Edelleen betonilähiössä – metrolippu melkein taskussa

Tänään 31.10.2020 kuvattu Kivenlahdessa, entinen metsikkö, nyt metroparkkipaikka. Metro tulee...

Kirjoitin vuonna 2014 kirjoituksen Betonilähiön suojissa, joka sai aikaan paljon kommentointia. Tänään vuonna 2020 on edelleen hyvät tunnelmat asua Espoon Kivenlahdessa, joka on valmistautumassa parin kolmen vuoden päästä tänne saakka puuskuttavaan metrojunaan. Olen sitä mieltä ja olen sanonut myös Espoon kaupungin edustajille, että tuo metrojuna saa puuskuttaa tästä ohikin – Kirkkonummen Masalaan saakka. Kirkkonummi on nyt muutaman vuoden ajan alkanut tuottaa rakennuskohteita, Espoonlahden ylikin näkyy siellä siintävä uusi asuinalue.

Voi, voi, voi ja voi.

Kun kirjoitin siis tuon kirjoituksen Betonilähiön suojissa, en kirjoittanut enkä purkanut mitään valituksia tai moitteita tätä Alvar Aallon aluerakennusaluetta vastaan. Kyseessä on siis jo pitkältä edellisen vuosisadan puolelta nähty visio rakentaa kaupunginosa tai lähiö, jossa on otettu huomioon asukkaiden kerroksiset sosiaaliluokat niin, että samalla alueella voi olla kalliita asuntoja ja edullisia vuokra-asuntoja. Tällä alueella tämä sosiaalinen visio on toteutettu. Kuulen silloin tällöin alueen asukkailta monenlaista aluetta koskevaa sekä kehua että valitusta suunnilleen tyyliin minussa asuu Alvar Aallon henki. Siltä minusta tuntuukin. Olen kuitenkin vilpitön puolustaessani aluerakennustyyliä kaupunkirakentamisessa. Mielestäni Suomeen sopii alvaraaltomainen aluerakennusasuminen. Olemme suomalaisina luonteeltamme ”tasa-arvoisia” ja ”yhdenvertaisia”, jotka vaikuttavat olevan politiikankin päälinjauksia maassamme.

”Alvar Aaltona” olen tullut hulluksi sisäilmakeskustelusta. Helsingin ahtaat hellahuoneet on purettu Espooseen ja Vantaalle väljempiin asuntoihin. On tainnut monella jäädä pierujen hajut neniin sieltä Helsingistä, kun tuo sisäilmavalitus on niin melkoista.

Asuntojen sanotaan olevan liian tiiviitä, jolloin niissä ei ilma kulje. Samalla asunnot päästävät liikaa ilmaa sisälle, jolloin niissä vetää. Omakin nykyinen asuntoni on tuollainen. Siihen kuitenkin asennettiin poisto- ja/tai raittiinilmanventtiilit ikkunoiden päälle ja mielestäni asunnossa on erittäinkin sen jälkeen tosin jo ennen sitäkin oikein hyvä asumissisäilma. Tästä todistavat huoneistossani viihtyvät huonekasvitkin.

Mielestäni 1970-luvun lähiöt ja ainakin Tapiola ja Kivenlahti pitäisi voitavilta osiltaan julistaa aluesuojelukohteiksi rakennuksineen, kaavoineen ja asumisideoineen. Alueita ei kuitenkaan pidä museoida, vaan niitä voidaan ylläpitää normaalilla korjausrenoveerauksella, kuten Suomea sivistyneemmässä Euroopassa usein tehdään. Ihmisille tekee hyvää, että alueilla on aikakerrostumia rakennusten ja muun infrastruktuurin puolesta. Tämä antaa tunteen siitä, että alue on tunnettua ollut jo sukupolvien ajan. Ihmisen on hyvää löytää asuinalueeltaan tuttuja rakennuksia, teitä, polkuja, puita ja muita maamerkkejä. Näin ihminen tietää olevansa kotonaan.

Juuriensa suhteen ihmiset ovat yksilöllisiä. Jotkut ihmiset ovat kuin irralliset tuulihäkkyrät, joita vanhoissa lännenelokuvissa näkyy tyhjentyneissä kaupungeissa ja toiset taas ovat juurtuneet paikkakunnilleen niin, että eivät mielellään muualla asuisikaan kuin kotipaikkakunnalla.

Suomi on maalaismaisema, jota nyt on hiljalleen muutaman vuosikymmenen aikana alettu rakentaa. Toivoisin maan kehittyvät rauhaisissa merkeissä ja ihmisten hyväksyvän pysyvyyttäkin. Purkamisinnosta pitää jo luopua. Rakennusten osalta painopiste päätöksissä kuuluu olla säilyttämisen puolella, vaikka rahaa rakennuksen säilyttämiseen tai purkamiseen ja uuden rakentamiseen kuluisi saman verran.

Olen kuulostellut alueen luontoa ja luonnetta. Mielestäni espoolaiset moottoritiet Länsiväylä etunenässä pitäisi muuttaa katuväyläksi, jonka varrelta siten löytyisi runsaasti maata rakentaa. Tämäkin antaisi hyvän syyn säilyttää jo rakennettua ympäristöä.

Linkki kirjoitukseen Betonilähiön suojissa:

https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/tarjakaltiomaa/168324-betonilahion-suojissa/

 

31.10.2020 Tarja Kaltiomaa

 

 

TarjaKaltiomaa

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi ( http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi ) kristillisyydestä nimenomaan filosofiana, ei uskontona. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, monipuoluediggari, seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu