Näkyykö vieläkään Suomen nousua mäenlaskun aallonpohjasta ?

Mäenlaskun maailmancup käynnistyy tässä viikonvaihteessa Puolan Wislassa.

Alkava kausi ei ole nk. arvokisakausi lentomäen laskun MM-kisoja lukuun ottamatta. Totta kai vuodenvaihteen – klassikko- Saksa-Itävallan mäkiviikko on mäenlaskussa kansainväinen suurtapahtuma (Maailmancupin kalenteri 2019/2020).

Suomen mäenlasku on ollut vuosikausia aallonpohjassa. Kysymys kuuluu, näkyykö vieläkään Suomen nousua mäenlaskun aallonpohjasta ? Eilen Wislassa karsintakilpailussa ei ainakaan merkkejä vielä näkynyt. Tosin viime kausien paras hyppääjämme Antti Aalto ei ollut mukana. Antti Aalto hyppää tänään Rovaniemellä  SM-kisassa.

Onhan näitä arvikisamitalimattomia pitkiä kausia ollut ennenkin, jos katsoo vuosikymmenten historiaa esim. vuoden 1964 Innsbruckin olympiakisojen  jälkeen 1970-luvulle aina vuoteen 1978 Lahden MM-kisoihin saakka. Jo yksi hyppääjä yltäessään kärkipaikoille saa aikaan domino -ilmiön – muutkin saavat itseluottamusta lisää. Jotenkin tuntuu, että suomalaiset eivät viime vuosina ole tarpeeksi luottaneet itseensä ja maailmancupin kisoissa  hyppääminen on monelta jäänyt vain karsintakilpailuun.

Viime kaudella  maiden välisessä  maailmancupissa Suomi oli vasta sijalla 10. Henkilökohtaisessa cupissa paras suomalainen Antti Aalto löytyy sijalta 25. Naisten puolella Julia Kykkänen löytyy cup -taulukossa  sijalta 29.

*****

Yhdistetyssä sen sijaan tullaan suomalaisia näkemään alkavalla kaudella viime vuosien tapaan kärkipaikoilla (kauden cup -kalenteri)

Mäenlaskun historiatietoa

Olympiakisat  –     MM-kisat   –  Maailmancup

Saksan – Itävallan mäkiviikko (Four Hills Tournament)

SJPHKI

Länsidemokraatti. Politiikan ja urheilun laaja-alainen seuraaja koti- ja ulkomailla. Asioiden puolesta toimija. Vuosikymmenien työura viidellä eri vuosikymmenellä maataloustöistä asiantuntija- ja johto- sekä luottamustehtäviin (Eduskunta, ministeriö, keskusvirasto, liikelaitos, osakeyhtiö, poliisihallinto ja työnantajaliittotaso, urheiluseuratoiminta, reservin upseeri) kahdella yliopistotutkinnolla. Suomen tulee olla mukana läntisten demokratioitten yhteistyöjärjestöissä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu