Helioteesi ja muut valoilmiöt valokuvissa

Valokuvaajana – ammattilaisena tai valokuvauksen harrastajana – tavallisesti keskittyy kuvan aiheeseen ja toivoo mahdollisimman ”virheettömän” laukauksen. Usein valokuvissa kuitenkin, kun niitä katsoo tietokoneella, näkyy erilaisia ei-toivottuja heijastumia, valoilmiöitä ja jopa värillisiä valoilmiöitä, joita ei kuvatessa ole huomannut. Valoilmiöt tavallisesti voi havaita vasta, kun kuvan on ladannut tietokoneelle.

Omissa kuvissani olen havainnut pääsääntöisesti kolmen neljän laisia valoilmiöitä.

Kun kuvaa aurinkoisena päivänä, valokuvaan saattaa tulla pyöreitä tai soikeita kajastuksia, jotka ovat joko valkoisia, keltaisia, sinisiä tai punaisia. Ilmiö esiintyy parhaimmin digikuvissa. Tätä ilmiötä valokuvissa kutsun nimellä helioteesi.

Salamavaloa käytettäessä kuvattava pinta saattaa heijastaa kuvaan voimakkaan valon kajastuksen.

Internetissä on kirjoitusta niin sanotuista enkelipalloista eli orbs-ilmiöistä. Näitä ilmiöitä valokuviini on tullut sekä lumisateella että joskus myös kirkkaassa päivänvalossa. Tavallisimmin pyöreitä selkeästi erottuvia valoilmiöitä kuviin tulee hämärässä tai pimeässä kuvattaessa. Ilmiö valokuvissani on toistunut niin usein, että kyse ei ole satunnaisesta ilmiöstä ja myös se, että kyseessä olisi jokin tietty kamera, on suljettu pois.

Valokuvaajana usein leikin valon kanssa ja etsin joskus jopa voimakkaita varjon ja valon kohtaamisia. Osa kuvasta saattaa jäädä ihan pimeäksi ja osa valottua jopa liikaa.

Valoilmiöitä kuviini on ilmestynyt kännykällä kuvattaessa, pienellä digikameralla kuvattaessa sekä myös järjestelmäkameralla kuvattaessa.

Valokuvaaminen on yksi taidelajeista, vaikka sen hyväksyminen taidelajiksi ja valokuvien hyväksyminen taideteoksiksi on ollut välillä hieman kivistä polkua valokuvauksen historiassa. Valokuva tuli kilpailemaan samoille taidemarkkinoille maalausten ja piirustusten kanssa, joten sitä ei heti otettu kaikkialla taidepiireissä suopeasti vastaan. Uskon, että nykyään valokuvaus löytää oman oksansa taidehistorian puussa ihan hyväksytysti.

Taide – kaikki taide – on taiteilijan ja taiteen tekemisen, välineitten, materiaalien leikkiä. Sanotaan, että taiteisiin ei kannattaisi suhtautua samalla tavalla vakavasti kuin esimerkiksi tieteisiin, vaikka taiteen ja tieteen välisellä rajalla kuljettaisiin samoillakin poluilla.

Olen kirjoittanut blogikirjoituksen ”Valokuvaharrastajan metodikuvaus”. Siinä kerron luonnollisesta suhtautumisesta valokuvausharrastukseen. Kukin kuvaaja tietenkin itse valitsee, miten kuvaa ja miten suhtautuu valokuviinsa, mutta näkökulma, jossa vedotaan erilaisten valoilmiöiden hyväksymiseen valokuvissa, saattaa tuoda valokuvaharrastukseen uudenlaista näkökulmaa. Tietenkin kuvaajalle ovat tärkeimmät ne kuvat, jossa lopputuloksessa ei olisi mitään ”ylimääräistä”, mutta ehkä myöhempää katselmusta varten myös erilaiset aiemmin epäonnistuneiksi luokitellut näppäyksensä voisi hyväksyä säilytykseen.

Luontokuvauksessa halutaan usein pitää kiinni siitä, että kuva on luonnollinen laukaus, jota ei ole muokattu. Terminologiassa on ehkä hyväksyttävää, että muokattuja kuvia sanotaan edikuviksi ja niitä kuvia, joita ei ole muokattu sanotaan valokuviksi. Jos joskus halutaan selvittää, miten ilmiönä esimerkiksi on laaja valoilmiöitä sisältävät kuvat, silloin on näiden kuvien osalta tärkeää, että ne ovat muokkaamattomia ja tietenkin se, että niitä on säilytetty.

Tavallinen ”outo valoilmiö”, joka kuvissa esiintyy ja joka mielellään kuviin myös hyväksytään, on tietenkin sateenkaari. Sateenkaaressa näkyy usein spektri selvästi, mutta on mielenkiintoista spektrin näkyminen myös helioteesissä.