Kynnykset, kytyt, kyytöt ja käärmeet

 

Niitä tielleni on osunut tällä viikolla. Ei ihan kohdalle ole osunut, mutta mediassa ja maailmassa.

Eläviä käärmeitä olen elämäni aikana nähnyt vain pari kertaa. Pelkään käärmeitä vain niin kuin kaupunkilainen pelkää kaikkea luontoa. Luonto voimallisena aina säikäyttää ja ihmisen pitää tottua siihen pitkän aikaa esimerkiksi maalla asumalla ennen kuin voi luontoa kohdata pelkäämättä.

Kynnykset tosiaankin. Niiden ylittäminen on sekä henkinen ponnistus että valmistelua vaativa urakka. Mitään ovea ei voi koputella ellei ensin ole valmistautunut miten voi edetä. Ovistoppari oven suussa.

Kytyt ovat aina olleet naisväelle Suomessa ja muuallakin vaaran merkki, joka koettelee rakkautta sulhasmieheen. Moni nainen on elämänsä kynnyksellä langennut lankeamisiin, mutta ei silloinkaan ole auttanut muu kuin ponnistella eteenpäin. Harvaan asutussa maassa sulhasen veli on saattanut houkuttaa morsianta, kun sulhasen ja morsiamen ei ole sopinut lemmiskellä ennen papin aamenta. Tämä tietämys on Kantelettaresta.

Kyyttö on maatiaislehmä, joka on tuottanut vanhastaan ravinnon talonväelle, jolloin on selvitty talven yli. Lehmien ja muun karjan pito tässä pohjoisessa maassa on tärkeä elinehto selviämiselle. Karjalle ja tuotantoeläimille pitää järjestää oma rahatili kullekin ruokansa hyväksi, sen me ihmiset olemme niille velkaa.

Nämä sanat ovat vanhoja suomalaisia sanoja. Kaupunkilaiselle näitä sanoja ja asioita ilmestyy, vaikka ei luonnon helmassa, niin taruina kirjoista ja tietokoneilta. Vanhaa sivistystä on mahdollista pitää yllä ja kannatella – kyllä se kannattelee myös.

Suomi on elävä kieli, jonka nostamisessa kirjakielelle Mikael Agricolalla on tärkeä merkitys ja elämäntyö 1500-luvulla. Hänen hengessään ja hänen huomassaan suomen kielen merkitystä emme unohda, vaan nykyihmisetkin teemme työtä suomen kielen elävänä pysymiselle. Kieli on niin vahvaa, että kun kurkistan toisinaan Nykysuomen sanakirjaa, ideoita tarinoihin pursuaa sieltä. Tarinat elää meissä ihmisissä, sanat kolkuttelee henkemme paloa.

 

 

 

 

TarjaKaltiomaa

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi ( http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi ) kristillisyydestä nimenomaan filosofiana, ei uskontona. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, monipuoluediggari, seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu