Yli 70  maata on saavuttanut mitalin Pariisin olympiakisoissa, muttei Suomi

Pariisi alkaa olla ohi, mutta mitaleita ei näy, ei kuulu. Tämän syvemmälle pohjamutiin suomalainen urheilu ei enää pääse. Paavo Nurmi ja kumppanit kieriskelevät haudoissaan, joten ainoa mahdollisuus on ylöspäin.

Se vaatii aikaa – ja muutoksia. Se, että Suomi lähetti Pariisiin lähes 60 urheilijaa – joista yli 40 täysin vailla mahdollisuuksia edes kymppisakkiin, oli ilmeinen ja kallis virhe. Paras esimekki tästä olivat naisgolfarimme, joiden tulostaso ei noussut edes tavallisen sunnuntaigolfarin tasolle. Pelkkiä turisteja veronmaksajien rahoilla ja häpeäksi koko maalle.

Suuri joukkue edellyttää myös suurta tiimiä urheilijan ympärille. Niinpä jokaista suomalaisurheilijaa kohden olympialaisissa oli mukana kaksi ns. turhaketta. Isolla porukalla on tietysti kivempää, mutta samalla urheilija ja urheilu jäävät tällaisessa sivummalle. Niin näköjään nytkin.

Kun Suomen käytännössä ainoa realistinen kultamitalitoivo Wilma Murto oli loukkaantunut, urheilujohtomme korosti asiaa niin kuin se selittäisi koko joukkueen säälittävän tuloksen. Ei selitä, joten koko suomalainen urheiljohto joutaa nyt vaihtoon. Tuo ”lähelle vuoden parasta tulosta” päässeiden kehuminen voi jonkun heistä ehkä pelastaakin, mutta vain radikaalin muutoksen kannattajilla ja tämän mahalaskun tunnustajilla – ei selittelijöillä – saa nyt olla sijaa suomalaisessa huippu-urheilujohdossa.

Jos ollaan tyytyväisiä kahdeksanteen sijaan – muka pistesijaan – mitaleille ei ole koskaan asiaa. Kaikissa verrokkimaissamme tämä ymmärretään, Suomen urheilujohdossa ei – ja tulos näkyy nyt mm. mitalitaulukossa.