Yleisurheilun EM-kisat ikuisessa kaupungissa Roomassa 

Yleisurheilun EM-kisat ikuisessa kaupungissa Roomassa alkavat jo runsaan parin viikon kuluttua (07-12.06.2024).

Roomasta tulee mieleen Audrey Hepburnin  ja Gregory Peckin tähdittämä  klassikkoelokuva Loma Roomassa  (Roman Holiday).  Italiassa kun ollaan, moni italialainen iskelmä tulee myös  mieleen, kuten    tämä  Dean Martinin esittämä Volare. Joissakin äänestyksissä tuota kappaletta on pidetty yhtenä kautta aikain parhaana iskelmänä. Kappale esitettiin vuonna 1958 Eurovision laulukilpailussa. Nykyiset Eurovision laulukilpailut jäävät seuraamatta, koska ne ovat jotain muuta kuin iskelmälaulukilpailut.

******

Yleisurheilun  EM-kisojen historia alkaa vuodesta 1934 Italian Torinosta. Seuraavan kerran Italian Rooma toimi isäntäkaupunkina vuonna 1974. Kaikkien aikojen mitalitaulukkoa  johtaa Iso-Britannia. Suomen menestys ja parhaat urheilijat käytä ilmi  tästä yhteenvedosta.

Edellisissä EM-kisoissa  vuonna  2022  Münchenissä Suomi sai neljä  mitalia:  Wilma Murto voitti seiväshypyn ja    Topi Raitanen  voitti estejuoksun,  Kristiina Mäkelä loikki hopeaa 3-loikassa ja  Lassi Etelätalo  heitti pronssia keihäänheitossa.

Vähintään samaan mitalimäärään  – jopa suurempaankin-  ovat  nytkin hyvät mahdollisuudet. 

*****  

Kauden Euroopan kärki-  ja rankinglista elää , kuten myös  Suomen kärkilista ,  nopealla tahdilla lähipäivinä ja viikkoina. Suomessa käydään tällä viikolla Jyväskylässä  ja Lahdessa  Motonet GP-kilpailut. Käsittääkseni  ensi viikolla 29.05.2024 täydennetään Suomen EM-joukkuetta.

*****

Eikä tässä ole enää kuin parisen kuukautta  Pariisin olympiakisojen avajaisiin.  Niistä sitten myöhemmin lisää, seurataan ensi nämä Rooman EM-kisat.

SJPHKI
Helsinki

Länsidemokraatti. Politiikan ja urheilun laaja-alainen seuraaja koti- ja ulkomailla. Asioiden puolesta toimija. Vuosikymmenien työura viidellä eri vuosikymmenellä maataloustöistä asiantuntija- ja johto- sekä luottamustehtäviin (Eduskunta, ministeriö, keskusvirasto, liikelaitos, osakeyhtiö, poliisihallinto ja työnantajaliittotaso, urheiluseuratoiminta, reservin upseeri) kahdella yliopistotutkinnolla.
Suomen tulee olla mukana läntisten demokratioitten yhteistyöjärjestöissä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu