Hurahdus englanninkieleen

En huomannut ajankulua – jos joku minut täällä vielä muistaa. Olen ollut uppoutuneena kaikenlaiseen. Mutta voiko ihminen hyvästellä elämänsä ajanjaksoja siirtyessään uuteen? Luulen että voi.
Kerron nyt yhdestä, eräänlaisen luovan aikakauteni lopun ajoista, nimittäin tutkimusmatkastani englanninkieleen intohimorunoilijana. Hurahdin englanninkieleen n. parikymmentä vuotta sitten, erityisesti jäin ensin koukkuun vanhoihin kirjallisuuden klassikoihin. Luin Sherlock Holmesit niin, että kirjoitin uudet oudot sanat käsin ruutuvihkoon. Se on tapa, jolla saan taottua uusia sanoja muistiini.
Yhtäkkiä huomasin nauttivani siitä, että ajatuksissani kieppuvat runontapaiset mielikuvat pulppusivat kuin lähteenpohjasta – englanniksi – muistikirjoihini. Päästäni pursusi intohimorunoja. Englanninkieliset ystäväni kannustivat kirjoittamaan lisää. Runopiiri ympärilläni on pieni, mutta tiivis ja hedelmällinen.
Ystäväni, kirjallisuuden harrastaja Yosef Abdo on kääntänyt runojani arabiaksi, hän laati myös vuonna 2020 kasaamani runokokoelmani ”Lust” takakannen tekstin. Se oli semmoinen hyvin pienimuotoinen taideprojekti, harrastejuttu koronan keskellä. En varmasti koskaan julkaise toista englanninkielistä runokokoelmaa, sillä luulen etten kestäisi enempää omia mielikuviani. – Verratessaan tuossa tekstissään minua Nerudaan, näytin varmaan hetken iloiselta nauravavalta buddhapatsaalta. Mutta hyvältä ystävältä siedän ylipursuavaa ylistystä ihan mielelläni, varsinkin kun tiedän hänen pystyvän myös osoittamaan heikot kohtani kirjoituksissani täysin vilpittömästi. Ne jäivätkin pöytälaatikkoon. Jälkipolvet löytäköön siis ne ja sytyttäköön niillä saunan uunia.
Runojani on siis jo paljon analysoitu ja pohdittu, kiitos rakentavasta palautteesta myös valokuvaaja Gary Wornellille. Suurin kiitos kuitenkin kuuluu englantia minulle vuosien ajan opettaneelle muusalleni, nimeän hänet tässä Mendocino Bluksi (hän ei löydy tuolla nimellä Googlella, salainen mahtava ystäväni jääköön ikuisesti salaiseksi). Hän ei sietänyt ”mitättömiä huokailuja” ja jos jokin oli hieman pielessä ”riippuu siitä seuraavasta sanasta, onko kyse voimakkaasta tunteen tulkinnasta vai typerästä virheestä”.
Nyt alan hyvästellä sisäisen runoilijani opettelemalla runojeni ääneen lukemista. Pikku homma, luulin. Vaikka kuinka osaan kirjoittaa ajatukseni englanniksi, kieli suussani ei meinaa taipua. Vasta kun kaikki runot on luettu, voinen laittaa kirjan kannet kiinni, the end, slut, loppu, finito. Olemme vähän semmoisia, me suomalaiset, että mieluummin suljemme suumme kuin yritämme käyttää vaikeasti äännettäviä vieraskielisiä sanoja, kuten bureaucracy. Niin tai immediately, ääk, tai muuta kolmitavuista. Ranskalaiset lausuvat englantia ylpeästi omalla korostuksellaan, mutta ehkä se sitten vain kuulostaa niin paljon kauniimmalta meidän rallienglantiimme verrattuna.
Tajusin jokin aika sitten, että ilmeisesti olen saanut yhden elämänvaiheen päätökseen, koska harrasteeni englanninkielen kanssa on jäänyt kuin vaivihkaa. Ihan kuin se olisi ollut vain matka jonnekin ja nyt puran kotona reppua. Mutta, uusi matka jo häämöttää, sillä olen innostunut rumpujen soitosta. Käsittämätöntä. En tiedä mitä tästä seuraa. (Ehkä häätö? Voiko rummuttamisesta seurata muuta kuin häätö?)
”Voiko rummuttamisesta seurata muuta kuin häätö?”
Jazzia?
https://www.youtube.com/watch?v=BZ5B7yqDYbA
Ilmoita asiaton viesti
Oi että olen onnellinen tuosta linkistä, tuo piisihän on ihan klassikko! Kiitos ihan älyttömästi!
Juuri sain ”uuden” rumpusetin. Väsään työhuoneeseeni nurkkaa paksuine karvamattoineen että voisin harjoitella hiljaisia rumpusooloja häiritsemättä naapureita. Teenkin blogipostauksen rumpujen kasaamisesta, siinä on hirveä läjä kiiltäviä pikku osia.
Siitä tulee ehkä joku animaatioleffan Ropokoppi.
Haluaisin kyllä paukuttaa kovaakin…
Ilmoita asiaton viesti
”Olemme vähän semmoisia, me suomalaiset, että mieluummin suljemme suumme kuin yritämme käyttää vaikeasti äännettäviä vieraskielisiä sanoja, kuten bureaucracy.”
Ei voi yleistää. Esim. noiden kahden ääntämisessä ei pitäisi olla ongelmia jos on KUNNELLUT. Kieltä lausuessa ei pidä samaan aikaan ajatella sen kirjoitusasua.
Puhuminen perustuu kuulomuistiin.
Kirjailijan pitää astua elävään elämään.
Itseäni on kieli aina kiinnostanut. Olen töissä globaalissa yrityksessä ja tapaan (pääasiassa virtuaalisesti) ihmisiä eri maista ympäri maailmaa.
Olen Eurooppa-fani – siksi mm. Euroopan alueelliset vähemmistöt ja näiden kieli ja nimistö kiinnostaa.
Vaikkapa Britanniasta Wales.
Tänään palaverissa oli nainen (herttainen tyttö) Irlannista jonka etunimi oli Aoife.
Sen oikea ääntämisasu piti tarkistaa, onneksi on netti.
(Tämä perinteinen kelttiläinen nimi muuten äännetään ’Ifa’.).
Ilmoita asiaton viesti
Siinä se pointti onkin, sanat kuuluvat hienosti korvien välissä, kiitos runsaan englanninkielisen tv, elokuva jne. mediatarjonnan, mutta kieli suussa ei meinaa taipua soljuvaan virheettömään ääntämiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä se taipuu kun taivutat.
Ei lapsikaan opi heti puhumaan, mutta kuuntelemalla, matkimalla, yrityksen ja erehdyksen kautta – siis PUHUMALLA.
Ilmoita asiaton viesti