettei heijastukset suuntaudu alaspäin, sanalla sanoen aikamoisen täydellinen asetelma on jo valmiina, pitää vain valita sopiva kuvakulma ja paikka.
Tai lyhyemmin kerrottuna: tulin keskiviikkoillalla kuntosalilta ja räpsin kännykällä pari kuvaa.
Myllypakantiellä on käynyt kuvaamassa myös Googlen Street View -kuvausauto, linkki (näpäytä punaista pistettä, sen jälkeen ilmestynyttä Street View -kuvaketta ja kierrä näkymä pyörätielle. Artikkelikuvassa näkyy aidan katkaiseva koivu. Kukat ovat siitä noin kolmen aitatolpan päässä.).
Kuvat Google Kuvat -palvelussa.
Ne muut kolme kuvaa on otettu seuraavana päivänä aikaisemmin, jolloin aurinko oli paljon korkeammalla, lähes etelässä, mutta jo kääntynyt lounaaseen. Kaksi ensimmäistä kuvaa ovat ultralaajakulmia ja viimeiset 50 Mpx kuvia.
Lisätään vielä 50 Mpx kuvista parempi eli se, jossa ei ole lyhtypylvästä häiritsemässä:
Todellakin, ”aidan katkaiseva koivu”. Määritelmä oli sen verran harvinainen, että se houkutteli tutustumaan. Puu on saanut jäädä paikoilleen, eikä aitaankaan ole rakennettu mutkaa. Suomusjärven erikoinen! Jos koivu jatkaa paksuuskasvuaan, on aita vielä jonain päivänä lujilla.
Ilmoita asiaton viesti
Google Street View -kuvissa on vesileima 2013 ja lehdet ovat jo kellastuneet eli vuodenaika on syksy eli kuvausauto kävi siellä noin 9 ½ vuotta sitten. Ei ole tainnut juuri mitään muuttua. Viime vuonna katuvalot vaihdettiin ledeihin, mutta niin pieniä muutoksia tuskin huomaa.
Minä taas kävin tänäänkin pikaisesti salilla, otin paluumatkalla kuvia ja lisäsin niistä toisen samaan jaettuun kansioon.
Ilmoita asiaton viesti