Yltääkö Suomi yhteensä 10 mitalin tavoitteeseen olympiakisoissa 2018-2020 ?

Suomen joukkue   runsaan kahden viikon kuluttua alkaviin Tokion  kesäolympiakisoihin julkistettiin maanantaina.

Yltääkö Suomi  sitten yhteensä 10 mitalin tavoitteeseen  vv.2018-2020  talvi- ja kesäolympiakisoissa (ks. sivu 6)

Kuusi mitalia on jo saavutettu  PyeongChangin  vuoden 2018  talviolympiakisoissa. Tokion kisoista  pitäisi saavuttaa siten neljä mitalia, jotta  em. tavoite saavutetaan. Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäkeä haastateltiin maanantai-illan (05.07.2021) TV1:n urheiluruudussa. Hän piti tavoitetta kovana, muttei mahdottomana. 

Onhan Suomella  nyt uusia  lajeja esim.  golf ja rullalautailu, joissa Suomi voi yltää mitaleille tai sitten ei. Unohtaa ei sovi myöskään  purjehdusta, ampumaurheilua ja painia sekä nyrkkeilyä, joissa ennenkin on saavutettu ennalta odottamatonta menestystä. Ja päälle sitten yllätysmitali yleisurheilussa. 

****

Jos ei kaikki nyt mene Tokiossa  ihan odotusten mukaan, niin onhan meillä aiemmissa   olympiakisoissa sentään saavutuksia – jopa muillekin Pohjoismaille  näytettävää.

Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön muutosryhmän  loppuraportissa visioitiin  Suomen olevan paras Pohjoismaa vuonna  2020.   Moni työryhmän jäsen haluaa  unohtaaa  vähin äänin koko työryhmän 

Miten mahtaa olla  tilanne esim. vuoden 2024 Pariisin  kesäolympiakisoissa tai  ja  vuoden 2026   Milano-Cortina talviolympiakisoissa. Ensi talven vuoden 2022 Pekingin  talviolympiakisoissa  Norjan etumatka Suomelle on tavoittamaton.

****

Moni tv-katsoja yllättyy, etteivät kaikki kiinnostavat TV-lähetykset  Tokion olympiakisoista tulee enää yksin valtiollisen Ylen kanavien kautta (Discovery -kanavat).  Paremmin Suomessa  on sentään tältä osin asiat  kuin  naapurimaassa Ruotsissa , jossa  penkkiurheilijat ovat esittäneet äimän käkenä kysymyksen:  “Kommer SVT inte visa något alls från OS. Itse seuraan paljon myös SVT:n urheilulähetyksiä, joten harmillista  on tuo SVT:n tilanne. Kaapelikanavan maksullisissa palveluissa on sentään tarjolla Saksan, Ranskan ja  Espanjan tv-lähetyksiä Tokiosta.

****

Tokion  olympiakisat joudutaan käymään maailmanlaajuisen koronapandemian  olosuhteissa, jotka  asettavat isänmaan Japanin ja Tokion järjestelyt vaativuudellaan koetukselle.  Kansainvälinen olympialiike on maailman suurin rauhanliike 206 jäsenmaan turvin. Minusta on hyvä asia, että  Tokion kisat pidetään vuoden viiveellä. Toivottavasti kisojen turvallisuusjärjestelyt varmistavat  ja takaavat kaikkien maiden joukkueiden ja paikalla tarvittavan kansainvälisen toimitsija- ja tuomariston  turvallisen paikallaolon.

0
SJPHKI
Helsinki

Länsidemokraatti. Politiikan ja urheilun laaja-alainen seuraaja koti- ja ulkomailla. Asioiden puolesta toimija. Vuosikymmenien työura viidellä eri vuosikymmenellä maataloustöistä asiantuntija- ja johto- sekä luottamustehtäviin (Eduskunta, ministeriö, keskusvirasto, liikelaitos, osakeyhtiö, poliisihallinto ja työnantajaliittotaso, urheiluseuratoiminta, reservin upseeri) kahdella yliopistotutkinnolla.
Suomen tulee olla mukana läntisten demokratioitten yhteistyöjärjestöissä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu