Elämänvarren omenapuita

Istuskelin tänään miettimässä menneitä. Erityisesti muistelin elämän varrelle osuneita omenapuita. Vain yksi niistä oli oma. Istutin hyvän asuinalueen pienelle pihalle omanapuuntaimen toiveikkaana ajatellen sen tuottavan isona hyviä hedelmiään. Tuo omenapuu jäi vain haaveeksi. En harrastanut silloin vielä valokuvausta, joten siitä ei liene ole edes kuvaa. Avioero vei minut etäälle tuosta puusta ja elämäntilanteesta, mutta kaihomielinen kaipuu omenapuita kohtaan on tallella.

Pidän valokuvapäiväkirjaa, jossa säilytän kuvia vuosien varrelta. Selasin kuvakansioita ja löysin muutamia muistojeni omenapuiden kuvia kansioista.

Omenapuu Pälkäneellä (kuva 6585).

Kuvassa numero 6585 (vuosi 2006) on erään pälkäneläisen vanhan talon pihapuita. Vietin talossa muutaman viikon aikoinaan ja tein ihmeellisiä kuvausmatkoja alueella. Olin jo muutaman vuoden ajan kirjoittanut käsikirjoituksiani ja kirjoitin elämäni säikeitä myös Pälkäneellä. Suomessa on paljon tavattoman muistorikkaita alueita ja taloja. Kun jokin talo koskettaa ihmisen sydäntä ja mieltä, siitä voi saada elämäniloa moneksi vuodeksi.

Tässä kuvassa numero 6666 (vuosi 2006) on minulle ja monelle museonkävijälle rakkaita omenapuita. Hvitträskin kauniilla piha-alueella vanhat omenapuut ovat etuoikeutetussa asemassa. Niistä pidetään huolta ja ne saavat kasvaa kauniissa ympäristössä. Tervehdin näitä puita kuin vanhoja ystäviäni.

Omenapuu Hvitträskin museoalueella (kuva 6666).

 

Koristeomenapuita kerrostalon pihalla (kuva 7788).

Kuvan 7788 (vuosi 2018) koristeomenapuut ovat nykyisiä pihapuitani. Kuvan vuonna ne tuottivat sellaisen sadon, että meidän talon asukkaiden piti kottikärryittäin viedä maahan pudonneita omenoita biojätteeseen. Se oli sinä vuonna palkinto uskollisesta kukkimisesta ja piha-alueen koristamisesta. Vaivannäöstä huolimatta omenapuut keväisin ovat ihana ja tervetullut näky.

Hylätty omenatarha (kuva 8593).

Hieman mystisempi on tämän seuraavan kuvan omenapuun tarina. Kuvassa 8593 oleva omenapuu (vuosi 2006) on jäänyt moottoritien kallionhuipun varjoon entisenä pihamaana. Nyt omenapuut olivat hylättyjä ja lähes kukkimattomia ja satoa tuottamattomia. Hedelmäpuu menettää intonsa tuottaa hedelmiä, kun se on jäänyt vaille omistajaa ja huolehtijaa. Surullista, mutta haikean kaunista tämäkin muisto.

Valokuvapäiväkirjasta on paljon iloa muistamisen suhteen. Kuvia voi karruttaa vuosikansioihin ja valokuva-arkisto muodostuu kuin huomaamatta. Oman elämän muistamista voi näin pitää yllä. Kuvan avulla voi muistaa yllättävän hyvin menneisyyttään ja hyvinkin tarkasti. Hyvät muistot pitävät mielen virkeänä.

TarjaKaltiomaa

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi ( http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi ) kristillisyydestä nimenomaan filosofiana, ei uskontona. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, monipuoluediggari, seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu