Historiapläjäys

Muutamia vuosia sitten ja silloin tällöin katse osuu sanomalehden pikku-uutiseen ja joskus suurina kirkuviin lööppeihin, joissa joku ihminen on tehnyt jonkin rikoksen oikeastaan pyrkimyksenään päästä kiven sisään, siis vankilaan. Ihminen tekee jotakin luultavasti jopa itselleen vastentahtoista tai tiedostamatonta saadakseen suojaa yhteiskunnassamme, siis rikoksen.

Muitakin uutisia osuu silmiin. Vuokra-asunnot ovat taas kallistuneet ja omistusasunnon hankinta karkaa monelta käsistä asuntojen hintatason kivuttua käsittämättömiin korkeuksiin.

Ihmiset, jotka toisten puolesta päättävät yhteiskunnallisista asioista, kaavoituksista, rakentamisesta, aluesuunnittelusta – he asuvat mukavissa kodeissaan ja nauttivat säännöllistä palkkaa tai virkamiespalkkaa. Tuntevatko he ihmisten hädän sillä tasolla, jossa joko ollaan menettämässä kotia, työtä, avioliittoa tai jo ollaan kadulla ilman yhteiskunnan suojaverkostoa ympärillään? Aina toisen ihmisen hätä ei ihmisessä tunnu sellaiselta hädältä, että kiireesti juoksisi asiaa otsa hiessä hoitamassa. Toisen ihmisen hätä monen mielestä joutaa odottaa tähdellisempää hetkeä.

En ole kovin tietäväinen tilastoista, mutta lehdistä ja televisioista silloin tällöin osuu silmiin juttuja myös siitä, että kaikilla esimerkiksi pääkaupunkiseudulla elävistä ihmisistä ei ole omaa kotia tai edes asuntolapaikkaa ja että ihmisiä asustelisi kaduilla ja kujilla.

Niiden lukuisten kirjojen joukossa, joita olen nuoruudestani saakka lukenut, mieleen nousee tarina Ruotsin Pyhästä Birgitasta. Hän eli aikana, jolloin Euroopassa oli luostareita ja hän oli huolissaan, onko pohjoisilla asuinsijoillaan luostareita tarpeeksi niille, jotka niitä  asuinpaikakseen tarvitsisivat. Yhdistämällä mielessäni edellä sanotun, alan kannattaa tuota Birgitan ajatusta, että ihmiset tarvitsisivat luostarityyppistä asumista meidän aikanammekin enemmän kuin sitä on tarjolla.

Minkälainen nykyaikainen, meidän aikaamme sovitettu luostari tai luostarilaitos voisi olla? Sehän – heureka! sentään – voisi olla meidän vankilalaitoksemme. Minkä vuoksi ihmisen pitää tehdä rikos, päästäkseen jollekin ihmiselle elämänvarrellaan tarvitsemaansa – ehkäpä hänelle tuttuun ja turvalliseen suoja-asumiseen – vankilaan?  Eikö olisikin parempi, että ihminen tekee anomuksen, jolla hän hakee vankilapaikkaa? Hakemuksessa hän voisi luonnehtia,  kuinka pitkään hän vankilassa (tavallaan siis luostarissa) asuisi. Kun vankilaan menee vapaaehtoisesti, asukkaalla voisi olla myös vapauksia enemmän ja vähitellen koko laitos voisi olla joko vapaampi tai suljetumpi sen mukaan minkälaista suojatun asumisen tarvetta kulloinkin on.

Olen sitä mieltä, että rikosten tekeminen vähentyisi, kun yhteiskunnassamme huolehdittaisiin suojattua asumista (väliaikaisesti tai pysyvästi) tarvitsevista yhteiskuntamme jäsenistä paremmin.

Kun ihminen kuntoutuu, saa asiansa selvitettyä, ihmissuhteet korjaantuvat ja hän voi taas alkaa hoitaa vahvemmin omia asioitaan, hänelle tulisi järjestää sellaiset asumisolosuhteet, jotka hänen henkilölleen hyvin sopisivat. Mainitunkaltaisen luostariasumisen ei siis nykyaikana enää tarvitsisi olla elinikäinen luostarilupaus, vaan se olisi tarpeen silloin kuin olisi tarpeen.

3.4.2013 Tarja Kaltiomaa

Edellinen kirjoitus Vapaavuorossa: Kaikki kiertää – itsehän me tänne palaamme | Uusi Suomi Vapaavuoro

 

TarjaKaltiomaa
Espoo

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi UUSI OSOITE http://www.tyhjapaperi.fi kristillisyydestä filosofisen näkemyksen ja kirjan Kristillinen filosofia perusteella. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, "monipuoluediggari", seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti. Jäsenyyksiä yhdistyksissä: Espoon Kirjailijat ry jäsen vuodesta 2013 (hallituksessa vuonna 2022), Soukan Kamerat ry hallituksen jäsen vuodesta 2014, yhdistyksen sihteeri, Luonnonfilosofian seura jäsen vuodesta 2013, Suomen Filosofinen yhdistys jäsen vuodesta 2013, kotiseutuyhdistys Kivenlahti-Stensvik ry kannatusjäsenyys. Olen kirjailija ja yhteiskunta-aktiivinen seniorikansalainen, eläkkeellä atk-uran jälkeen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu