Urheilun rahanjako ja TUL:n asema  puhuttaa jälleen

YLE on tänään uutisoinut Työväen Urheiluliiton (TUL) valtionavusta ja rahankäytöstä. TUL:n rahankäyttö kummastuttaa Yle Urheilun haastattelemia talousasiantuntijoita. Ylen selvityksen mukaan TUL:llä on mennyt rahaa paljon henkilöstökuluihin, majoittumiseen, ruokailuun ja matkustamiseen.

TUL kuuluu tällä hetkellä suurimpiin (suurempi kuin esim. SUL ja SHL) valtionavun saajiin tilanteessa, jossa  samaan aikaan monet lajiliitot  ovat joutuneet  irtisanomaan ja lomauttamaan  henkilökuntaansa.

Suomalainen urheilujärjestökenttä on 2010-luvun aikana yhdistänyt toimintojaan (esim. Valo ja Olympiakomitea), mutta TUL on pysynyt ja jatkanut toimintaansa  erillisenä saarekkeena.

En käy tässä  läpi 1990-luvun historiaa SVUL:n lakkauttamisesta. Tuolloin  1990-luvun alussa yritettiin  vakavasti SVUL:n ja TUL:n yhdistämistä. 

Poliittisen perustein  nimitetyn  valtion liikuntaneuvoston  puheenjohtajana toimii tätä nykyä  vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki.  Opetus- ja kulttuuriministeriön nuoriso- ja liikuntapolitiikan osaston ylijohtajana on tällä hetkellä  Esko Ranto, joka aiemmin toimi mm. TUL:n pääsihteerinä.

TUL:n tarpeellisuudesta lausuu  tuossa Ylen uutisessa  yhden kriittisemmän  näkemyksen liiton entinen puheenjohtaja, liikuntatieteen emeritusprofessor Kimmo Suomi, jonka mukaan  TUL:ää ei tarvita nykymuodossaan lainkaan.

***

Valtion budjetin nykyisessä valtavassa alijäämässä ja velanotossa TUL:n valtionapua ei tule yksin nostaa tikun nokkaan. Monet  valtion budjetin porsaanreiät (työmarkkinajärjestöjen verovähennys ja monet muutkin verovähennykset, kilpailua vääristävät yritystuet, ylisuuri julkinen hallinto jne) pitää nostaa tikun nokkaan. Valtion budjetti   sekä tuloista  että   menoista kaipaisi ammattimaisen selvityshenkilön näyttämään maamme hallitukselle tiekartan tarpeellisista ja vähemmän tarpeellisista tuloista ja menoista. Ennustan, se sekin aika  nykyisellä  menolla on Suomella edessä.

0
SJPHKI
Helsinki

Länsidemokraatti. Politiikan ja urheilun laaja-alainen seuraaja koti- ja ulkomailla. Asioiden puolesta toimija. Vuosikymmenien työura viidellä eri vuosikymmenellä maataloustöistä asiantuntija- ja johto- sekä luottamustehtäviin (Eduskunta, ministeriö, keskusvirasto, liikelaitos, osakeyhtiö, poliisihallinto ja työnantajaliittotaso, urheiluseuratoiminta, reservin upseeri) kahdella yliopistotutkinnolla.
Suomen tulee olla mukana läntisten demokratioitten yhteistyöjärjestöissä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu