Valokuvausharrastajan metodikuvaus

AMATÖÖRIVALOKUVAUS DIGIKAMERALLA

Valokuvaus kotitarpeisiin ja taidekuvaus

Valokuvaus on viimeisen vuosikymmenen aikana muuttunut radikaalisti. Voidaan sanoa, että valokuvaus on valokuvauksen alkuajoista lähtien keskittynyt valokuvaustekniikkaan ja valokuvaajien on ollut lähes välttämätöntä opetella valokuvaustekniikoita ja omaksua tarkoin kameransa erilaiset asetukset ja viritykset. Ne kuvaajat, joille tekninen osaaminen ja valokuvaukseen liittyvät toimet ovat ominaisia, tietenkin voivat jatkaa ja varmaan jatkavat tekniseen osaamiseensa painottuvaa valokuvaustyyliään. Uskon, että monet parhaat ja koskettavimmat kuvat edelleenkin syntyvät perinteisen valokuvausosaamisen mukaisesti. Ammattivalokuvaaja on myös valokuvauksessa edelläkävijä ja oman ammattialansa edistäjä ja opettaja, jonka työn myötä valokuvauksessa kehitys pysyy hallinnassa ja hallittuna sekä valokuvauksen laadullisten kriteerien osalta että myös kameroiden teknisen kehityksen myötä.

Viime vuosina amatöörivalokuvaus on lisääntynyt huomattavasti. Monet pokkarikamerat ovat nykyisin niin helppokäyttöisiä, että kamera istuu luontevasti yhä useamman ihmisen käteen. Valokuvia syntyy tietenkin helposti myös kännykkäkameroilla. Amatöörivalokuvauksessakin tekniikalla ja sen osaamisella on merkitystä, mutta valokuvaustekniikka ja sen osaaminen eivät ole niin keskeisessä roolissa kuin ammattivalokuvaajilla.

Olen oman valokuvaukseni myötä kehittänyt valokuvaustyylin, joka soveltuu erinomaisesti amatöörivalokuvaajille. Toisin kuin ammattivalokuvaajalla, amatöörivalokuvaajalla ja taidemuotona valokuvausta amatöörimäisesti käyttävällä valokuva sellaisenaan kuin se on otettu, saa tärkeän arvon sinänsä. Valokuva on aina ainutlaatuinen ja nykyään, kun tekniikka sallii edullisen valokuvien tallentamisen, valokuva säilytetään muistilevyllä siitä huolimatta onko se perinteisen valokuvauksen näkökulmasta onnistunut kuva vai  ei. Kuvaaja kelpuuttaa kaikki ottamansa kuvat.

Tässä muistiossa kerron amatöörivalokuvauksesta ja kehittämistäni taidevalokuvaustyyleistä.

Valokuvapolku

Valokuvapolku on perättäisten valokuvien sarja esimerkiksi yhdeltä valokuvarupeamalta. Valokuvapolku syntyy esimerkiksi kävelylenkillä luonnossa tai kaupunkimaisemassa. Valokuvapolku voidaan tallentaa päiväyksen mukaan tai sille voidaan antaa tunnelmaan tai aiheeseen liittyvä nimi tai päiväyksen ja nimen yhdistelmä. Valokuva polku kannatta nimetä niin, että kansion nimi alkaa päiväyksellä (vvvv_kk_pv_ tai vvvvkkpv_) ja sen perään kirjoitetaan polkua kuvaava nimi esimerkiksi alaviivan jälkeen. Tällöin valokuvapolut säilyvät tallennuslevyllä järjestyksellä ja niitä on vuosienkin jälkeen mahdollista löytää ja etsiä.

Tunnelmakuva

Tunnelmakuva otetaan tunnelman innoittamana. Tunnelmakuvia voi ottaa esimerkiksi yhden yksittäisen kuvan tai jonkin esimerkiksi perhetilaisuuden kuvauksessa. Perhetilaisuuden tunnelmakuvat säilytetään kaikki omassa edellä kuvatusti nimetyssä kansiossa. Tunnelmakuvia katsotaan esimerkiksi televisiossa. Valokuvaajan kannattaa ennen tunnelmakuvia näyttäessään kertoa yleisölleen, että kyseessä on tunnelmakuvaus. Tunnelmakuvauksen idea on, että se kuvaaja että kuvauksen kohteet ovat mahdollisimman rentoja ja hyväntuulisia. Se, että onnistuuko valokuva totuttujen perinteisten kriteerien mukaisesti, ei tunnelmakuvauksessa ole niin oleellista kuin se, että sekä tilaisuuden, esimerkiksi perhejuhlan, tunnelma pysyy hyvänä ja rentona valokuvauksesta huolimatta.

Tunnelmakuvauksessa valokuvaaja soluttautuu kuvattavien joukkoon ja näpsii kuvia melko pienikokoisella pokkarilla, jolloin tilaisuuden luonne ja tunnelma ei kärsi siitä, että ihmisten pitäisi ryhmittyä jäykästi valokuvattaviksi. Tunnelmakuvauksessa kuvia otetaan melko paljon ja vasta koko kokonaisuus, kaikki sessiossa otetut kuvat muodostavat tuloksen. Tunnelmakuvauksessa valokuvaajalla pitää olla riittävästi itseluottamusta, jotta hän edelleen hyväntuulisena voi kestää myös mahdollisen kritiikin.

Kritiikki tunnelmakuvauksessa on luonnollista. Valokuvaus on vasta kehittymässä oleva taidelaji, jolloin kritiikki syntyy siitä, että ihmiset odottavat myös amatöörivalokuvaajilta ammattilaisjälkeä. Tästä ei pidä lannistua, vaan jatkaa valokuvausharrastusta hyvällä mielellä.

Tunnelmakuvauksessa syntyneistä kuvista leikkaa-liitä-tekniikalla voidaan poimia omaan erilliseen kansioonsa ne valokuvat, jotka halutaan jatkokäsitellä esimerkiksi tekemällä niistä paperikuvia.

Digikuvaus taiteellisuuden kannalta

Amatöörivalokuvaus on lisääntynyt paljon nimenomaan digikuvauksen myötä. On mahdollista, että osa kuvaajista pitäytyy edelleen digikuvauksen alkamisen myötä perinteisessä kuvankäsittelymentaliteetissa, jossa yksittäinen valokuva käsitellään tietokoneella sellaiseksi, että se voidaan perinteisen katsantokannan puitteissa hyväksyä hyväksi valokuvaksi. Tätä menetelmää nimitettänee valokuvakeskeiseksi menettelyksi.

Kuvaajakeskeisessä asennoitumisessa keskiössä on valokuvaaja itse. Valokuvaaja näkee sen vaivan, että hän siirtyy kuvaustilanteeseen ja on mahdollista, että tuo on hänelle mahdollista vain silloin, kun hän sen tekee. Elämässä jotkut asiat saattavat olla toistuvaisia ja jotkut asiat ovat ainutkertaisia. Valokuvauksen kannalta kahta täysin samanlaista elämässä amatöörimäisen luonnollista kuvaustilannetta ei helposti kohdalle osu. Sen vuoksi kuvaajakeskeisessä taidevalokuvauksessa jokainen kameranlaukaus on hyväksyttävä ja ainutkertainen otos. Kamerassa on usein vain pieni näyttöruutu, joten kuvan lopputuloksen näkee vasta, kun kuva on siirretty tietokoneelle tai sitä katsotaan tv-ruudulta. Olen omien kokemusteni perusteella havainnut, että kuvan lopputulos ei kuvaajan tai katsojan kannalta ole tuoreeltaan aina nähtävissä. Usein digikuvan koko sisältö tai merkitys avautuu joko usean katselukerran jälkeen tai kun kuvaa katsellaan jopa pitkän ajan kuluttua kuvaushetkestä.

Kuvauskohteen valinta

Valokuvaaja valitsee kuvauskohteen oman kiinnostuksensa mukaan. Kuvauskohteen valinnassa pitää noudattaa säädyllisyyttä ja siveyttä.

Valon ja varjon leikki. Omien kokemusteni mukaan valokuvapolulla saattaa joko teknisistä tai muista luonnollisista syistä olla valokuvien joukossa jopa täysin pimeitä otoksia. Olen hyväksynyt nekin osaksi joko tunnelmakuvausta tai valokuvapolkua. Valokuviensa hyväksyminen valokuvaajalla on osa prosessia, jossa valokuvaajana hyväksyy itsensä ihmisenä ja taiteilijana. Minulla on käsitys, että valokuvausta enemmässä määrin kuin satunnaisten kuvien ottajana yleensä jaksaa tehdä vain sellainen ihminen, joka on erityisen kiinnostunut valokuvauksesta tai joka valokuvatessaan kiinnostuu valokuvauksesta. Näkemykseni mukaan suuressakaan perheessä ja suvussa ei yleensä ole kuin pari tai kolme valokuvaajaa. Valokuvaaminen ei ole kovin helppoa eikä kevyttäkään ja usein valokuvaajan ihmissuhdetaidot ovat koetuksella kuvaa hän sitten kohteenaan ihmisiä, eläimiä, elävää luontoa tai esineitä. Tästä valokuvaajat voisivat varmasti kertoa runsaasti esimerkkejä. Ja tästä johtuu, että valokuvaus vaatii ihmiseltä jonkin verran sitoutumista harrastukseen.  harrastettuaan valokuvausta jonkin aikaa, innostus saattaa johtaa jopa valokuvauksen valitsemiseen ammatikseen, mutta se on jo toinen tarina.

Näkemykseni mukaan valitseepa valokuvaaja kohteekseen minkä tahansa aiheen, hän valokuvaajana joutuu näkemään vaivaa saadakseen mieleisiään kuvia. Oman tyylin löytäminen saattaa kestää kuukausia, jopa vuosia.

Kuvien hyväksyminen ja tulkinta

Kaikessa taiteen tarkastelussa näkemys on katsojalla itsellään.

Valokuvaajana kuvaaja asettaa itsensä alttiiksi kritiikille ja tietenkin joskus myös myönteiselle palautteelle,  kritiikkikin ehkä voi olla myös myönteistä. Valokuvaus on kuvaajalle usein henkisesti raskasta ja väsyttävää, mutta kun harrastuksen on itselleen hyväksynyt ja on harrastuksestaan innostunut, myös innostavaa ja inspiroivaa henkistä ja fyysistä työtä. Työtä, joka harrastusluonteensa mukaisesti ei monesti tule palkituksi rahalla, vaan palkinnoksi pitkästäkin uurastuksesta pitää hyväksyä esimerkiksi vain työstä saatu mielihyvä. Tämä johtuu varmaan valokuvaustaiteen luonteesta. Valokuvaus on luultavasti syntyhistorian alkuajoista lähtien leimattu liian helpoksi, jotta sitä voitaisiin ottaa vakavasti. Onneksi kuitenkin jotkut kuuluisat valokuvaajat ovat onnistuneet nostamaan lajin arvostusta niin, että valokuvista on muodostunut oikeastaan enemmän keskuudessamme vaikuttava asia kuin päivittäin tulemme arkisessa elämässämme ajatelleeksikaan. Sanotaan usein, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Voitaisiin tähän lisätä, että kuva vaikuttaa ihmiseen usein enemmän kuin sanat konsanaan.

Kun valokuvaajana asetamme kuvan jonkun muun ihmisen nähtäväksi, kuvan tulkinta tulee jättää katsojalle, vaikka kuvasta kertominen ja sen selittäminen sinänsä ei väärin olekaan. Kuva puhuu puolestaan. Kuvaajana laskemme kuvan maailmalle, kun sen asetamme muun kuin itsemme nähtäväksi. Kuvan nähtäväksi asettaminen on osa valokuvausharrastusta tai kun/jos valokuvaaja havaitsee omissa valokuvissaan taidearvoja, sen nähtäville saamisen kynnyksen ylittäminen saattaa muodostua omaksi harrastuksekseen ja pyrkimyksenä sellaiseksi, että se kiinnittää valokuvaajan huomion joksikin aikaa. Oman idean selittäminen on tietenkin oma haasteensa ja haaste on sekin, että saa ideansa puolelle niitä ihmisiä, joiden kanssa yhteistyö voisi taidekokemuksen syntymisen mahdollistamiseksi onnistua.

Valokuvaajan oma kunnianhimo tai muu tarve kuvien esille asettamiseen tietenkin on yksilöllinen jokaisella kuvaajalla. Kertomani valokuvausmuoto ei edellytä välttämättä sitä, että kuvat asetettaisiin muiden ihmisten nähtäville. Valokuvauksella on mahdollista ilahduttaa pelkästään itsekkäästi itseään, missä tapauksessa kuvaaja nauttii kuvaamisesta ja kuvien katsomisesta vain itsekseen.  Jos valokuvaaja ei asennoidu kuvaamisessaan näin  valokuvausharrastuksen alkaessa, kuvaaja saattaa väsyttää itseään liikaa sillä, että odottaisi muiden ihmisten kiinnostuksen työhönsä alkavan kuvauksen alkuvaiheessa tai yleensä ollenkaan. Tästä kuvaajan ei kannata masentua.

Taiteilijana valokuvaaja tietää, milloin kuvaajana olisi valmis esittelemään työtään muille ihmisille. Tuolloin on työstään jo muodostunut sellainen käsitys itselleen, että on työnsä suhteen varma ja on varma siitä, että työllään voi antaa muille ihmisille sellaisen elämyksen, minkä taide vain voi.

Oma valokuvaustyöni taiteilijana

Aloitin valokuvauksen harrastamisen vuonna 2005. Koko tuon kuvaussession aikana, jonka koen alkaneen tuona vuonna, minulla on ollut vain yksi kamera, digitaalikamera Canon A520. Kamera on harmaa ja huomaamaton, se istuu hyvin käteeni, se on ystäväni; käteni ja silmieni jatke.

Kuvausharrastukseni on osa normaalia elämääni, en näe sen eteen kovin paljon vaivaa, ja kuitenkin näen paljon vaivaa valokuvauksen eteen. Tuo vaivannäkö ei tunnu vaivannäöltä, koska olen sopeuttanut valokuvauksen muihin harrastuksiin, ulkoilu ja kiinnostus luontoaiheisiin.

Valokuvaustulokseni, valokuvauksella saavutettu valokuvakokoelmani, on syntynyt oikeastaan sen vuoksi, että valokuvauksen lisäksi olen kiinnostunut myös tietokoneista. Olen sen vuoksi siirtänyt aineistoni tietokoneen vaihtuessa ja olen jo harrastuksen alkuajoista lähtien tallentanut kokoelmani myös ulkoiselle kiintolevylle.

Kuvauskohteeni ovat vuosien varrella hieman vaihdelleet, mutta minulla on ollut yksi punainen lanka työssäni valokuvaajana: luontokukat ja -kasvit sekä muut kukkaset. Olen kuvannut myös muita luontoaiheita, kiviä, maisemia, puita, polkuja, teitä, kaupunkinäkymiä, rakennuksia, taivaita jne. Kaikessa kuvaamisessa olen usein aloittanut kukkaista ja niihin myös palannut. Värivalokuvaus tarkoittaa minulla myös muuta kuin pelkästään värivalokuvausta. Värivalokuvaus tarkoittaa minulle myös värejä, joita havaitsen kuvauskohteissa, yleensä siis kukkasissa. Värivalokuvausta tässä mielessä teen myös muiden kohteiden kuin kukkasten osalta. Värivalokuvaan myös infrastruktuurisia aiheita.

Taiteilijana olen ”pyhittänyt” omat valokuvapolkuni sellaisiksi kokoelmiksi kuin ne ovat syntyjään. Kaikki polun ”laukaukset” olen tallentanut sellaisinaan, retusoimattomina ja käsittelemättöminä. Kaikilla poluillani on jokin tunnelmaan tai aiheeseen sopiva nimi sekä päivämäärä.

Valokuvausharrastuksen ja kirjoitusharrastuksen olen yhdistänyt muutamilla PowerPoint-esityksillä, jotka toimivat tietokoneella samaan tapaan kuin valokuvat, ja sen lisäksi niissä on valokuvaan sovitettua tekstiä, joka on kuin runoa tai kuin arkiproosaa.

 

(Kommentti 11.10.2014: Sittemmin käytössäni on myös järjestelmäkamera Nikon D3100, mutta pokkaria tarvitsen ja käytän edelleenkin.)

 

 

 

 

Sähköposti:
tarja.kaltiomaa@kolumbus.fi

 

Verkkosivusto:
http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi

 

 

 

 

0
TarjaKaltiomaa
Espoo

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi ( http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi ) kristillisyydestä nimenomaan filosofiana, ei uskontona. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, monipuoluediggari, seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu