Hoitajat ansaitsevat vaativasta työstään oikeudenmukaisen korvauksen

Poikasena kuulin ja luin lehdestäkin kansan suussa pitkään kulkeneen sloganin: ’Työmies on palkkansa ansainnut!’

Työmiehen palkan ja elintason noustessa slogani muuntui muotoon: ’Työmiehessä ei ole enää mitään muuta punaista kuin omakotitalon tiiliseinä ja Saabin ovi!’

Ajat ovat muuttuneet parempaan suuntaan, mutta naisvaltaiset alat, kuten hoitoala, ovat nyt työmiehen asemassa. Hoitajien palkoilla ei punatiilistä omakotitaloa tai edes vähän käytettyä punaista Saabia hankita.

Olen työskennellyt yli neljäkymmentä vuotta lääkärinä psykiatriassa ja suurimman osan työvuosistani avohoidossa. Pisimpään, kolmisenkymmentä vuotta olen auttanut moniammatillisen nuorisopsykiatrisen tiimin johtajana yhdessä psykologien, sosiaalityöntekijöiden ja psykiatriaan erikoistuneiden sairaanhoitajien kanssa masennuksesta, ahdistuneisuudesta, syömishäiriöistä ja psykoosista kärsiviä nuoria, tyttöjä ja poikia, saamaan kiinni elämästään uudella tavalla ja vähitellen enemmän ja enemmän luottamaan omaan jaksamiseensa ja selviämiseensä, mitä myös kuvataan sloganilla: ’Elämä kantaa!’

Nuorisopsykiatrisessa avohoidossa työskentelevät työntekijät joutuvat kantamaan mielessään ja välillä konkreettisestikin potilaitaan, jotta hoidossa olevat nuoret jaksaisivat elää yli vaikeimmat päivänsä päivä kerrallaan ja sitoutua säännöllisiin tapaamisiin avohoidon työntekijöiden kanssa.

Vakava itsetuhoinen käyttäytyminen on nuorisopsykiatrian arkea, mikä asettaa avohoidon työntekijöille suuria ja voimia vieviä haasteita.

Aloittaessani lääketieteen kandidaattina sisätautien kliinisen kurssin Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa tammikuussa 1974 kurssia vetänyt apulaisprofessori totesi meille, noin sadalle opiskelijalle, joista 3/4 oli nuoria miehiä: ”Muistakaa, että tässä sairaalassa työskentelevät sairaanhoitajat ovat yhtä älykkäitä kuin te, vaikka he eivät ole halunneetkaan opiskella lääkäreiksi kuten te!” Näiden sanojen totuudellisuus on vahvistunut minulle joka päivä niinä yli neljänäkymmenenä työvuotenani, joina olen työskennellyt moniammatillisen työryhmän johtajana ja tiimin lääkärinä tiiviissä kliinisessä yhteistyössä hyvin koulutettujen, korkean tietotaidon ja uuden oppimisen halun ja innon omaavien sairaanhoitajien kanssa.

Hoitajat ovat ansainneet kunnon palkan, mikä heille on myös maksettava, jottei Suomesta lopu hoitajat. Jos näin käy, niin terveydenhuoltomme romahtaa, mikä johtaa nopeasti myös taloudelliseen romahdukseen ja yhteiskunnan kaaokseen.

Yli neljä vuosikymmentä kestäneen lääkärin urani aikana olen päätynyt siihen, että sairaanhoitajan peruspalkan on oltava vähintään 3.000 euroa kuussa, jotta hoitoala pystyisi houkuttelemaan kyvykkäitä ja opinhaluisia nuoria.

Kutsumus alalle on hyve, mutta se ei muutu rahaksi, jolla hoitajat selviävät arjen menoistaan ainakaan pääkaupunkiseudulla.

Korkeatasoinen koulutus ja korkeatasoinen terveydenhuolto ovatkin parhaat kilpailuvalttimme kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa!

Seppo Mäkinen

LKT

Lasten- ja nuorisopsykiatrian sekä psykiatrian erikoislääkäri

Psykoterapeutti

Lääkintävänrikki