Suomi haastajana ensi viikonvaihteen Ruotsi -otteluun Tukholmassa
Heti Budapestin EM-kisojen jälkeen ensi viikonvaihteessa käydään perinteinen yleisurheilumaaottelu Suomen ja Ruotsin kesken.
Budapestin MM-kisojen mitalitaulukossa Ruotsi oli Suomea edellä kolmella mitalilla (2-1-0) Suomen yhtä (0-0-1) pronssimitalia vastaan.
MM-kisojen kaikki tulokset.
Maaottelun tausta
Vuonna 1924 sovittiin Suomen ja Ruotsin välisen yleisurheilumaaottelun aloittamisesta. Ensimmäinen Suomi–Ruotsi yleisurheilumaaottelu pidettiin 05–06.09.1925 Helsingin Eläintarhan kentällä .Tuolloin siihen osallistuivat vain miehet. Vuonna 1951 käytiin ensimmäinen naisten Suomi–Ruotsi-maaottelu kolmimaaotteluna Tanskan kanssa Kööpenhaminassa
Miesten maaottelussa oli 1930-luvulla vuosikausien tauko (1932-1938). Syynä taukoon pidetään Paavo Nurmen julistamista kilpailukelvottomaksi ennen vuoden 1932 Los Angelesin olympiakisoja. Puuhamiehenä asiassa toimi ruotsalainen silloisen Kansainvälisen yleisurheiluliitonneuvoston (s.o. hallituksen) ruotsalainen puheenjohtaja Sigfrid Edström. Suomen ja Ruotsin maaottelusuhteiden katkaisemisen puuhamiehenä toimi muuan Urho Kekkonen , joka oli tuolloin SUL:n puheenjohtaja.
Maailmansotien välillä vv. 1941-44 ei miesten maaottelua pidetty, eikä myöskään olympiavuonna 1952 . Vuonna 1951 käytiin ensimmäinen naisten Suomi–Ruotsi-maaottelu käytiin kolmimaaotteluna Tanskan kanssa Kööpenhaminassa
Viime vuosina Ruotsi on ollut molemmissa maaotteluissa Suomea vahvempi. Miesten maaottelussa voitot ovat edelleen Suomen hyväksi numeroin 46–36. Vastaavasti naisten maaottelussa voitot ovat Ruotsin hyväksi numeroin 47–-25
*****
Miten käy sitten maaottelussa ensi viikonvaihteessa perinteikkäällä Tukholman Olympiastadionilla. Paperimaaottelussa (tuoreempi laskelma tulossa) Ruotsi on selvä suosikki miesten maaottelussa. Ruotsin vahvuus perustuu ennen kaikkea parempaan tasoon juoksulajeissa. Sen sijaan melko tasaisessa naisten maaottelussa voitto ratkeaa vasta radalla ja kentällä.
Maiden tilastot lajeittain tältä vuodelta Ruotsi – Suomi
****
Ylen Elävässä arkistossa (myös på svenska) on runsaasti dokumentteja menneiden vuosien ja vuosikymmenten värikkäistä tapahtumista.
***
Yleisurheilun Timanttiliigassa on jäljellä tällä kaudella vielä neljä osakilpailua (Zürich – Xiamen – Brussels–Eugene). Ylen uutisten mukaan Budapestin MM-kisoissa 400 metrin aidoissa 11:nneksi sijoittunut Viivi Lehikoinen jättää Ruotsi-ottelun väliin ja kilpailee lauantaina Timanttilliigan osakilpailussa Kiinassa Xiamenissa. Torstain 31.08.2023 Zürichin kilpailuista kiiruhtaa maaotteluun myös Ruotsin kirkkain urheilutähti Armand Duplantis.
Miesten maaottelussa kaikilla juoksumatkoilla (100-10 000 m ml estejuoksu)
voi olla tiukassa suomalaisen yksikin lajivoitto.
Ilmoita asiaton viesti
Tilastopajan paperimaaottelulaskelma:
https://www.tilastopaja.eu/finnkampen/papermatch.php?lang=fin
Miehet SWE 224 – FIN 230
Naiset SWE 211.5 – FIN 242.5
Vaikuttaa siltä, että Ruotsinkin joukkueessa on urheilijoita, jotka
maaottelun sijasta osallistuvat lauantaina Kiinassa pidettävään Timanttiliigan kilpailuun.
Ilmoita asiaton viesti
Iltapäivällä on uutisoitu, ettei Oliver Helander heitä maaottelussa.
Tuntematta asian taustaa, Helander jo ennen eilistä Timanttiliigan kilpailua
puhui poisjäännistä.
Viivi Lehikoisen poisjäännistä ja Oliver Helanderin aikomuksista sekä seurauksista on uutisoitu aiemmin.
https://www.iltalehti.fi/yleisurheilu/a/2b65951c-09d2-4d58-8d14-c5efe94e01a6
Ilmoita asiaton viesti