Antropologia: Kilpailullisuus yhteiskunnassa

Elämänarvot: Koti, uskonto ja isänmaa.

Kirjoitan kolmesta toisiinsa nivoutuneesta aiheesta: perhe, kilpailu ja uskonto.

Nuo edellä mainitut asiat ovat vaikuttamassa yhteiskunnassamme, jota nykyään sanotaan kilpailuyhteiskunnaksi. Työelämä sadan viimeisen vuoden aikana on kehittynyt valtavin askelin. Suomi on muuttunut agraarikulttuurista ensin teollisuusmaaksi ja sittemmin palveluyhteiskunnaksi. Edelleen tarvitaan maanviljelystä, teollisuutta ja palvelua. Nämä on perusyleisnimityksiä maassa tehtävälle työlle. Rahoitusmallit ja rahoittaminen ohjaa tavallaan ”ylhäältä” päin, miten näihin työasioihin suhtaudutaan. Työn teettämiseen ja työn tekemiseen käytetään rahaa. Kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa käytetään rahaa. Rahaa käytetään myös toteuttamaan oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. Kun jokin yhteiskunnalle välttämätön toimi ei tarpeeksi tuota rahaa toimialan tai yritysten tai maatalouden toiminnan ylläpitämiseen, rahoituksella pitää voida paikata toimialan jatkamisen mahdollisuuksia.

Kilpailuyhteiskunta on muodostunut oikeastaan vähitellen rahatalouden ehdoilla. On haluttu mahdollisimman suurta tuottoa taloudellisesta toiminnasta. Tämä on paisuttanut taloudellista toimintaa, jossa nykyään, kun infrastruktuuri hakee paikoitellen vaiheita, joissa se on täyttynyt ja valmistunut, on vaarana toimintojen alasajoa sekä tarvenäkökohdan hiipumisen vuoksi että myös tarvenäkökohdan kannattavuusongelmien vuoksi.

Mielestäni valtiolla pitää olla oikeus myös rahoituksen tukemiseen niillä työ- ja toimialoilla, jotka katsotaan yhteiskunnan kannalta tarpeellisiksi ja/tai välttämättömiksi. Pitää olla keinoja tai luoda keinoja, joiden avulla välttämättömiä toimia voidaan rahoittaa.

Suomi on mukana Euroopan rahaliitossa. Rahaliitto on tärkeä taustavaikuttaja valtion rahatalouden hoitamisen kannalta. Virkamiesjohtoisuus ja politiikkajohtoisuus ei ole sama asia kuin suurten teollisuuslaitosten pyörittäminen rahasampoina. Yhteiskunnan pitää jatkua ja mahdollistua ihmisten kotimaana ja asuinmaana kansainvälisistä talousheilahteluista huolimatta. Rahaliitolla ja muilla kansainvälisillä rahoitustoimilla pitää pyrkiä ja onnistua turvaamaan maan toiminta ja vähintään peruselinkeinot. Tämä ajatus tarvitsee taakseen hyvää ymmärrystä ihmiselämää ja ihmiselämän arvoja ja tarpeellisuutta kohtaan.

Nykyaikainen länsimainen elämäntapa tarkoittaa hyvää elämänlaatua. Länsimaisessa elämäntavassa toteutuu ihmiselämä oivallisesti. Ihmisillä on perhe, työtä, vapaa-aikaa, harrastuksia, joissa voi toteuttaa kaikkea, mitä hyvään ihmiselämään kuuluu. Edellisen vuosisadan loppupuolella 1900-luvulla on muodostettu ja hyväksytty monia ihmisarvoa tukevia kansainvälisiä taloudellisia ja ihmisarvon tunnustavia sopimuksia. Näiden avulla on myös monen maan lainsäädäntö kehittynyt myönteisesti tukemaan demokraattisia arvoja politiikassa ja politiikan johdossa.

Talouden kannalta ja kansantalouksien kannalta voidaan katsoa kilpailun olevan hyvä asia, kun ihmisten hyvinvointi ja elämänlaatu on sen avulla kasvanut.

Kilpailu ei kuitenkaan ehkä loputtomasti useita vuosisatoja kohti tulevaisuutta katsottaessa voi olla yhtä kireää kuin se on ollut sotien jälkeisinä vuosikymmeninä. Tähän vaikuttaa paljon infrastruktuurin rakentamisen hidas tai alueittain nopea väheneminen. Talouksien ja kansantalouksien ei kuitenkaan pidä tuottavuuden laskusta romahtaa tai hiipua. Myös aluekohtaisia romahduksia pitäisi pyrkiä estämään (mm. rahoituksen avulla). Emme tarvitse länsitalouden romahdusta. Päinvastoin. Jo nykyään luovuudelle ja uusien asioiden tuottamiselle talouteen alkaa olla uusia mahdollisuuksia, joita ei vielä ole löydetty rahatalouden piiriin. Talous voi jatkua hyvänä ja tuottoisana, vaikka perustuotanto alkaisi tarveperusteisesti vähetä.

Länsitalouden menestys väittämäni mukaan, kun katsotaan muutaman edellisen vuosisadan tuloksia, perustuu ensisijaisesti kristillisen elämäntavan kunnioittamiseen ja hyviin perhearvoihin. Hyvät perhearvot toteutuvat kristillisen yksiavioisuuden myötä. Kirjoitan aiheesta kirjassani Ruusunmarjoja piikkipensaissa – Vuoropuhelu Simonen kanssa (julkaistuna vuosina 2016 – 2019 e-kirjana, toivon uudelleen julkaisua, teknisiä ongelmia kirjan suhteen). Aiemmin kuin muutama vuosisata sitten ei ollut motivaatiota kasvattaa jälkipolvea. Länsimaissa vasta teollistuminen on tuottanut tarpeen sivistyneeseen perhe- ja sukuelämään, jossa arvostetaan myös perheen lapsia. Suunnilleen 1800-luvun lopusta ja 1900-luvusta alkaen on alettu nähdä tarpeellisena kaikkien lasten koulunkäynti.

Raha on länsitaloudessa (ja miksi ei kaikkialla) tärkeä asia. Joskus vuosisatoja sitten raha oli kolikko, jota yritettiin pitää hallussa kaikin keinoin. Pankkien myötä rahan suhteen on voitu suhtautua rennommin ja nykyaikana tätä kirjoittaessani raha on osittain digitaalista rahaa, jossa tietenkin edelleen pankeilla on tärkeä rooli. Voidaan sanoa, että olemme siirtyneet absoluuttisen rahan (kolikot, setelit) ajasta suhteelliseen rahaan (digitaalinen rahatalous). Näitä mielestäni tarvitaan rinnakkain, jotta toteutuu rahan osalta ne tarpeet, joita nykyään sen suhteen on. Kehitys kehittyy yleensä vaikka miten ääripäihinsä, mutta eri osa-alueiden kehittymiselle pitää voida panna myös jarrua. Rahaton yhteiskunta ei saa olla tavoitteena.

Digitaalisen rahan myötä näyttää siltä, että tietokoneista on länsitaloudessa tullut välttämättömiä. Näiden parissa tulee olemaan runsaasti uusia työ- ja talousmahdollisuuksia edelleen. (Ennuste)

Olemme nykyajan ihmisinä tottuneet kilpailullisuuteen. Koska kilpailemme mielellämme työelämässä, kilpailua on hiipinyt myös kotitalouksiin. Tämä sotii kuitenkin työelämän motivaatiota ja siten länsitalouden perustuksia vastaan. Perhe tuli tärkeäksi teollistumisen myötä, ja jos perheen asemaa horjutetaan liikaa, on vaarana, että myös talouden ja kansantalouden tärkeä asema ja merkitys hiipuu. Perhe on monelle taloudellisesti lahjakkaalle ihmiselle tärkein motivaatiokysymys. Kristillisessä opissa kunnioitetaan perhettä ja avioparin asemaa yhteiskunnallisesti. Mainitsin tämän olevan tärkein länsimaisen talouden kehityksen airut. Perheelle länsitaloudessa kannattaa edelleen suoda sen tärkeä sija ja arvo ihmisten elämässä.

Avioliiton solmimisen yhteydessä siunataan puolisoiden uskollisuuslupaus. Yhteiskunnallisesti ei ole kannattavaa puolisoiden itsensä eikä ulkopuolisten särkeä tuota lupausta. Aviolupaus on tärkeä yhteiskunnallinen sopimus, jossa toteutuu parhaimmin lasten kasvatus, perheen jäsenten talous ja terveys.

Suomeen uutena maana, jonka kehitys itsenäiseksi valtioksi on alkanut noin viisisataa vuotta sitten, on tuotettu valtion uskonnoksi kristinoppi, jossa valtion uskontona on evankelisluterilainen uskontotraditio. Tämä on maan ihmisten perususkonto, jota opetetaan myös kouluissa ja johon suomalaisten perhekäsitys perustuu. Kristillisenä oppina myös evankelisluterilainen uskonto tunnustaa yksiavioisuutta. Uskonto on tärkeä ihmisten henkisten arvojen kannattaja ajallisesti vuosisadoista toiseen. Henkiset arvot tukevat ihmisyyttä ja inhimillisyyttä, kerron tästä kirjoissani Kristillinen filosofia (julkaistuna vuosina 2013 – 2019 e-kirjoina).

Nykyaikaisessa mediakeskustelussa (ja myös poliitikkojen puheissa) on alettu puhua uskonnonvapaudesta Suomessa ja siitä on maininta myös perustuslaissa. Tästä voisi tulla väärinkäsityksiä. Kristinusko uskontona on maan lainsäädännön perusta – sen mukaiseksi on lainsäädännöllä määritetty suomalainen perhemalli, yksiavioisuus ja myös perintökaari. Käsite usko omasta itsestä kuitenkin on vapaa, yksilön asia, perustuslaissa sanotaan uskonnonvapaus, sitä pitää myös kunnioittaa. Keskustelussa siis sekoitetaan sanat usko ja uskonto. Usko on yksilön asia, uskonto on myös yhteiskunnallinen asia ja eri maissa on niin sanottu valtauskonto, joka määrittää elämäntapaa maassa. Valtauskontona Suomessa on kristillinen uskonto. Uskonnosta puolestamme ovat päättäneet jo esivanhempamme maata rakentaessaan ja sen puolesta taistellessaan.

Kun nyt on luettu koko tämä kirjoitus, voidaan todeta, että taloudellinen menestys, kansantalous, uskonto ja perhe – siis isänmaa – nämä käsitteet nivoutuvat toisiinsa. Suomessa on aiempina vuosina usein lausuttu myös televisiossa suomalaisille tärkeät sanat: koti, uskonto ja isänmaa. Nykyään niin sanotun seksuaalisen vapauden tiimellyksessä tuon lausuminen on jäänyt vähemmälle. Sen sijaan, että mediassa kunnioitettaisiin käsitteitä koti, uskonto ja isänmaa, tavallisempaa on keskustella eroperheistä, yksinhuoltajuudesta, työttömyydestä, konkursseista. Mielestäni tämä todistaa, että ruoria pitäisi taas vääntää kohti kunnollisia elämänarvoja, jossa kaikille ihmisille olisi hyvä motivaatio katsoa myös kohti tulevaisuutta.

30.8.2020 Tarja Kaltiomaa

Aiheesta myös kirjoituksessa Antropologia: Kulttuuriset perhekäsitykset

TarjaKaltiomaa

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi ( http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi ) kristillisyydestä nimenomaan filosofiana, ei uskontona. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, monipuoluediggari, seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu