Ojalinja-teoria – ratkaiseeko suohaudan sijainti Kyllikki Saaren tapauksen?

Kyllikki Saaren murha Isojoella vuonna 1953 järkytti aikalaisia ja on mietityttänyt suomalaisia kohta 70:n vuoden ajan. Syksyn ratoksi tuli luettua Teemu Keskisarjan ja Juho Saaren kirjat aiheesta, ja harrastelijasalapoliisi-Grönroosin on nyt pakko nostaa esiin oma teoriansa asiasta, joka on mielestäni varsin huomionarvoinen.

17-vuotias uskovainen ja kunnollisena pidetty tyttö kadonnut kotimatkalla hartaustilaisuudesta. Ruumis löydetään haudattuna suon kupeesta. Kuka on syyllinen? Ulkopaikkakuntalainen automies? Naisia ahdisteleva ojankaivaja? Nuoria tyttöjä metsästävä pappi?

Kyllikki Saaren tapauksen asetelma ja henkilöhahmot ovat kuin jännityselokuvasta. Kuulostaako ojalinjauksista puhuminen mielenkiintoiselta asialta tällaisen draaman yhteydessä? Ehkä olisi syytä kuulostaa, sillä ojalinjauksen huomioiminen voi olla avain tapauksen ratkaisuun.

Käydään aluksi läpi keskeiset tapahtumat. Kyllikki Saari katoaa toukokuussa 1953 matkalla kotiin illalla pidetystä hartaustilaisuudesta. Todennäköinen katoamispaikka saadaan haarukoitua viimeisten havaintojen perusteella kotimatkan muutaman viimeisen kilometrin etapille. Saaren polkupyörä löydetään kesällä suolammesta. Lokakuussa metsiköstä löydetään Saaren kenkä, jonka jälkeen käynnistetyssä etsinnässä Saari löydetään haudattuna suon kupeesta.

Tutkinta keskittyi aluksi niin sanottuun autolinjaan, eli Saaren epäiltiin tulleen autolla liikkuneen henkilön tai henkilöiden kaappaamaksi/surmaamaksi. Kun suohauta löytyi lokakuussa, kohdistui poliisin mielenkiinto hautapaikan ympärillä kesän työskennelleeseen ojankaivajaan Vikki Lehmusviitaan, jolla oli historiaa naisten ahdistelusta julkisilla paikoilla. Lehmusviita pidätettiin, mutta mielentilatutkimuksen mukaan hänen ei nähty olevan väkivaltainen eikä yksinkertaisena pidetyn Vikin uskottu kykenevän olemaan paljastamatta rikokseen liittyviä tietoja, jos hänellä sellaisia oli.

Toinen pääepäilty oli Saaren rippipappi Kauko Kanervo, joka joutui Saaren tapausta tutkineiden poliisien kiinnostuksen kohteeksi vasta pari vuotta myöhemmin, kun hän joutui Parkanossa syytteeseen suhteesta alaikäisen kanssa. Kanervolla paljastui olleen pitkä historia suhteista alaikäisiin tyttöihin, ja Isojoen kirkkoherranvirastossa Kanervon alaisuudessa työskennellyt Saari oli myös joutunut tämän ahdistelun kohteeksi. Kanervo oli kuitenkin muuttanut pari viikkoa ennen Saaren katoamista Merikarvialle (60 kilometriä Isojoelta) uusiin tehtäviin.

Molemmilla pääepäillyillä oli lisäksi alibit: Lehmusviidan alibin tarjosivat äiti ja veli. Kanervon alibin taas alaikäiset lapset ja jalkavaimona toiminut nuori palvelija.

Tapaukseen liittyy myös muutama erikoinen yksityiskohta. Tienoo, josta Saaren kengät olivat löytyneet, oli rampattu moneen kertaan ees taas kesän etsintöjen yhteydessä. Onkin vahvoja epäilyjä, että kengät olisi tuotu paikalle jälkikäteen. Mikä erikoisinta, toisesta kengästä löytyi Saaren käyttämä kaulahuivi ja miesten sukka, jota oli lyhennetty leikkaamalla.

Saaren hautapaikka löytyi taas etsijän nostettua maasta törröttävän kuolleen männynoksan ylös, jonka kohdalta ruumis sitten löytyi. Kuin hautapaikan merkiksi laitettu oksa oli tutkimusten mukaan käyty laittamassa paikalle vasta hyvän aikaa hautaamisen jälkeen.

Taustatiedot ovat siis selvät, joten käydään itse asiaan.

Ohessa on Keskisarjan kirjasta otettu poliisin aikanaan piirtämä kartta, josta selviää mistä Saaren ruumis, pyörä ja kengät löytyivät. Kiintoisien ja karmeiden yksityiskohtien joukosta kiinnitin huomiota vasta kirjan toisella lukukerralla kartan hieman vähemmän seksikkääseen yksityiskohtaan: ojaan.

Ohessa on myös kuvakaappaus ajantasaisesta Ympäristökeskuksen kartasta samalta alueelta, jossa näkyvät myös ojalinjat. Suohaudan paikalla on nykyään muistomerkki, jonne vie metsäpolku. Tämä polku on merkitty Ympäristökeskuksen kartassa katkoviivalla ja polun pää on suohaudan/muistomerkin paikalla.

Aikalaiskartassa muiden yksityiskohtien varjoon jäävä ”laskuoja” tekee suohaudan kohdalla v-kirjaimen muotoisen mutkan. Kartta on piirretty suohaudan löytämisen jälkeen, ja on oleellista huomioida, että ojaa ei ollut vielä Kyllikki Saaren katoamisen tapahtuma-aikana kaivettu kuin aivan pieni pätkä aikalaiskartan oikeasta reunasta / Ympäristökeskuksen kartan eteläpuolelta.

Pääepäiltyihin lukeutunut Vikki Lehmusviita ja kaksi hänen sukulaistaan Frans Lehmusviita ja Pentti Kytömäki kaivoivat ojaa kesän 1953, jolloin Saarta vasta etsittiin, ja urakka valmistui elokuun puolen välin tienoilla. Kolmikko oli siis lapiohommissa ison osan kesästä vain muutaman kymmenen metrin päässä suohaudasta, jota oja kiersi.

Teemu Keskisarja toteaa kirjassaan ”luterilaisen kirkon vaarallisimman papin” Kauko Kanervon olleen Kyllikki Saaren ainoa ongelmallinen ihmissuhde. Tähän perustuen Keskisarja esittää sinänsä aiheellisen kysymyksen siitä, että kuinka todennäköistä on, että tällä asialla ei olisi mitään tekemistä Saaren kuoleman kanssa?

Myös itse olen kiinnostunut todennäköisyyksistä ja kysyn, kuinka todennäköistä on, että tekijä x, joka ei tunne ojalinjausta, kolkkaa pyörällään kotiin palaavan Saaren pimeällä maantiellä ja hautaa tämän metsään prikulleen siihen kohtaan, joka jää parhaiten ojalinjan katveeseen tämän tehdessä v-kirjaimen muotoisen koukkauksen juuri siinä kohtaa syvemmälle metsään? Muutama kymmenen metriä etelään tai pohjoiseen sijoittunut hauta olisi hyvin suurella todennäköisyydellä jäänyt rakentamisen edetessä joko laskuojan tai viimeistään laskuojasta itään lähtevien pisto-ojien linjalle.

Ympäristökeskuksen kartassa näkyy edelleen samaa linjaa seuraava ojalinja, ja kokonaisuus on siitä ehkä helpommin hahmotettavissa kuin aikalaiskartasta. Katso karttaa ja mieti, kuinka todennäköistä olisi haudata uhri sattumalta juuri keskelle aluetta, jonka rakenteilla oleva oja kiertää?

Mielessä kävi myös ajatus siitä, onko ojalinjaa muutettu kiertämään suohautaa, mutta maastokartta näyttää linjan kiertävän maankohoumaa, joten ojan linjaukselle näyttää olevan hyvä selitys.

Ojankaivajakolmikon lisäksi linjauksen tunsi myös Vikin siskonmies Arvo Hakala, joka asui aivan tapahtumapaikan lähellä, ja jonka kanssa Vikki oli paljon tekemisissä. Hakala oli myös ollut keväällä aloittamassa ojaurakkaa, mutta oli siirtynyt pian muihin töihin Vikin porukan jatkaessa urakkaa.

Sukulaisten tarjoaman alibin lisäksi ainoa Vikin syyttömyyteen viittaava seikka on mielentilatutkimus ja vedetty johtopäätös siitä, että tämä ei osaisi pitää henkirikoksen kaltaista asiaa omana tietonaan. Ei Lehmusviita ilmeisesti osannutkaan, sillä mielisairaalan yöhoitaja todisti levottomasti käyttäytyneen Vikin sanoneen eräänä yönä ”Hakala sen peitti”, ja tämän kuultiin tehneen samankaltaisen heiton myös myöhemmin paikallisessa kuppilassa.

Jos Hakala oli saattanut sekaantunut tapaukseen, niin ojankaivuuremmin nuorimman jäsenen, 18-vuotiaan Pentti Kytömäen osallisuutta voi taas epäillä. Keskisarjan kirjassa kerrotaan tämän jättäneen saapumatta viimeisenä työpäivänä ojatyömaalle ja jättäneen lisäksi paikalle työvehkeensä, lapion, rukkaset, jne., jotka sitten löydettiin maastosta puolentoista kuukauden päästä suohaudan löytymisen yhteydessä. Käytöstä ei aikanaan selvitetty, mutta voidaan spekuloida, olisiko toiseksi viimeisen työpäivän päätteeksi Vikiltä lipsahtanut, että mitä paikkaa tässä oli kesä kierretty. Tai että mitä Pentinkin työkaluilla oli eräs keväinen yö kaivettu.

Entä sitten kenkä ja männynnäre? Vallitseva teoria on, että kenkä ja näre olisi tuotu paikalle vasta jälkikäteen, koska tunnon tuskiin tullut tekijä tai asiasta tietävä henkilö olisi halunnut haudan tulevan löydetyksi, jotta Saari saataisiin haudattua asiallisesti siunattuun maahan.

Vallitseva teoria vaikuttaa varsin perustellulta. Näreen osalta voi tosin tarjota myös vaihtoehtoista selitystä, jonka mukaan se asetettiin paikalleen vasta myöhemmin ojankaivuun edettyä lähemmäs suohautaa, jolloin kaivajat halusivat kenties merkitä paikan itselleen, jotta olisivat osanneet pysyä siitä riittävän kaukana.

Tämä ojalinja-teoria on nojatuolista (tai tarkemmin sanottuna kiikkustuolista) tekemä oma kontribuutioni mysteerin selvittämiseksi. Tapauksesta on paljon teorioita, mutta tuo asia jäänyt huomiotta, miten hyvä tuuri murhaajalla on ollut hautapaikan valinnassa ojalinjan suhteen, tai todennäköisemmin, miten hautapaikka kertoo siitä, että sen valitsivat tulevan ojalinjan tuntevat henkilöt – eli käytännössä ojankaivajat. Jokainen voi pohtia, onko tapauksen ratkaisu ollut luettavista kartasta kaikki nämä vuodet?

Asiasta kiinnostuneita suosittelen lukemaan Teemu Keskisarjan kirjan aiheesta, joka on kuin dekkari, joka kestää lukemista. Juho Saaren kirja kuvaa taas kiintoisasti tapauksen sosiologisia ulottuvuuksia, johon aiheesta enemmän kiinnostuneen kannattaa tutustua.