Villakarvakirahvi

Jos jääkauden aikaan on maan päällä tallustellut villakarvaisia muotoja norsuista (mammutit) ja sarvikuonoista (villasarvikuonot), niin mitä jos muistakin Afrikassa yhä elävistä otuksista on ollut olemassa tuollaisia kylmään ilmanalaan sopeutuneita lajeja?

Kuusenkäpyjä lienee hamuillut villakarvainen kirahvi. Sillä on ollut samantapainen paksu villa kuin laamoilla. Luultavasti se on ollut väritykseltään talvella harmahtavampi ja silloin kuviointikin on ollut vähemmän kirjava. Sille on maistunut myös männynkävyt ja koivun urvut. 

Yksikyttyräisiä kameleita on ollut myös, ne ovat muistuttaneet ulkonäöltään kaksikyttyräisiä kylmään sopeutuneita sukulaisiaan. Poissuljettua ei ole myöskään ajatus kolmikyttyräisistä kameleista.

Seeprat ovat muistuttaneet mongolian arohevosta, mutta ovat olleet mustavalkoisia ja talvella harmahtavia nekin. Niiden pahin vihollinen on ollut villakarvaleijona, jolla on ollut koko kehon peittävä paksu karvapeite. Sapelihammaskissat lopulta pelottelivat leijonat etelämmäksi ja siellä se ympäristön kuumuuteen sopeutuessaan menetti paksun karvapeitteensä, uroksille jäi vain paksu harja muistoksi elosta kylmässä pohjoisessa.

Villakarvaisia virtahepoja eli järvialueilla. Talvisin ne kerääntyivät pieniin lammikoihin tiiviisiin ryhmiin. Ne viettivät niissä aikansa horrosmaisessa unessa kuin karhut pesässään pitäen vain sieraimensa veden pinnalla. Aikuiset yksilöt olivat ryhmien ulkokehällä ja huolehtivat pienoisella liikehtimisellä ettei vedenpinta päässyt jäätymään. Yhdessä pienessä lammikossa saattoi olla satoja villavirtahepoja. Niiden turkki muistutti hylkeen karvaa, mutta oli vielä paljon paksumpi.

Oli myös pohjoisiin talviin sopeutuneita krokotiileja. Ne pyrkivät kylmään vuodenaikaan samoihin lammikoihin virtahepojen kanssa, sillä niiden oma keho ei kyennyt ylläpitämään lämpöä. Ne lopettivat syömisen marraskuulla ja tekeytyivät liikkumattomiksi kuin puunrungot – niiden väri muuttui talvihorteessa mustaksi ja aineenvaihdunta hidastui melkein olemattomaksi. Talviaikaan virtahevot eivät suhtautuneet niihin elävinä olentoina saati sitten vihollisina. Vasta järvivesien lämmittyä krokotiilit alkoivat saalistamisen. 

Isommat käärmeet, kuten boat, kaivautuivat hiekkamaahan talvehtimaan. Usein niiden onkaloissa horrosti myös vaskitsoja ja sisiliskoja. Boat saattoivat vallata myös mäyrien kaivamista luolastoista joitakin onkaloita talvehtimistaan varten.

…tieteellistä näyttöä minulla ei näiden olentojen olemassaolosta ole, mutta mitä enemmän asiaa ajattelen, niin sitä enemmän mieleeni tulvii ajatuksia niiden yksityiskohtaisemmista elintavoista ja merkillisyyksistä…

🙂

Pykäsin nopeasti jääkausi-aiheisen näyttelyn Halikkoon Design Hill Cafen tiloihin. …En ehtinyt edes suunnitella tai mainostaa sitä, kaikki tapahtui hämäläiseille, hitaille aivoilleni liian nopeasti, näyttely toteutui samantien kun minulle ilmoitettiin että siellä on tilaa pikku jääkaudelle. Vasta ripustaessani tauluja tajusin että olen nyt kaivanut tosi vanhat teokset näytille. Ne eivät ole koskaan olleet yleisön nähtävillä. Aikoinaan maalailin niitä suunnitellessani tätä suomalaista horoskooppi-ideaa kirjaksi, enkä edes ajatellut niitä seinälle ripustettavaksi vaan kirjan kuvitukseksi. – …Osa maalauksista on kuitenkin vasta nyt julkaistu teoksessa "Suomalainen muinaishoroskooppi". (Kirjaa saa jo monista kirjastoista.)

Hyvää viikonloppua. – Katsokaapa metsäpoluilla hiihtäessänne ja kulkiessanne noita kuusen latvoja ja kuvitelkaa kuinka villakarvakirahvit napsivat kuusenkäpyjä niistä. Ja kun ohitatte pienen metsälammen, sen keskellä onkin sulaa ja valtava höyryvana nousee sen keskeltä – villavirtahevot siellä ovat nenät vedenpinnassa odottamassa kevään tuloa.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu