Pyykinpesukoneen korjaaminen pesemällä

Nykyään juuri mitään ei kannata korjata ja täysin toimintakuntoisetkin laitteet päätyvät kovin helposti ”kierrätykseen” eli romuksi. Näin oli käydä myös pesukoneelleni, mutta logististen ongelmien takia tutkin ongelmaa hieman tarkemmin. Olin ostanut sen muistaakseni 50 € hintaan torilta tai huuto.netistä, joten menetys ei olisi ollut suuri, mutta korvaavan etsiminen ja kuljetus olisi ollut aika suuri vaiva.

Ongelma tuli vastaan torstaina, kun laitoin koneen pesemään pyykkiä, jolla oli hieman kiire. Kone kuitenkin pysähtyi ja joku virhevalo vilkkui. Se käynnistyi kyllä uudelleen, mutta pysähtyi jälleen kymmenien minuuttien kuluttua. Sen vieressäkään ei viitsinyt valvoa niin pitkää aikaa, joten käynnistelin sitä ainakin muutaman kerran sen tarkemmin tietämättä tai arvelematta, mistä ongelma johtuu. Aikaa kului useita tunteja ja pyykit jäivät koneeseen.

Perjantaina minulla ei enää ollut kiirettä ja ajoin ”ohjelman” läpi käsin vaihe kerrallaan. Samalla huomasin, että melkein heti, kun kone otti lisää vettä, sitä alkoi valua poistoletkusta vaikka poistopumppu ei toiminut. Poistopumpun ääni on selvästi tunnistettava. No, ne pyykit oli pesty, mutta pyykkikonetta ei tietystikään viitsisi käsin käyttää.

Youtubesta löytyy ohjevideoita vähän kaiken korjaamiseen ja vaiva vaikutti tarkentuvan poistovesipumppuun, jossa ajattelin poistovesiventtiilin olevan. Googlatessa ihan oikeaa varaosaa ei löytynyt, mutta yleinen hintataso poistovesipumpuille näytti olevan haarukassa 50 – 70 €. Järkevämpää olisi tietysti ostaa uusi käytetty koko kone.

Jonkin aikaa mietin ja harkitsin. Sitten tuli älynväläys. Minä nostin poistoletkua kiinnittämällä sen koneen takaosan kuljetuskiinnikkeeseen, jolloin poistovesi ei pääsisi omia aikojaan valumaan pois. Tästä oli se ikävä sivuvaikutus, että poistovesi pumpattaessa poistui lattialle, koska lattiakaivo, ainoa käyttökelpoinen poistopiste, on hankalan etäällä. Poistoletku ulottui sinne juuri ja juuri, kun se oli lähes suorana ja alhaalla.

Koepyykkäys onnistui korotetulla poistoletkulla. Jatkoletku ei kovin paljoa kustantaisi ja melkein naapurissa olevasta rautakaupasta varmaan löytyisivät tarvittavat osat.

Koepyykkäystä nostaessani kuivumaan huomasin kuitenkin juurisyyn, joka näkyy alla kuvassa.

 

Kylpyhuoneessa kun oltiin, otin tietysti käsisuihkun käyttöön ja tiskiharjan, joka minulla on siellä paremman puutteessa.

 

Jälleen koepyykkäys poistoletku alkuperäisesti matalalla olevana. Ei mitään ongelmaa. Jostain syystä tiivisteen päälle joutuneen pesuaineen poisto pesemällä korjasi pyykinpesukoneeni. Ehkä se jatkoletku olisi hyvä idea, mutta nyt sillä ei ole kiirettä.

 

rkoski
Salo

IT-ammattilainen ja -kirjailija. Tehnyt aikoinaan useita Linux-levitysversioita nimillä SOT, Best, Spectra ja Lineox Linux. Julkaistuja kirjoja puolisen hyllymetriä.
Yhteystiedot: www.raimokoski.fi , www.raimokoski.com , www.lineox.net , rk at raimokoski piste com, rk at lineox piste net

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu