Avoimet ovet Karhusaaressa

Huomasin lehdessä ilmoituksen Karhusaari-päivä, avoimet ovet Karhusaaren Taidekeskuksessa sunnuntaina 24.4.2022 klo 10 – 17. Leikkasin ilmoituksen irti ja koska sunnuntaina ei ollut muutakaan erityistä, päätin lähteä seikkailemaan kahden kaupungin Espoon ja Helsingin rajamaille bussilla ja metrolla. Matka-ajaksi HKL laski vajaa tunti, mutta yllätyksekseni Kivenlahdesta Karhusaareen saakka huomasin matka-aikaa kuluneen puolitoista tuntia. Selityksenä on, että matkalla oli niin paljon kiinnostavaa kuvattavaa, että aikaa kului paljon tavallista enemmän. Sää suosi retkeä. Oli viileää ja aurinkoista, kevään ensi kukkasia saattoi huomata.

 

Talon julkisivua komeine kahden puolen rappusineen. Kauniita orvokkeja oli istutettu avoimia ovia varten. Valokuva: Tarja Kaltiomaa

Pihapiiriin saavuttuani huomasin, että rakennukset olivat vanhoja ja niissä näkyi rapistumista. Vaikka kaupunki omistaa alueen ja rakennukset, verorahoja ei näköjään raaskita sijoittaa niiden kunnossa pysymiseen. Jos rakennusta huolletaan asianmukaisesti, se ei tarvitsisikaan monen miljoonan remonttia, vaan kunnossapitobudjetin mukaista huolenpitoa joka vuosi. Tätä asiaa Suomessa laiminlyödään joka puolella. Tuntuu kuin sotien ja selkkausten jaloista olisivat rakennusten omistajat lähteneet kiireellä, eikä kukaan olisi jäänyt pitämään niistä huolta.

Viaual artist Marja Maljonen taulujensa keskellä. Valokuva: Tarja Kaltiomaa

 

Jutun kirjoittajasta valokuva Marja Maljosen ottamana Marjan ateljeessa.

Koska oli taidekeskuksen avoimet ovat, tapasin muutamia taiteilijoitakin. Kerroin, että kirjoitan blogia ja lupasin lähettää kirjoituksen linkin heille. Ensimmäinen käyntikohteeni oli aluksi piharakennukselta vaikuttanut puutalo. Kun astuin rakennukseen sisään, nousivat ihokarvat pystyyn siitä tunteesta, kun tulee vanhaan rakennukseen. Ehkä jotakin menneisyydestä tuttua? Talossa sisällä oli taiteilija Marja Maljonen esittelemässä maalauksiaan. Otimme toisistamme valokuvia ja ostin tapani mukaan postikortteja. Maalaukset ovat hyvin värikylläisiä ja sopivat hyvin sisustustauluiksi. Sanoin Marjalle, että joskus on hieman väheksytty tauluja ostettavan sisustustauluiksi, mutta mielestäni se on ostajan oikeus. Hänenhän kuuluu taulun läsnäoloon tottua ja se hyväksyvän. Usein sisustustaulut ovat luonteeltaan sellaisia, että ne eivät riitele aiheen puolesta eikä muun sisutuksen kanssa.

Kävelin päärakennusta kohti. Muutamia ihmisiä näytti lisäkseni olevan liikkeellä. Tosin, koska matkaan olikin mennyt aikaa enemmän kuin olin laskenut, olikin ihan ymmärrettävää, että tupa oli jo täynnä. Talossa sisällä oli menossa Mari Anthonin luento talon ja sen entisten omistajien tarinasta. Kaikki istumapaikat olivat täynnä, joten hivuttelin itseni kameroineni kahvilan puolelle. Tarjolla oli viinereitä ja karjalanpiirakoita suolapalaksi. Valitsin kahvin ja viinerin, koska olin ennen lähtöä jo syönyt aamupalan.

Mari Anthoni Manoris Travel Oy:stä piti luennon talon ja sen omistajien historiasta. Luennon kuuntelijat esittivät kysymyksiä luennon jälkeen. Valokuva: Tarja Kaltiomaa

 

Luennoitsijan ääni kuului kahvilan puolella hyvin. Tunnelma oli ilmeisen harras ja vaikutti siltä kuin me kaikki kuulijat ja avoimien ovien vierailijat olisimme olleet talossa ensimmäistä kertaa. Kaikki kuuntelivat hiljaa toisesta huoneesta kuuluvaa puhetta.

Luento päättyi ja menin kysymään luennoitsijalta myös lupaa julkaista valokuvia tilanteesta. Hän myöntyi mielellään.

Eräässä huoneessa huomasin hienon vanhanaikaisen peilin. Napsasin siitä kuvan, kun ihmisiä oli peilin edessä useita. Yhtäkkiä eräs peilin katsojista avasi siinä olevan lukituksen ja haa, peili olikin ovi toiseen huoneeseen. Ovesta tulvi valoa sisälle – tämä sanonta on kuin suoraan jostakin romaanista.

 

Peili olikin ovi, valoa tulvi huoneeseen. Valokuva: Tarja Kaltiomaa

Sitten päätin mennä yläkertaan ja nyökkäsin vahtimestarille hänet ohittaessani. Ei sittenkään. Yläkertaan päästettiin vain 50 vierailijaa kerrallaan, joten asetuin jonon päähän. Kauan ei tarvinnut jonottaa, kun ihmisiä oli jo päättänyt yläkerran kierroksensa ja heidän tilalleen päästettiin jonosta seuraavia. Kävellessäni rappusia ylös, huomasin tyytyväisyydekseni, että portaiden korkeus oli täysin parahultaisen sopiva minulle askeltaa. Nykyään porraskorkeudet ovat usein paljon suuremmat, joten niitä nouseminen on työlästä. Ylhäällä eri huoneissa oli lisää taiteilijoita. Sain valokuvauspalvelun kuvaajilta myös luvan kuvata ja lupasin heillekin lähettää linkin blogiini. Lepuuttelin jalkojani istumalla hetken valokuvaajien parissa.

 

Valokuvauspalvelun huoneessa oli Sanna Vihervuoren ja hänen valokuvaaja kollegojensa valokuvia myytävänä. Valokuva: Tarja Kaltiomaa

 

Taidemaalari Seija Rissanen oli keskustelemassa tauluistaan yhdessä huoneista. Hänelläkin oli monia kiinnostavia tauluja esillä ja ateljeetunnelma on kutkuttava. Kiertelin vielä yläkerran huoneissa ja kuvasin maisemia myös parvekkeella ja olin jo lähtemässä portaita alas, kun huomasin laatikon, jossa oli muistaakseni poistettavia tauluja 50 €/kappale. Jäin tapani mukaan selaamaan, onko laatikossa löytöjä – ja yksi tauluista kiinnosti. Päätin ostaa sen ja vasta kotona huomasin, että olin ostopäätöstä miettiessäni pitänyt taulua väärin päin. Taulun nimi oli Kohti tuntemattomia vesiä ja kun kotona ripustin sen television päälle heti kotiin saavuttuani ensi töiksi, huomasin taulun löytäneen paikkansa. Vaikka olin sitä katsonut väärin päin ja nähnyt taulussa jotakin puumaista ja keltaista, mikä kiinnosti, taulun kuva oli ehkä vielä mystisempi. Sellainen taulu, joka muuttaa muotoaan ja tarinaansa, eikä siihen voi kyllästyä. Sopii sisustukseeni, siis.

 

Kuvassa taidemaalari Seija Rissanen ja kiinnostunutta avioimien ovien yleisöä. Valokuva: Tarja Kaltiomaa

 

Ostos pakattiin pussiin ja olin jo ihan valmis palaamaan kotiin. Löysin hieman lyhyemmän reitin ja palasin takaisin Keilaniemen metroasemalle. Kuvasin urheilutapahtumaa matkalla. Oli ilmeisesti keksitty laite, jonka avulla voi vesihiihtää. Sain useita sporttisia kuvia, jopa sellaisen, jossa vesihiihtäjä kaatuu ja vesi roiskuu korkealle. Sitten edellä mainittu laite pelasti hiihtäjän ja hän saattoi jatkaa harrastustaan. Vauhdikasta oli meno se.

Paluumatkalla kuvasin vesiurheilua. Valokuva: Tarja Kaltiomaa

Aamulla metroasemalle tultuani, olin ainoa junasta pois jäänyt matkustaja. Sunnuntaina ei ollut monia ihmisiä liikkeellä, avoimien ovien tapahtumaan useimmat olivat saapuneet autolla. Tietenkin itselleni oli parempi kulkea julkisilla, koska täten sain kuvattua maisemia reippaan ulkoilmakävelyn lisäksi. Koristan tämän jutun päivän valokuvilla.

24.4.2022 Tarja Kaltiomaa

Edellinen blogikirjoitukseni tällä palstalla Uudessa Suomessa on Espoon avoimet labyrintit 2:

Espoon avoimet labyrintit 2 | Uusi Suomi Vapaavuoro

 

+1
TarjaKaltiomaa
Espoo

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi ( http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi ) kristillisyydestä nimenomaan filosofiana, ei uskontona. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, monipuoluediggari, seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu