Betonilähiön suojissa
Betonilähiörakentaminen on mahdollistanut monien ihmisten asuttamisen. Massarakentamista alettiin harjoitella 1960-luvulla ja tosi toimiin päästiin 1970-luvulla: suunniteltuja asuntolähiöitä rakennettiin nopeaan tahtiin.
Missä kaikki lähiöihmiset olisivat, jos tuota rakentamistyötä ei olisi toteutettu. Vallitsisiko Suomessa siis (edelleen) asumiskurjuus, joka aiemmin vallitsi: pienissä tiloissa asui paljon ihmisiä. Asumismukavuudesta ei ollut kysymys, vaan asumisen välttämättömyydestä, siitä, että katto piti olla pään päällä.
Silmissäni betonilähiöt ovat kauniita.
Katselin kuun paistamista lähiön yllä. Kuu valaisee betoniseiniä, sen suoja yltää ihmisten ylle. Lempeästi se katselee, kauniiksi kaiken varjelee.
Silmissäni betoniseinät ovat kauniita. Niiden tarkoituksenmukaisuus on kaunista.
Viihdyn asua betonitalossa. Se tuntuu vankalta ja hyvältä.
Betonilähiöt silmissäni ovat kauniita ilman puitakin, ilman pensaitakin, ilman kukkiakin, mutta puut, pensaat, kukkaset virittävät betonilähiön taivaalliseen viihtyvyyteen.
Kuljemme lähiössä rennosti maiharitakissa, farkuissa, huppareissa, joskus harvoin saappaissa. Niin kotoisan rento pukeutuminen, tuo sama pukeutuminen ei tavallisesti kelpaa, kun lähiöstä lähtee keskikaupungille. Silloin pukeudutaan erityisesti kaupunkia varten, kaupunkiasuun.
Betonilähiössä kuuluu lintujen laulu, joskus koirien haukuntaa, kohtuullisesti liikenteen melua.
Betonilähiössä on asukastoimintaa, yhteisiä hankkeita, kohtaamisia toreilla kuin konsanaan kaupungintorilla. Onko betonilähiö muuttumassa kaupungiksi, onko se saamassa oikeutuksen silauksen?
Sana betonilähiö ei ehkä tee oikeutta sille sisällölle mistä puhut ja mistä pidät. Betonihan on vain rakennusmateriaalia, toki kovaa ja kestävää. Ovathan meidän lähiöiden talot inhimillisen kokokoisia verrattuna itäisessä naapurissa oleviin järkälemäisiin rakennuskolosseihin. Onneksi sellaiseen rakentamiseen ei ole täällä koskaan päädytty. Ehkä vähäinen väkimäärä jo on pienentänyt rakennukset inhimillisiin mittoihin.
Mitenhän puhuttaisiin puukerrostaloista, jos niitä joskus kaupunkien liepeille alkaisi lähiöiksi asti tulla? Olisivatko nekin inhimillisiä ja turvallisia?
Ilmoita asiaton viesti
Olen epäileväinen suurten puutalojen suhteen. Olen epäileväinen erityisesti sellaisten suurten puutalojen suhteen, joissa asuu useita perheitä. Samoin historia oikeuttaa olemaan epäileväinen puutalo-alueiden suhteen. Tosin epäilystä mielelläni luopuisin.
Nämä ovat jotenkin makuasioita, joista ei pitäisi varmaan ainakaan kiistellä. Joku tykkää puutaloista joku toinen kivi- tai betonitaloista.
Ilmoita asiaton viesti
Seitsemän vuoden betonitalossa ja betonilähiössä hankitun kokemuksen pohjalta totesin asumisessa myös ongelmia. Lapsille tuli paha allergia, sillä ilma oli kuivaa. Häipyi heti, kun asumismuotomme muuttui.
Toki asukkaat muodostivat tiiviin yhteisön, sillä muutimme kaikki samaan aikaan tuohon taloyhtiöön ja olimme melkein samanikäisiä kuten lapsetkin. Lapsille tuli toisenlaisen asumisen myötä privaatimpi piha.
Kavereita löytyi kuitenkin naapureista, joten sehän on lapsille tärkeää.
Koin hiukan ahdistavaksi, että ulkona oloa varten piti lähteä lenkille. Lähimaastossa oli toki hyvät ulkoilumahdollisuudet.
Parvekkeella oli pieni tila ja hyvin niukka mahdollisuus olla ja vaikkapa kasvattaa jotakin.
Kissa kävi talon alemman osuuden katolla keittiön ikkunasta ulkoilemassa ja joskus pyydysti linnun ja toi sisälle. Kissallakaan ei ihan lokoista kissan elämää ollut kuitenkaan.
Ilmoita asiaton viesti
En pidä kovinkaan viihtyvinä täällä Tampereella uusia alueita joita kaupitellaan ”rantabulevardeilla”, mutta joista kaikki puut ja muu luonto on kokonaan hävitetty.
Minusta on surullista kun luonnonläheinen betonilähiönikin pala palalta tuhotaan täydennysrakentamisella.
Nyt oli kaadettu melkoinen määrä vanhoja kuusia ja muita puita parhaimpaan lintujen pesimisaikaan.
Minusta on kamalaa kuin monilajiset luonnonkukat korvataan kitukasvuisilla nurmikoilla, joilla aina ei edes ruoho kasva.
Ilmoita asiaton viesti
Olen samaa mieltä kommentoijan kanssa. Luontoa pitää kunnioittaa asuntorakentamisesta huolimatta. Lähiö on parhaimmillaan, kun tilaa jätetään myös puille ja pensaille sekä istutusten lisäksi myös luonnonkukille.
Luonnonkukilla voi luonnossa olla omia tarkoituksiaan. Kun sää on hieman lämmennyt, omassa lähiössäni kasvaa nykyään myös hieman erilaisia kukkia kuin ennen. Ne voivat olla tärkeätä ravintoa mm. pölyttäjille. Kukilla on hyvä olla tilaa.
Ilmoita asiaton viesti
Olen toistakymmentä vuotta yrittänyt taloyhtiössä taistella, että turhaan viikottain parturoitu ”nurmikko” annettaisiin kasvaa niityksi perhosten ja ihmisten iloksi. Luonnostaan siellä kasvaisi monenmoisia kukkia; sinikelloja, orvokkeja, päivänkakkaroita, angervoija ym.
Mutta ei käy, huoltoyhtiön pojat täytyy saada ajaa traktoreillaan millin terällä niin että sammaleet pöllyävät ja multa kynnetään. Herään joka viikko kamalaan meluun ja parvekkeen ovesta tulvivaan pakokaasuun.
Minusta lajiköyhä nurmikenttä on käyttöä varten, pelikenttänä tms, ei mikään koriste.
Ilmoita asiaton viesti
Täällä meidän lähiössämme toimii paikallisyhdistys, jossa on mahdollista saada hyville ideoille kannatusta ja puolestapuhujia. Myös taloyhtiön kokouksissa kannattaa käydä.
Asutulla alueella on melko tarkoin määritetty, mitä esimerkiksi piha-alueella voi olla. Luonnonniityt tavallisesti ovat hieman etäämmällä taloista. Jos luonnonniittyjä olisi paljon talojen lähellä, saattaisi liikaa lähiöasunnoissa alkaa esiintyä mm. hyönteisiä. Sopuisa rinnakkaiselo on mahdollista saavuttaa. Luonnonniittyjä minäkin ihailen, kun kävelen piha-alueelta hieman etäämmälle.
Ilmoita asiaton viesti
Meidän taloyhtiön tontti rajoittuu kaupungin luonnontilaisena hoidettuun puistokaistaleeseen. Tämä taloyhtiön sileäksi kynnetty muutaman metrin kaistale on todella ruma raja puita ja kukkia kasvavaan metsäkaistaleeseen.
Joka vuosi olen käsitellyt asiaa yhtiökokouksessa.
Voisi ainakin istuttaa jotain marjapensaita hieman rajausta pehmentämään.
Luonnostaan kasvaisi vadelmaa. Rajaviivalla kasvoi upea juhannusruusu, mutta senkin eräs naapuri hävitti raivausinnossaan viime vuonna.
Täällä naaapuristossa ihailin aina ohikulkiessa paahteista rinnettä joka oli keltaisenaan maksaruohoa. Sekin hävitettiin nurmikon tieltä. Toivottavasti maksaruoho valtaa takaisin alansa kun nurmikko ei tuollaisessa paahteisessa rinteessä menesty.
Ilmoita asiaton viesti
Itse myötäilen kirjoittajan näkemystä betonilähiöistä.
Haaveenani on, että vielä joskus pääsen eroon lumitöistä, ainaisista ja jatkuvista pikku remonteista, nurmikon leikkuusta, talon päälle kaatumaan uhkaavista pihapuista, vuotavasta katosta, lämpöjärjestelmän sohlaamisesta, klapisouveista ja risukasoista.
Mikä sen hienompaa kuin pieni kerrostaloasunto, jonka jaksaa siivota, ja kävelymatkan päässä lähikauppa sekä puisto, jota joku toinen hoitaa.
Ilmoita asiaton viesti
Jaakko sinullakin hyvät perustelut. On omakotitalossa paljon huollettavaa ja työtä. Olen usein miettinyt tuota kerrostalovaihtoehtoa, mutta ei vielä ole sen aika, joskus, joskus sitten, kun ei enää jaksa tai kiinnostus on ihan muualla.
Ilmoita asiaton viesti
Minulla on kerrostaloasunto lähellä järveä puiston vieressä ja kauppa lähellä. Silti haaveilen omakotitalosta ja omasta pihasta. Kunhan ei katto vuotaisi. Olen kuitenkin realisti, tiedän, että kaikki olisi rempallaan kun en edes tätä kaksiota jaksa siivota.
Ilmoita asiaton viesti
Samoja haaveita minullakin. Myös kesämökillä olisi kiva joskus käydä. Lähiön vankina 🙂 mutta positiivisella tavalla. Tässäkin on lähellä rantaa, jossa voi käydä vaikka piknikillä ja kesällä myös terassilla. Kesällä lähiössä on luultavasti rauhallisempaa kuin maalla mökkikylissä tai muilla loma-alueilla.
Oikeastaan ihanteelliset olosuhteet!
Ilmoita asiaton viesti
Niin olisi, ellei olisi tämä jatkuva myllerrys. Surutyötä riittää. Haluaisin muuttaa johonkin muuttotappiokuntaan jossa maisema ei muuttuisi jatkuvasti.
Ilmoita asiaton viesti
>#13/MB ..& al:
Näin on taas todistettu, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Tällaisia me olemme!
Ilmoita asiaton viesti
Rajan toisella puolella on tällä hetkellä valkoisenaan valkovuokkoja ja ketunleipiä.
Ilmoita asiaton viesti
>#18/MB: ”.. valkoisenaan valkovuokkoja..”
No siinä tapauksessa voi vähän kuikullakin.
Ilmoita asiaton viesti
Minä en pidä lähiöistä. Kirjoittaja kuitenkin maalailee siihen malliin, että ymmärrän paremmin miksi joku viihtyy muualla kuin minä.
Ilmoita asiaton viesti
Käytän blogissani nimenomaan sanaa betonilähiö, jolla on hieman huono kaiku. Näen kuitenkin betonilähiöt kauniina ja kauniina jo senkin vuoksi, miten tarkoituksenmukaisia ja hyviä ne ovat. Lähiössä on mukava asua. Kotoinen, rento meininki. Tunnelma on erilainen kuin keskikaupungilla, jonne lähtiessä puetaan eri tavoin ja josta palataan lähiöön melkoisen väsyneenä.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikissa asumismuodoissa on omia ongelmiaan, kuten kommentitkin osoittavat. Lisäksi ihmiset ovat sopeutumiskyvyltään varmaan erilaisia.
Erilainen elämäntilanne elämän mittaan varmaankin auttaa arvostamaan erilaisia asumismuotoja. Ehkäpä yksi tärkeimmistä opeista betonilähiöasumisessa on toisen ihmisen asumisen kadehtimisen turhuus. Jokaisella on omat syynsä asua niin kuin asuu.
Elää ja antaa toisenkin elää, sanoo sananlasku.
Ilmoita asiaton viesti
Lapsuuteni ajan olen elänyt vahvaa, luonnonrikasta, merkittävää voimaa. Nuoruuteni elin kaupunkimiljöötä, jonne perheemme myös perustimme.
Kiinnyn mihin tahansa paikkaan, jonne olen jättänyt jälkeni.
Ilmoita asiaton viesti
Varmaan on niin, että kun kiintyy johonkin paikkakuntaan, sieltä on helpompi muuttaa poiskin kuin jos koko ajan kärvistelee eikä viihdy. Kun joutuu muuttamaan tai muuttaa muuten vaan mukavalta paikkakunnalta, sinne on mukavampi palatakin joskus.
Ilmoita asiaton viesti