Löysikö 84-vuotias kehonrakentaja nuoruuden lähteen? – Lääkäri, paranna itsesi!

The Life Plan on Jeffry S. Lifen vuonna 2011 ilmestyneen kirjan nimi. Silloin hän oli 72-vuotias, kuten kirjan kansikin kertoo. Vuonna 2013 ilmestyi sen suosion (New York Times Bestseller) vanavedessä vielä Mastering The Life Plan.

Nyt Tohtori Jeffry S. Life on jo 84-vuotias, mutta edelleen huippukunnossa. Alla olevan esittelyvideon kaltaisia leikekokoelmia löytyy useita eikä yhdessäkään leikkeessä ole mainittu päiväyksiä, mutta mies ei vaikuta vanhentuneen juurikaan runsaan vuosikymmenen aikana, jonka hän on ollut julkisuudessa.

Tarina alkoi jo vuonna 1998, jolloin Life täytti 60 vuotta, oli ylipainoinen, diabeetikko, sydän heikossa kunnossa, väsynyt eikä seksikään sujunut. Ruokavalion uusiminen ja kuntosalilla käynti riittivät pitkään, mutta kun Life huomasi kärsivänsä andropaussista, miesten vaihdevuosista, hän aloitti hormonikorvaushoidon. Lifen ”suunnitelmassa” on paljon muutakin ja vaikka kaikki sen valinnat eivät kaikille olisikaan parhaita mahdollisia, sopii se silminnähden hyvin ainakin Lifelle itselleen.

 

Kasvuhormonien käytössä on kuitenkin omat riskinsä ja ilmeisesti noin dekadi sitten aiheesta väiteltiin aika paljon ja ylilyöntejä tapahtui tyypilliseen tapaan Yhdysvalloissa, mutta sitä ei täällä huomattu. Kun etsin kaikkien suomalaisten kirjastojen keskitetystä palvelusta, finna.fi:stä Lifen teoksia, yhtäkään ei löytynyt.

Uusin lääkeinnostus on alunperin diabeteslääkkeeksi tarkoitettu metformin, jota on alettu käyttää myös laihdutuslääkkeenä ja ainakin Nir Bazilai, joka on useiden ikääntymistä tutkivien laitosten johtaja tai johtoelinten jäsen, pitää sitä yleislääkkeenä vanhenemiseen eikä pelkästään sen oireina olevien sairauksien hoitoon sopivana. Alla on ensin kolme vuotta vanha TEDx-puhe:

Ja sitten CNN:n ”TV-lääkärin”, Sanjay Guptan 1.8. julkaistu katsaus nuoruuden lähteen etsinnän nykytilaan keskittyen pitkälti juuri Nir Bazilain työhön.

 

Metformin on ainakin halpa lääke. 100 tabletin pakkaus maksaa suomalaisen apteekin verkkokaupassa 6,61 €.

 

Medice, cura te ipsum

Healer, heal thyself! Tuo on se muoto, missä minä sen muistin, peräisin jostain vanhentuneesta raamatunkäännöksestä, nykyinen on: Physician, heal thyself, tai niin ainakin Wikipedia väittää. Suomeksi sivun versiota ei löydy.

Jeffry S. Life saa joka tapauksessa roimasti lisää uskottavuutta ikänsä takia. Kovin paljon en viitsinyt kaivella, mutta tuorein löytämäni päiväyksellä varustettu video hänestä on vuodelta 2021, jossa hän lyhyesti kertoo elämänvaiheistaan kirjan julkaisun jälkeen ja se selittää miksi hän ei enää ole pyrkinyt julkisuuteen. Bisnekset eivät tainneet mennä aina ihan putkeen ja sellaista. Omaan tilanteeseeni nähden Life on erittäin kiinnostava, koska olen vain pari vuotta vanhempi kuin hän tehdessään elämänmuutoksensa. Minulla ei kuitenkaan ole mitään hänen vaivoistaan ja yleiskuntokin lienee reippaasti parempi. Ja erityisesti testosteroonitasoon liittyviä oireita minulla ei ole ollut ja lähtötasoni on ollut hyvin korkea. Minulla olisi siis aivan täydet mahdollisuudet tehdä sama perässä, jos vain haluaisin.

Kirjataan nyt tässä yhteydessä omat tärkeimmät veriarvot: Hemoglobiini 172 g/l, mitattu joskus vuodenvaihteen tienoilla, leposyke 55, verenpaine 97/63, eli kaikki paitsi alapaine parempia kuin parempi viitearvo. Muut sitten ihan rajoissa, paitsi leukosyytit koholla, mutta se pitäisi olla jo korjaantunut sekin. Lisäksi ne monet kuvaukset ja mittaamiset, mitä TYKS:n Salon Sairaalassa tehtiin parin viikon aikana pari vuotta sitten, joissa ei mitään löytynyt. Täysin terve hyväkuntoinen mies ihan tutkitusti siis.

Ilkka Liukas on ilmeisesti edelleen 76-vuotias ja hänen uskottavuutensa laski huomattavasti kun luin hänen kirjastaan, mitä ne todella hyvät fyysiset arvot olivat, ei käytännössä mitään. Mies ei ole käynyt punttisalilla. Ja 69-vuotiaana aloittaminen hyvin vaatimattomalta tasolta ei olisi ollut ehkä enää kovin helppoakaan. Hänen kirjallaan ei ole mitään arvoa ja jos siinä on jotain omia ajatuksia, niitä on testattu vain häneen itseensä ja ehkä myös perheenjäseniinkin.

Peter Attia on noin nelikymppinen eikä tee iästään numeroa. Hänen voisi sanoa tekevän jonkinlaista metatutkimusta haastattelemalla pitkäikäisyyteen liittyvien alojen parhaita asiantuntijoita yllättävän laajalla skaalalla. Kirja on vain kalpea aavistus siitä kaikesta tiedosta, jota on tarjolla, ja aika halpakin verrattuna $149 vuotuiseen tilaukseen. Ilmaistakin materiaalia on niin paljon, että hirvittää. Minun mielipiteeni kyllä on, että ihan niin hyvässä kunnossa ei tarvitsisi olla kuin Attia, mutta kun on ollut aktiiviurheilija, niin ihan järkevää se on yrittää pitää se taso, minkä on jo saavuttanut.

David Sinclair on varsin mielenkiintoinen 54-vuotias. Noin neljä kuukautta sitten hän esiintyi India Today Conclavessa ja Business Today -kanavalla julkaistiin alla oleva keskustelu. Sinclairin intialaissyntyinen vaimokin osallistuu hieman yleisön joukosta.

Kaikennäköisiä puuhastelevat ja kokeilevat. Kiitos Ristolle, ks. kommentit.

rkoski
Salo

IT-ammattilainen ja -kirjailija. Tehnyt aikoinaan useita Linux-levitysversioita nimillä SOT, Best, Spectra ja Lineox Linux. Julkaistuja kirjoja puolisen hyllymetriä.
Yhteystiedot: www.raimokoski.fi , www.raimokoski.com , www.lineox.net , rk at raimokoski piste com, rk at lineox piste net

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu