Koronavirus tulee vaikuttamaan laajasti, myös urheiluun

Koronavirus  alkaa peruuttaa tai siirtää urheilukilpailuja. Mitä kaikkea ehtiikään tapahtua esim. ennen Tokion kesäolympiakisoja.  Suomessa on  löytynyt ensimmäinen koronavirustapaus

Poimin netistä, mitä huomattavia urheilukilpailuja on jo siirretty tai peruutettu kokonaan

Yleisurheilun halli-MM-kisat  Kiinan Nanjingissä  on siiretty muualle. Uutta paikkakuntaa ei ole tiedossa.

Kiinan     Yangingin  alppihiihdon maailmancupin    osakilpailut on peruttu koronaviruksen   takia.

Koripallon naisten olympia-        karsintaturnaus siirtyy Kiinasta Serbiaan

Yleisurheilun     Aasian hallimestaruuskilpailut on kokonaan peruttu

Miten käy esim.  Kiinan Shanghaissa  yleisurheilun timanttiliigan kilpailujen osalta  ?

Kuinka mittavaksi ja laajaksi urheilukilpailujen peruutusten lista kasvaa, jos koronaviruksen leviämistä ei saada hallintaan.

P.s. Kiinassa on monia suomalaisia valmentamassa maan urheilijoita vuoden 2022 Pekingin talviolympialaisiin

SJPHKI
Helsinki

Länsidemokraatti. Politiikan ja urheilun laaja-alainen seuraaja koti- ja ulkomailla. Asioiden puolesta toimija. Vuosikymmenien työura viidellä eri vuosikymmenellä maataloustöistä asiantuntija- ja johto- sekä luottamustehtäviin (Eduskunta, ministeriö, keskusvirasto, liikelaitos, osakeyhtiö, poliisihallinto ja työnantajaliittotaso, urheiluseuratoiminta, reservin upseeri) kahdella yliopistotutkinnolla.
Suomen tulee olla mukana läntisten demokratioitten yhteistyöjärjestöissä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu