Nastolan alue kehityskaarensa päässä?

Kuuntelin Nastolan alueen kouluverkkoselvitystä hämmentyneenä. Olin aiemmin kuullut myös muiden alueiden iltoja ja sävy, jolla Nastolasta puhuttiin harmitti minua erityisen paljon. Minkään muun alueen ei puhuttu olevan ”asuinalueen kehityskaaren” loppupuolella, ja että nyt ainoa vaihtoehto näyttäisi olevan koulujen lakkautukset, lisääntyvät koulukyyditykset ja muut ennustusta toteuttavat ratkaisut. Vaikka nyt puhunkin Nastolasta, olen sitä mieltä että kaikkia ”tappioalueita” tulee kehittää asukkaita kuunnellen sen sijaan, että kuoletamme asuinseutuja. Satun vain tuntemaan Nastolan alueen asiat paremmin, koska asun itsekin siellä.

 

Vaikka nyt puhunkin Nastolasta, olen sitä mieltä että kaikkia ”tappioalueita” tulee kehittää asukkaita kuunnellen sen sijaan, että kuoletamme asuinseutuja.

 

Kysyin, onko kartoitettu niitä vetovoimatekijöitä, jotka ovat tukeneet esimerkiksi Kariston vahvaa nousua ja harkittu, miten sama siirretään muille alueille. En saanut tähän vastausta. Sen sijaan, että tyydymme itseään toteuttavaan ennustukseen on pitäydyttävä siinä, mitä Lahden ja Nastolan yhdistymissopimuksessa on luvattu, olkoot sopimus kuinka vanha tahansa. Nastolaa on kehitettävä eikä kuoletettava. Jo pelkästään Kariston vahva kehitys tukee myös Erstan alueen kehittämistä ja koulun ylläpitämistä. Samoin uudet asutusalueet Villähteellä tukevat Villähteen koulun jatkamista. Unohtamatta itäistä Nastolaa, jossa on myös uusia asuinalueita rakennettu lapsiperheille. Onko ainoa todellinen vaihtoehto isot monitoimitalot, vaikka ne olisivatkin tilateknisesti ja kustannuksiltaan tehokkaita? Katsotaanko kaikki pelkästään euroissa?

Lisäksi Nastola on erityinen maaseutumaiselta maisemaltaan ja nauhataajamaisuuden vuoksi. Vaikka etenkin nauhataajamaisuus nähdään nyt haasteena, tulisi se myös nähdä mahdollisuutena. Mietin, miksi Nastola olisi asuinalueena kehityskaarensa loppupuolella? Yksi asia on kuitenkin hyvä; tämä asia on vielä valmistelussa ja seuraava valtuusto tekee päätökset koulujen kohtaloista.

 

0
Siru Heromaa-Karjalainen
Sosialidemokraatit Lahti
Ehdolla kuntavaaleissa

Olen 34-vuotias Lahtelainen sairaanhoitaja. Työskentelen tällä hetkellä edunvalvontatehtävissä työnantajaorganisaatiossamme, toimin Tehyn ammattiosaston puheenjohtajana sekä luottamusmiehenä. Päivittäiseen työhöni kuuluu neuvottelutoiminnan johtaminen ammattiosastossamme, Tehyläisten edunvalvonta sekä työelämän edistäminen erilaisissa muutoshankkeissa. Lisäksi opiskelen Itä-Suomen yliopistossa Terveystieteiden maisteriksi, suuntautumiseni on hoitotyön johtaminen. Sote-kenttä on murroksessa monesta suunnasta, ja pidän nykytrendiä niin johtamisen kuin työelämän kuormittavuuden näkökulmasta huolestuttavana. Haluan olla rakentamassa parempaa työelämää.

Tämän lisäksi minua kiinnostaa äitinä ja Lahtelaisena alueeni asiat sekä hyvinvointi. Sote-ammattilaisena olen erityisen kiinnostunut lasten ja nuorten terveydestä sekä hyvinvoinnista. Myös tasa-arvoasioiden toteutuminen kunnassa on tärkeää, niin sukupuolen, alueellisen ja eri ryhmien välillä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu