Lapsiperheiden palvelut- pohdintoja (tulevan) monikkoperheen näkökulmasta

Itse olen tuleva monikkoperheen vanhempi ja pohtinut tuen saamista vauva- ja pikkulapsi-aikaan. Lähimmät ystävämme tietävät, että esikkomme taival tähän pisteeseen asti ei ole ollut helppo, ylipäätään perhetilanteemme on ollut hyvin monisyinen. Toisaalta se on mahdollistanut paljon asioita, mutta tuo myös mukanaan arjen haasteita. Esikkomme kohdalla jatkuvat terveysvaivat (refluksi, maitoallergia, toistuvat laryngiitit) valvotti meitä useamman vuoden ja voin sanoa, että päätös lähteä tähän ”kelkkaan” uudelleen ei ollut helppo. Kun sen viimein uskalsi tehdä, edessä on toisenlainen haaste (sekä rikkaus!) eli saamme kaksoset kesän korvalla!

Mieleen hiipii ne unettomat yöt ja muistot siitä väsymyksestä ja toivottomuudesta eri sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisten kanssa, ennen kuin meitä uskottiin että jokin on vialla. Sanoisin, että ilman omaa vankkaa sairaanhoitajan kokemusta ja näkemystä olisin voinut alistua niihin huonoihin ja vääriin neuvoihin sekä ohjeisiin, joita myös saimme. Osasin etsiä tietoa ja kyseenalaistaa, etsiä oikeita lääkäreitä ja vaatia parempaa hoitoa. Mietin usein, miten muut joilla ei ole vastaavia resursseja käytettävissä pärjäävät näissä tilanteissa? Miksi pitää joutua puolustamaan omia näkemyksiä ja kokemuksia?

Ilman omaa vankkaa sairaanhoitajan kokemusta ja näkemystä olisin voinut alistua niihin huonoihin ja vääriin neuvoihin sekä ohjeisiin, joita myös saimme. Osasin etsiä tietoa ja kyseenalaistaa, etsiä oikeita lääkäreitä ja vaatia parempaa hoitoa.

Nyt olen jälleen uuden äärellä. Koen, että monikkovanhemmuudesta on paljon yleistä tietoa sekä yhdistyksillä on hyvin tietoa saatavilla. Kaipaan silti lisää tietoa juuri oman alueeni sote-palveluista jota meille olisi saatavilla, kuten lapsiperheiden kotipalvelusta. Jälkimmäisestä voin todeta, että saimme tätä palvelua myös viime kerralla ja mikäli toiminta ei ole muuttunut, niin en ole varma vastaako se meidän arjen tuen haasteisiin ja haluanko ottaa sitä vastaan. Edellisellä kerralla koin, että palvelu oli liian lyhytkestoista(niin ajallisesti kuin palvelun pituuden suhteen) eikä vastannut sitä, minkälaista apua juuri me olisimme tarvinneet. Kaikenlisäksi jatkuakseen palvelu olisi maksanut huomattavan paljon suhteessa siihen, millaiset tulot perhevapaalla on (kun kumpikaan vanhempi ei käy töissä) ja miten vähäistä palvelu olisi ollut. Yritänkin tässä selvittää onko palvelu muuttunut, toivottavasti. Jos taas ei ole, olisi aika yleisesti pohtia näitä pieniä palveluita joilla me mainostamme ”tukevamme” perheitä arjen haasteiden keskellä. Etenkin, kun korona-aika tulee tuomaan väistämättä lisäavun tarvetta perheille. Tällöin kaikki mahdollinen tuki, mahdollisimman tehokkaasti hyödynnettynä ja kohdennetusti on tarpeen.

Lisäksi tämä on asia, mikä kaipaa lisää avointa keskustelua. Tiedän (koska olen lukenut suljetuista ryhmistä ja anonyymeistä aloituksista keskustelupalstoilla) että en ole ainoa joka pohtii näitä samoja asioita. Ja salaa häpeilee omia ajatuksiaan. Se, että tarvitset arkeesi tukea saattaa olla hyvinkin leimaavaa ja vaikeaa myöntää. Etenkin vanhemmuudessa, joka tuntuu olevan kaikkien raadolliselle arvostelulle avointa. Itse olen halunnut aina puhua siitä avoimesti, sillä vain avoin keskustelu purkaa stereotyyppisiä käsityksiä joita vanhemmuuden haasteisiin ja erilaisiin perhetilanteisiin liittyy.

Siksi halusin jakaa näitä ajatuksia, joita minulla liittyy meidän jännittävään, ihanaan ja pelottavaan tulevaan. Ja vielä en päässyt puhumaan siitä, mitä ajatuksia tämä tilanne herättää minussa työn, luottamustehtävien ja perhe-elämän odotusten välillä. Siitä sitten joskus toiste.

Kirjoittaja on elämän tetristä pyörittävä sairaanhoitaja, Tehyläinen monissa rooleissa toimiva aktiivivaikuttaja, lahtelainen kaupunginvaltuutettu sekä Äiti isollä Ä:llä.