Mä lehden luin – miten perhe voi nykyään?

Kirjoitin joskus aiemmin blogikirjoituksessani niin sanotusta huomiotaloudesta. Huomiotaloudella tarkoitan ihmisten ikiaikaista tarvetta saada huomiota osakseen ja sitä, miten siihen nykymaailma suhtautuu. Ihminen kehittyy kulttuurisessa evoluutiossa. Julkisen median ikä alkaa olla yli kaksisataa vuotta, joten ihmisikänä jo todella monta sukupolvea on toiminut lukijoina ja myös jutun aiheina. Toimittajan työ on vastuullista työtä. Heillä on lähes maailman tahtipuikot käsissään.

Lukijana sanomalehteä voi lukea monella tavalla. Yksi seuraa kulttuuria, toinen ulkomaanuutisia, kolmas urheilua ja paljon muutakin seurattavaa on. Itselläni on punaisena lankana perhe ja suku seurattavana. Jo useamman vuosikymmenen ajan sanomalehdissä on ollut perhettä ja sukua vähätteleviä kirjoituksia. Filosofina mietiskelen, että kumpi on ensin muna vai kana ja siltä pohjalta siis kumpi on ensin: yhteiskunnallinen perheiden arvokkuuden väheneminen vai sitä koskeva lehtikirjoittelu. Lehdissä ei mielestäni moneen vuosikymmeneen ole ollut vallitsevana trendinä perheiden puolustus, vaan joku ihan muu linja.

Ei hätää mitään: ihmisiä on paljon, joten ei meidän lukijoidenkaan pidä hätäillä. Kyllä ihmisiä riittää tulevaisuudessakin. Oman ikäluokkani vanhemmat (olen yli 60-vuotias) sotien jälkeen solmivat avioliiton tavallisesti ja vanhemmat yhdessä huolehtivat enemmän tai vähemmän onnistuneesti jälkikasvustaan. Onnellinen perhe-elämä oli lähes välttämättömyys usein melko pienissä asuintaloissa ja huoneistoissa. Monikaan ei uskaltanut horjuttaa tuota rakennelmaa joutuakseen ulos pakkaseen. Sopu oli välttämättömyys. Nykyisissä sukupolvissa näyttää purkautuvan se angsti, minkä tuo ahdas perhetilanne sotien jälkeen sai aikaan.

Sanomalehdet varmaankin pyrkivät kirjoittamaan siitä todellisuudesta, mikä yhteiskunnassa vallitsee. Uskon myös toimittajien vilpittömyyteen asiassa. Tahtipuikkojen heiluttajilla toimittajilla kuitenkin on valtaa tuottaa kaunis harmoninen sinfonia tai sitten kakofoniaa yhteiskunnassa. Olen sitä mieltä, että kaikesta menneisyydestä huolimatta perheet tarvitsevat huomiotaloudessa jo tukea medialta. Perheiden arvostus kannattaa tulevaisuuden uskon vuoksi palauttaa ihmisille. Olisi tärkeää löytää kirjoitettavaksi perheitä kannattelevia ja tukevia kirjoituksia. Sillä tavalla ihmiset saisivat omaan ajatteluunsa ja elämäänsä itseluottamusta, kun elävät perheen jäseninä. Ihmisillä on ikävä toistensa luokse. Media luo trendejä ja vaikuttaa myös ihmisten välisiin suhteisiin. Media voisi rohkaista ihmisiä suhtautumaan toisiinsa, perheen ja suvun jäseniin myönteisesti ja tukemaan elämässä toisiaan, toisilleen tuttuja ihmisiä. Medialla on valta luoda hyvä yhteiskunnallinen ilmapiiri.

Tulevaisuutta kohti mentäessä on tärkeää, että ihmisillä riittää voimia huolehtia omista lapsistaan. Eräs nykyisenkaltaisen ilmapiirin ongelmista on, että esimerkiksi isovanhemmat saatetaan pitää erossa lapsenlapsistaan. Näin ehkä juontuu siitä syystä, että edes lasten vanhemmat eivät riittävän hyvin ehdi tutustua toisiinsa puhumattakaan siitä, että tutustuttaisiin suvun jäseniin. Pienperheille sukulaisista voisi olla hyötyä, kun ihmiset oppivat tuntemaan toisiaan. Nyt vaikuttaa siltä, että kädenojennuksen välissä on valtavasti ilmaa ennen kohtaamista – tässä media voisi olla avuksi parantamalla yhteiskunnallista ilmapiiriä perhe-elämää kohtaan. On luultavasti nykyaikaa, että ihmiset eivät tiedä edes sukulaisuussuhteita, kun perheitä aiemmin tukeneet isovanhemmat eivät ole kertomassa tädeistä, enoista, papoista, mummoista. Myös suhde suvun menneisyyteen on vaarassa jäädä hataraksi, kun isovanhemmat vieraannutetaan lapsenlapsistaan.

Tulevaisuus on sama asia kuin tämäkin päivä. Näin me ihmiset etenemme kohti tulevaisuutta, kuten olemme edenneet tähänkin päivään. Toivoisin lehtiin ja televisioon enemmän juttuja hyvistä perhesuhteista ja onnistuneista suvuista, jolloin ihmisillä olisi kiintopisteitä pyrkiä omassakin elämässään hyviin ja lämpimiin ihmissuhteisiin. Perhe on paras.

Kirjoitus julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2018. 29.6.2023 Tarja Kaltiomaa

Edellinen Vapaavuoro-kirjoitukseni:

Kesän alun kuulumisia | Uusi Suomi Vapaavuoro