Miten käy puolueiden Twittereille?

Tänään uutisoitu, että Twitter kieltää  kaiken poliittisen mainonnan alustallaan (ks.  YLE –  BBC – CNN).

Twitterissä ei sitten nähdä jatkossa esimerkiksi ehdokkaiden vaalimainoksia tai politiikan tekoa abortista ja maahanmuutosta. Entä ilmasto- ja ympäristöpolitiikka ym. ja esim. ministerin poliittinen twiitti?

Jos poliittinen mainonta ym. kielletään, miten käy kaikissa maissa puolueiden Twittereille.

Sanon vaan, että maailma ja ihmiset olisivat  kiireettömämpia ja tasapainoisempia ilman Twittereitä, Facebookkia, Instagrammia sun muuta. Itse en ole perustanut nimiini po. tilejä. Katson kyllä  eräitä uutisia, mitä mm. Valkoisen talon isäntä twiittaa tai lehtiuutista, jonka lähteenä on jonkun twiittaus.

Minusta Twitterin päätös on lähtökohtaisesti  hyvä ! Sen toteutus ja valvonta on sitten kokonaan eri asia.

SJPHKI

Länsidemokraatti. Politiikan ja urheilun laaja-alainen seuraaja koti- ja ulkomailla. Asioiden puolesta toimija. Vuosikymmenien työura viidellä eri vuosikymmenellä maataloustöistä asiantuntija- ja johto- sekä luottamustehtäviin (Eduskunta, ministeriö, keskusvirasto, liikelaitos, osakeyhtiö, poliisihallinto ja työnantajaliittotaso, urheiluseuratoiminta, reservin upseeri) kahdella yliopistotutkinnolla. Suomen tulee olla mukana läntisten demokratioitten yhteistyöjärjestöissä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu