Elämänvarren omenapuita 2 Koristeomenapuut

Kerrostalon pihapuut ovat tuottaneet kauniin sadon, punaisia pieniä omenoita runsaasti oksat täynnään. Koristeomenapuut ovat kiitollisia kuvauskohteita oikeastaan läpi vuoden. Talvella niiden päällä on lunta tai kiiltäviä vesi- tai jääpisaroita, auringon kimallus tekee niistä timantteja. Kevään edettyä tarpeeksi pitkälle puiden oksat puhkeavat ihanaan valkoiseen kukintaansa. Pörriäiset pörräävät kukissa ja tuoksu tuntuu ihailijan nenässä. Kesällä puut luovat vihreää varjostustaan pihamaalle ja toimivat myös kesäsateiden suojana. Ja nyt onkin jo syksy, jolloin sato on käsillä.

En oikeastaan ollut kovin surullinen koristeomenapuiden vuoksi tänään, kun kuvasin niiden pieniä pyöreitä punaisia omenoitaan, sehän on koristeomenapuun funktio olla koristeellinen. Mutta, mutta. Mitä koristeomenapuut ovat? Jos lukija tietää oikean vastauksen, kommenttikenttään please, voi kirjottaa tai lähettää sähköpostia asiasta. Koska minulla ei ole faktatietoa nyt käytettävissä, olenkin tuottanut tarinan mistä koristeomenapuut ovat peräisin.

Arvelen, että koristeomenapuut ovat vanhojen hylättyjen pihapuiden jälkeläisiä, joista on tuotettu taimia. Koristeomenapuut ovat samankokoisia kuin muutkin omenapuut ja niiden satoisuus on samantapaista kuin muidenkin alueen omenapuiden sato. Omenat ovat paljon pienempiä. Kun maistoin pientä punaista omenaa, se olikin yllättävän makea tänä vuonna ja jotakin muutakin. Se oli paitsi makea ja ihan syötävä, se oli myös hieman katkeranmakuinen.

Kävin aamiaisella ja palasin pihalle ämpärin kanssa. Poimin ämpäriin ehkä pari kolme litraa pieniä omenoita. Istuskelin sen jälkeen pihalla nauttimassa puiden kauneudesta. Pihan varpusparvi hyppeli iloisesti puissa ja lähestyi myös pihalla istuvia ihmisiä.

Kotona pesin omenat ja poistin niistä pienet varret ja mustuneen kukkasurkastuman. Perkaaminen muistutti ruusukaalin perkuuta. Keitin edellä mainitun määrän pikkuomenoita noin litrassa vettä. Lisäsin runsaan mitoin sokeria, ehkä 1 – 2 desilitraa. Keitin omenat kypsiksi ja sauvasekoittimella viimeistelin tuloksen. Tulos oli omenahilloketta noin 2 litraa. Maistelimme naapurusten kesken ja totesimme hillokkeen ihan kelvollisen makuiseksi, ihan hyväksi. Pieni katkeruus oli jäljellä, mutta ei haitannut makukokemusta.

Mystinen vastuu meillä ihmisillä on kaikesta tuottamastamme, kasveista, eläimistä ja toisistamme, lapsistamme. Miten pieniä omenia kantava puu voi olla hieman katkeranoloinen hylkäämisestämme? Siltä se vaikuttaa. Omenapuun ilmaisutapa on näyttää katkeruus niissä, mitä se parhaiten osaa, tuottamissaan omenissa. Kun avaa silmänsä ymmärtää luontoa, myös tämän ehkä voi nähdä.

Olen iloinen kerrostalomme koristeomenapuista. Ne tuottavat kauneutta ja syötävää, mikä sen parempaa. Jonkun verran myös huolta, kun suuri sato on enemmän huolta kuin iloa nykyään. Alueellamme kasvaa muitakin hyöty- ja koristearvon omaavaa kasvikuntaa kuin omenapuut. On ainakin ruusunmarjoja, tyrniä ja aroniaa. Kun ihmiset eivät korjaa niiden satoa, niiden hyötyarvo jää vähäiseksi. Kun hyötyarvo jää vähäiseksi, niiden olemassaolo on uhattuna. Niin on, vaikka muu luonto, linnut, pienet jyrsijät ym. niitä käyttäisivät ravintona ja suojana. Elämme alueella, jossa ihmisasutus on valtaamassa luonnon tilaa. Luonto on väistymässä, mutta kaupunkiluonnossa on monenlaisia ilmiöitä, joista ihmiset hyötyvät. Kiireiset kaupunkilaiset eivät aina ehdi kuulla, mitä luonnolla on kerrottavaa. Haitaksi yleensä tuomitaan nopeasti sellainen, mikä ei ole pelkkää asfalttia ja kiveä. Elävää luontoa. Paikkakunta alkaa tuntua tutulta ja turvalliselta vasta, kun on asunut pitkään. Kaupunkiluonnon hyväksyminen on hidasta, mutta toivottavasti hyväksytään mieluummin kuin muutetaan arvokasta Suomi-aluetta pelkäksi kivikaupungiksi. Suomi on metsien ja luonnon maa ja tälle soisi tilaa myös kaupungeissa.

30.9.2022 Tarja Kaltiomaa

Kirjoitin aiemmin aiheesta Elämänvarren omenapuut keväällä vuonna 2020, tässä linkki:

Elämänvarren omenapuita | Uusi Suomi Vapaavuoro