Uhka Tokion olympiakisojen  peruuntumisesta kokonaan kasvaa

Tokion  olympiakisat  oli alunperin määrä pitää tulevana  kesänä 24.07-09.08.2020. Koronaviruspandemian  vuoksi kisat siirrettiin  järjestettäviksi  ensi vuoteen 23.07-08.08.2021.

Ratkaisu oli historiallinen, sillä kesäolympiakisoja ei ole koskaan aiemmin näin siirretty.  Maailmansotien johdosta ei vv.  1916, 1940 ja 1944  olympiakisoja järjestetty. Vuoden 1940 peruuntuneiden kesäolympiakisojen osalta  ovat esillä   sekä Tokio että Helsinki.

****

Jos Tokion olympiakisoja ei voida pitää ensi vuonna, Tokion olympiakisat peruuntuvat kokonaan.  Tuo on KOK:n presidentti Thomas Bachin näkemys.  Ks. myös BBC ja  WP.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että myös ensi vuodelta menee  kansainvälinen kilpaurheilukalenteri  paljolti uusiksi. Koronapandemia ei vielä osoita laantumisen merkkejä yksittäisiä maita lukuunottamatta.

Merkittävien  kansainvälisten  urheilutapahtumien  peruutuslista kasvaa kokoajan   (mm. moottoriurheilu, tennis, pyöräily, yleisurheilu, jalkapallo, jääkiekko, hiihtolajit  jne). Nyt aletaan puhua  myös  ensi vuoden kilpailutapahtumista.

Mitenkään ei  voida olla   vielä edes varmoja Pekingin   vuoden 2022 talviolympiakisojen toteutumisesta ajallaan.   Kiinalla ei ole muitten maitten silmissä mitenkään  paras maine koronaviruspandemian torjunnassa. Nyt sentään WHO:n  johdolla tehdään tutkimus koronaviruksen alkuperästä ja leviämisestä.  Kiina tarvitsee “valkopesua” koronapandemiasta maineensa puhdistukseen.

***

Myönnettyjen olympiakisojen listalla ovat  vuonna 2024  Pariisi  sekä Milano-Cortina vuonna 2026. Jos seuraavat kesä- ja talviolympiakisat  käydään vasta noina vuosina, monelle urheilijalle se on suuri pettymys. Vuosikausien tavoitteet  menevät monelta urheilijalta saavuttamattomiksi ja voi merkitä oman uran ennenaikaista lopettamista.

****

Kotimaan yleisurheilukausi kuitenkin käynnistyy kesäkuussa ( (esim. keihäskisa 01.06.2020).) Kalenteriin on merkitty  paljon  kesäkuulle yleisurheilukisoja. Kotimaan kisojen järjestäjiä sitovat tällä hetkellä  rajoitukset (mm. katsojamäärät). 

****

List of Olympic Games host cities

****

Paris 1924 Athletics – Results 

SJPHKI

Länsidemokraatti. Politiikan ja urheilun laaja-alainen seuraaja koti- ja ulkomailla. Asioiden puolesta toimija. Vuosikymmenien työura viidellä eri vuosikymmenellä maataloustöistä asiantuntija- ja johto- sekä luottamustehtäviin (Eduskunta, ministeriö, keskusvirasto, liikelaitos, osakeyhtiö, poliisihallinto ja työnantajaliittotaso, urheiluseuratoiminta, reservin upseeri) kahdella yliopistotutkinnolla. Suomen tulee olla mukana läntisten demokratioitten yhteistyöjärjestöissä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu