Vaaleanpunaisia pensasruusuja – kukintaa odotellessa

Suomen talvi on haaste ruusulajikkeiden keräilijälle. Niin suuri haaste, että kokeiltuani noin kuutta- tai seitsemääkymmentä lajiketta tässä kolmosvyöhykkeellä, olen lajikkeiden keräilyn sijasta päätynyt levittelemään niitä kestävimpiä ja ihanimpia suuremmalle alalle, viis jostakin lajikkeiden määrästä.

Ohessa kuvia niistä, mitkä ovat olleet kerratuista, todella pensasmaisista ja vaaleanpunaisista lajikkeista erityisesti mieleeni. Jännityksellä seuraan, miltä pensaat tänä kesänä näyttävät. Lisäksi pikainen luettelo vaaleanpunaisista, todellakin pensasmaisista ruusuista – jotka eivät jää hennoiksi ruipeloiksi ja hattaraunelmiksi:

– Norjanruusu Hurdal on myyrien herkkua vähäisen piikkimääränsä vuoksi. Se on myös kestänyt puutarhassani ilman suojausta noin viisitoista vuotta. Sen latvat voivat paleltua hyvin kylmänä talvena lumirajaa myöten, mutta se ei siitä lannistu, vaan kasvaa entiselleen nopeasti. Ehdoton lempparini kukkii vain kerran heinäkuulla. Se voi kasvaa yli kaksi metriä korkeaksi, ja tekee hyvin harvoin juurivesoja. Olen läytänyt vain pari juurivesaa koko aikana, ja sijoitellut niitä uusiin paikkoihin. Sen piikittömyys on myös ihana asia, piikkejä on vain aivan tyvellä, jos on. Tuoksu miellyttävä, eikä liian imelä ja humalluttava.

– Martin Frobisher on taivaallisen kaunis, hyvin piikkinen, mutta runsasoksainen pensas. 1,2 m korkea. Ei ole paleltunut edes latvaversoistaan. En ole myöskään löytänyt juurivesoja – tärkeä tieto niille, jotka inhoavat juhannusruusumaisesti leviäviä lajikkeita…

– Poppius on kuin ylimittainen juhannusruusu, ja juhannusruusun sukuinen se onkin. Se on hieman levittäytymässä sivuillekin päin, mutta olen istuttanut sen paikkaan, jossa se saa vähän levitäkin. Kukka on tumman vaaleanpunainen ja kukkii lähelle samaan aikaa juhannusruusun kanssa. 

– Staffa on kuin malata versio juhannusruususta, n. 60 cm, ei ole paleltunut ikinä. Se on kova leviämään ja sopii siksi maanpeittokasviksi. Lehdistö on tiheää ja vähän pallomaista kuin terijoensalavassa, jos niin voi sanoa. Kukka on hennon vaaleanpunainen ja kaunis. Siitä ei pääse muuten helposti eroonkaan…

– Rosa Muscosa, ihanan kestävä sammalruusulajike. Ja ihana, tumman vaaleanpunainen kukka. Nuput ovat kuin pieniä taideteoksia. Se on valloittamassa itselleen tilaa hitaasti, mutta varmasti. Suon sen sille ilomielin. Kukka on hyvin kerrattu ja pallomainen. Pensaan korkeus n. 50 – 60 cm

– Minor, luulen, en edes tiedä tai muista, mistä se ilmestyi ihan hölmöön paikkaan. Kaikki tuntomerkit kuitenkin sopivat sellaiseen kuin Minor. Se on kuin Rembrandtin maalauksesta, ranskalaisen verhon pallotupsu ja hyvin hienopiirteinen. Pieniä, hentoja piikkejä on kaikkialla, tuoksu aivan uskomaton, sen kasvu vaatii hieman tukea, ja se tekee hieman juurivesoja. Se on kaunein kaikista, mutta en hehkuta sitä siksi että en ole varma tämän prinsessan lajikenimestä… Kukka on hieman marmorikuvioinen ja muistuttaa Louise Odierin kukkaa. 

– Mökinruusu on kuin hupsu metsäruusu, joka on saanut päähänsä vääntää kukkaansa viiden terälehden sijaan noin sata. Se on kuin pieni iloinen terrieri tai peikkoprinsessa ja samoin se myös käyttäytyy. Se kukkii aikaisimpien lajikkeiden joukossa ja korkeampi versio ja vähän vähemmän vallattomampi versio siitä on Tornionlaaksonruusu. Mökinruusu ansaitsisi nimekseen Peikkoprinsessa. Ja aivan varmasti ei palellu…

 

Rugosalajikkeet ovat alkaneet saada häätöä moukkamaisen käytöksensä vuoksi – leviävät joka suuntaan eivätkä usko puhetta, samoin pettymykseksi osoittautuneet muutamat kanadalaiset lajikkeet. En tuomitse näitä kanadalaisia uutuuksia, ehkä olen vain onnistunut tekemään muutaman väärän valinnan.

🙂

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu