Oletko kuunnellut kaikki klassikkolevyt? – Erään tekoälyavusteisen huijauksen anatomia

Kuvalähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Hendrix_Axis.jpg

The Jimi Hendrix Experience julkaisi kolme studioalbumia ja niistä kaksi on puhkisoitettuja: Are You Experienced ja Electric Ladyland, mutta Axis: Bold as Love on jäänyt hyvin vähälle huomiolle. Itse olen varmuudella kuullut sen 13:sta kappaleesta aikaisemmin vain kaksi. Wikipedian mukaan: ”Albumin tunnetuin kappale on herkkä balladi ”Little Wing”, jonka esimerkiksi Stevie Ray Vaughan ja Eric Clapton ovat versioineet. Myös kappale ”Little Miss Lover” on mainitsemisen arvoinen funk rockin edelläkävijänä.” Kolmanneksi tunnetuin ””Spanish Castle Magic” vakiintui Hendrixin konserttiohjelmiston osaksi.” on mahdollisesti mennyt ohi, vaikka olenkin kuunnellut aikoinaan paljon Hendrixin kokoelmalevyjä.

Ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen. Ei se Electric Ladylandin veroinen taida olla, mutta äsken vihdoin ensikuunteluna se vaikutti jopa paremmalta.
Albumi YouTube Musicissa.

 

Kuvalähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:King_Crimson_-_Earthbound.jpg

Wikipediassa on tyhjentävästi: ”Earthbound on King Crimsonin ensimmäinen konserttitallenne. Se on ollut epäsuosiossa sekä esitysten että huonon äänenlaadun vuoksi, mutta toisaalta esimerkiksi King Crimson -kronikoitsija Sid Smith pitää siihen sisältyvää tulkintaa ”21st Century Schizoid Manista” oikein tärkeänä.” Piti se kerran kuunnella, mutta en suosittele.

 

Prime Quality Beef. Ozit Records Uk:n vuonna 2005 julkaisema kokoomalevy.

Aika hyvä kokoelma Captain Beefheartin helpommin lähestyttävää musiikkia. Tätä levyä ei mainita esimerkiksi Wikipediassa lainkaan ja kai siihen syynsä on, mutta musiikki on hyvää. Tämä oli aika yllättävä löytö, koska olin noin vuosi sitten käynyt Vaski-kirjastojen Captain Beefheart -tarjonnan hyvin tarkkaan läpi ja sieltä löytyi selvästi vähemmän julkaisukelpoisia levyjä aiemmin julkaisemattomasta materiaalista.
Albumi Youtube Musicissa.

 

YouTuben automaattisesti luomalla John McLaughlin -aihekanavalla on noin 1 200 kappaletta, joista suurin osa lienee samanlaista tekoälyn generoimaa roskaa kuin tämäkin. Kuvassa miehellä on varsin omituiset kädet – varma merkki tekoälyn käytöstä. 82-vuotias McLaughlin on kyllä edelleen aktiivinen, mutta ei enää julkaise kahta tai kolmea albumia viikossa.

Mikä tuo DistroKid sitten on?

Aika kätevää. Muusikoiltakin rahastetaan, että saa levynsä julkistettua!

 

Lisäys: Erään tekoälyavusteisen huijauksen anatomia

Kesti jonkin aikaa tajuta, miksi joku lataisi tekemäänsä tai generoimaansa musiikkia jonkun toisen nimellä. Ratkaisu löytyi Wikipedian DistroKid-sivulta: (suomennos Google Translate)

Heinäkuussa 2015 musiikillisen näyttelijän Jack & Jackin DistroKid-julkaisu nousi iTunes-listan ykköseksi maailmanlaajuisesti. [4] [5] Tämä oli erityisen huomionarvoista, koska DistroKid ei ota palkkioita tai rojalteja, joten tämä oli ensimmäinen kerta, kun listaykkösenä oleva artisti pystyi pitämään 100% tuloistaan. [2]

Jos olen ymmärtänyt oikein, YouTuben automaattisesti generoimille artistisivuille ladatuista kappaleista tulevat korvaukset menevät mutkien kautta artistille, mutta kun DistroKidillä on oma järjestelmänsä, menevät rahat sille, joka on maksanut DistroKidille musiikkinsa levittämisestä ja kun DistroKid ei ilmeisesti tarkista onko lataajalla oikeutta käyttää artistinimeä, on rikos mahdollinen.

Olen ilmoittanut 25.6.2024 YouTubelle yhdestä kappaleesta Roskasisältöä/harhaanjohtava > Huijaus tai petos, mutta se on vielä käsiteltävänä.

Kovin paljoa tällä huijauksella ei taida tienata. Sivu YouTubessa.

 

Rick Beaton parin viikon ikäinen vuodatus tekoälyn generoimasta musiikista:

 

Ja sitten erään muusikon kokemus Udion käytöstä generoimaan musiikki hänen sanoitukseensa, julkaistu kolme viikkoa sitten:

Sanoituksen olisi tietysti voinut generoida vaikkapa Chat-GPT:llä. Suno on toinen ilmeisen suosittu ja tekoälymusiikkigeneraattoreiden arvosteluja ja vertailuja löytyy vaikka kuinka paljon. Hakutermi ”Ai generated music” tuotti runsaasti osumia ja voi siihen lisätä vielä video-sanan loppuun, niin on koko tuotanto kasassa.

rkoski
Salo

IT-ammattilainen ja -kirjailija. Tehnyt aikoinaan useita Linux-levitysversioita nimillä SOT, Best, Spectra ja Lineox Linux. Julkaistuja kirjoja puolisen hyllymetriä.
Yhteystiedot: www.raimokoski.fi , www.raimokoski.com , www.lineox.net , rk at raimokoski piste com, rk at lineox piste net

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu