Telttaretki – Bodomin murhamysteeri yhdeltä istumalta

Drone nousee suristen kohti puun latvaa Oittaan frisbeegolfradan laidalla. Metsään menneen heiton seurauksena korkealle puuhun kiinni jäänyt violetti kiekko ei ole hinnaltaan kallis, mutta maailmanluokan golffarin hiljattain tussilla siihen kirjoittama nimikirjoitus tekee pelastusoperaatiosta vaivan väärtin.

Kahden oksan väliin kiinnittynyttä kiekkoa ei tarvitse paljoa tuupata, kun se putoaa alas kolahtaen matkallaan muutamaan oksaan. Alas laskeutuessaan dronen lennättäjä joutuu olemaan edelleen tarkkana, jotta kone saadaan kevyessä tuulessa turvallisesti takaisin maahan. Vain muutaman metrin korkeudella, kun lennättäjän tarkkaavaisuus meinaa alkaa jo herpaantua, osuu hänen silmiinsä oksan päällä oleva esine, joka ei näytä kuuluvan puuhun.

Ihan kuin oksasta törröttäisi osittain puun sisälle kasvanut ruosteinen puukko. Minkä ihmeen takia joku olisi kiivennyt useamman metrin ylös puuhun ja kiinnittänyt puukon kiinni oksan tyveen? Esineen kunnosta päätellen tämän olisi pitänyt tapahtua varmasti jo kymmeniä vuosia sitten. Kuka olisi mahtanut tuolloin liikkua noin omituisilla asioilla täällä syrjäisen Bodom-järven rannalla?

Todellisuudessa kaverin Oittaalla puuhun juuttunut kiekko saatiin alas ilmakiväärillä. Bodomin tapauksessa kadoksiin jääneen puukon kohtalon mielikuvitukselliselle yhdistämiselle pelastusoperaatioon antoi taas inspiraation vasta lukemani J.K. Kalliokorven dokumenttiromaani ’Telttaretki – lopputyönä kolmoismurha’, jossa mm. spekuloidaan sitä, olisiko Bodomin murhissa käytetty puukko, joka jäin maastoetsinnöissä löytämättä, voinut tulla piilotetuksi puuhun.

J.K. Kalliokorpi on käynyt tarkasti läpi tapauksen faktat, ja hän pukee Bodomin tapauksen sujuvasti kirjoitetun pienoisromaanin muotoon, jonka muotonsa ja pituutensa puolesta ahmii helposti yhdeltä istumalta. Kirja pyrkii olemaan enemmän tietokirja kuin romaani, ja vaikka kerrontaa on ryyditetty varsin kevyellä kehystarinalla murhista opinnäytetyötä tekevästä kertojasta, jää kehystarina varsin sivuseikaksi ja lukijan mielenkiinto keskittyy täysin kuvaukseen tapaukseen liittyvistä faktoista ja mysteeriksi jääneistä kysymyksistä.

Kirjan romaanimaisuutta on pyritty korostamaan lievällä nimien anonymisoinnilla, ja suurimmassa valokeilassa on nimellä ”Stig Nilsson” esiintyvä Nils Gustafsson, jota vastaan käydyssä oikeudenkäynnissä esiin nostettuja seikkoja puidaan teoksessa laajasti – ja jonka muistutetaan toistuvasti tulleen kaikesta huolimatta todetuksi oikeudessa syyttömäksi.

Vaikka Jorma Palo on useamman kirjan voimin nostanut esille saksalaissyntyisen Hans Assmanin syyllisyyttä tukevia näkökantona, jää tämän rooli romaanissa mitättömäksi. Varsin vähälle käsittelylle jää myös kysymys kioskinpitäjä Valdemar ”Vallu” Gyllströmin syyllisyydestä, joskin hahmolla on kyllä oma oleellinen roolinsa teoksessa. Myös tällä linjalla on vankkumattomat kannattajansa, ja kulmilla nuorena asunut entinen espoolainen kuntavaikuttaja Ulf Johansson on yksi kioskinpitäjän syyllisyydestä vakuuttuneista, ja hän on kirjoittanut kirjankin aiheesta (Legenden om Bodom – Århundradets mordmysterium 2016).

Isossa osassa romaanissa on murhien ajankohdan pohdinta. Kolmoismurhaa ei pysty tekemään ilman meteliä ja avunhuutoja, joten tapahtuma-ajaksi päätellään jäävän sydänyön tunnit puolesta yöstä aamuneljään, josta lähtien tapauksen ”tähtitodistajana” toiminut 14-vuotias poika oli huutoetäisyyden päässä kalassa. Tekniset yksityiskohdat mm. teltan nukkumisjärjestyksestä ja Gustafssonin kengistä löytyneiden verijälkien merkityksestä käydään myös läpi tarkasti ja mukaansatempaavasti.

Teos tuo esiin myös uhrien löytämiseen liittyviä makaabereja piirteitä, sillä trafiikki alueella oli murhia seuranneena aamuna yllättävän suurta. Useampikin seurue liikkui aamuvarhain telttapaikalla ja näki hajonneen teltan ja verissään makaavan Gustafssonin, mutta maassa makaavat tyhjät kaljapullot lisäsivät omalta osaltaan kuvaa siitä, että kuriton nuoriso se vain oli ryypännyt ja hieman tapellut. Tähän liittyen esiin nostettiin myös mielenkiintoisia näkökulmia siitä, miten entisaikaan monella saattoi olla tiukassa ajatus siitä, että toisten asioihin ei saanut puuttua, sillä silloin joutuisi vain itse ongelmiin. Tämä herättää myös pohtimaan sitä, selittääkö tämä asenne sen, miksi monessa huomiota saaneessa rikostapauksessa olennaiselta vaikuttavia todistuksia saatetaankin kuulla vasta vuosikymmeniä tapausten jälkeen, kun mahdollinen todistaja rohkaistuu vasta vuosien pohdinnan jälkeen ottamaan yhteyttä poliisiin?

Kalastajapojan aamuyön tunteina murhaniemen suunnalla näkemän miehen arvellaan kirjassa olleen kenties vain yksi lukuisista aikaisin kesäaamussa liikkeellä olleista ihmisistä, jolla ei ollut tekemistä murhien kanssa, mutta joka ei syystä tai toisesta halunnut ilmoittautua poliiseille. Kalastajapojan hypnoosissa antamien tuntomerkkien perusteella piirretyllä ikonisella kuvalla ”Bodomin murhaajasta” ei siis välttämättä ole tekemistä itse murhien kanssa.

Teos huipentuu uusiin tulkintoihin siitä, mitä väitetysti murhayönä kirjoitetuissa epäselvissä päiväkirjamerkinnöissä todellisuudessa lukisi: olivatko Sepi ja Nisse kännissä, vai mistä raapustukset kertovat? Lopussa lukija palkitaan myös vihjailulla, joka tuntuu paljastavan sen, ketä kirjoittaja itse pitää todennäköisimpänä – tai vähintään varteenotettavana – murhaajana.

Omakustanteena julkaistu kirja ei ole saanut liiemmin huomiota tiedotusvälineissä, mutta se on ehdottomasti lukemisen arvoinen teos aiheesta kiinnostuneille. Kirjoittajasta ei myöskään löydy ainakaan googlaamalla tietoa, joten mahdollisesti nimimerkin taakse kätkeytyvä kynäilijä jää myös murhien lailla monelle mysteeriksi.

J.K. Kalliokorpi: Telttaretki – Lopputyönä kolmoismurha, 188 sivua, Omakustanne 2022.