Espoon avoimet labyrintit 2

Espoon avoimet labyrintit 2

Jatkoa kaupunkikuvauskirjoitukselle Espoon suljetut sokkelot 29.4.2018.

Espoon suljetut sokkelot | Uusi Suomi Vapaavuoro

Espoo on jatkanut kehitystään sitten viime kirjoittaman. Nyt on kulunut neljä vuotta. Tällä välin olin käynyt kivenlahtelaisena Tapiolassa silloin, kun metrotyömaa oli vielä keskeneräinen ja uusi markkinatalokompleksi Ainoa oli vielä rakenteilla. Olin tuolloin ihan hurjan pöyristynyt siitä, että keskeneräinen rakennus ”sylkäisi” minut ulos ja olin joutunut joutomaalle, jonka olin ennen tuntenut Sateenkaaritalon alueena. Kuljin joutomaalla kamera kädessä ja hämmentyneenä kuvasin edessäni olevia näkymiä. Aiemmin toimiva linja-autoasema oli pois pyyhkäisty, vai oliko se tapahtunut myöhemmin. Tuolloin kuitenkin yritin päästä takaisin Kivenlahteen, mutta en löytänyt pysäkkiä, jolta olisin voinut totuttuun tapaan nousta linja-autoon. Kaupunki muuttuu ja kehittyy ja tietenkään keskeneräistä ei pidä arvostella, mutta näin kaupunkilaisen näkökulmasta voin sanoa, että tämä jatkuva muuttuminen on jättänyt mieleeni seikkailullisia muistoja runsaasti.

Sittemmin tapahtui niin, että uusi hieno Ainoa-kauppakeskus oli valmistunut ja sinne pääsi metroasemalta suoraan ilman keskeneräisen rakennustyömaan ylimääräistä sokkeloa. Labyrinttimainen tunnelma oli kuitenkin säilytetty. Katossa näkyy kulkijalle runsaasti niin sanottuja maamerkkejä ja suuntimia, joita mielessäni kutsuisin ennemmin hieroglyfeiksi. Jään usein tuijottamaan noita yläviistoon asetettuja merkkejä ja yritän arvata, mitä ne tarkoittaa. Uskon kuitenkin oppimisen ja kokemuksen voimaan ja muutaman vuoden kuluessa en enää kohta muista merkkien olleen aiemmin tulkitsemattomia. Sitä odotellessani minun pitää muistaa, että Tapiolaan mennessäni pitää jättää käytettäväksi runsaasti marginaaliaikaa, jolloin voin rauhassa etsiä reittejäni.

Nyt olen jo parilla edellisellä Tapiolassa käynnilläni osannut suunnistaa kuin jonkinlaisen yliaistillisen töherön avulla suunnilleen oikeaan suuntaan jo. Yläviiston merkeistä ei vielä ole ollut juuri apua, eikä omasta muististakaan. Tuo töherö eli itsestäjohtumatonylimääräinensuuntavaisto tai onni on ollut apuna, että olen suunnilleen määräaikaan mennessä ja jopa etuajassa osunut paikalle, jonne on ollut tarkoitus mennä.

Lukijan ei pidä luulla, että olen tyytymätön uuteen Tapiolaan. Näin asia ei ole. Tapiola ei ole tylsä paikka lainkaan. Kauppakeskukset yleisesti ovat mielestäni luonteeltaan sellaisia, että ne työntävät asiakkaat ulos tai sellaisia, että ne pyrkivät pitämään asiakkaat omassa labyrintissaan. Luultavasti niihin on käytetty samaa suunnittelua kuin keskimääräiseen suureen supermarkettiin. Asiakkaan on tarkoitus pyöriä tiloissa mahdollisimman kauan, jotta syntyy myös ostoksia ja heräteostoksia. Tämä on tietenkin mukavaa ja hauskaa aina, kun kiertelyyn on tarpeeksi aikaa. Jos on kiire, asiakkaana ja siis kulkijana, ainakin minulla saattaa nousta hermostuneisuutta. Ei kuitenkaan auta hermostua, vaan silloin voi yrittää rauhoittua, vaikkapa tutkimalla taivaallisen ostoskeskuksen yläviistomerkkejä keskittyneesti. Hermoilu lakkaa.

Espoo on kaupunkina laaja ja siellä risteilevät tiet luultavasti helikopterista katsottuna näyttäisivät vievän Helsinkiin. Julkinen liikenne on kehittynyt metron myötä ja ihmisvirrat kulkevat jo tottuneesti. Ei siis ole kovin paljon varsinaisia eksyjiä, vaan ihmiset oppivat nopeasti tarvitsemansa reitit.

Pääkaupunkiseudun avaruudelliset kauppakeskussatelliitit ovat jo vahva ja totuttu trendi rakentamisessa. Tämä sopii hyvin niihin edellisen vuosisadan alkupuolen suunnitelmiin, jolloin odotettiin uutta avaruusaikaa. Avaruusajan merkiksi on rakennettu pienehköjä avaruusalusrakennuksia eri puolille maailmaa. Kuvakokoelma niistä on nähtävissä Emma-museolla. Siellä on myös yksi aluksista. Sillä on hauska ja vaativa tehtävä pitää maapalloa pahkanaan lentäessään avaruudessa. Pienet ihmiset yrittävät löytää avarissa maisemissa kauppakeskussatelliittiin ja sitten yrittävät löytää niiden sokkeloista ja labyrinteista ulos.

Tätä en vanhana avaruusajan ihmisenä ihmettelisi, vaan muuten vaan ihmettelen maan asukkaana. Ja ihailen myös. Kulkemiseen on tullut uutta seikkailun makua ja jokainen maapallo siis sitä sanomattakin vaikuttaa erilaiselta ja samanlaiselta kuin muut planeetat. Ja samanlaiselta ja erilaiselta kuin edellisellä kerralla käydessään.

Ei muuta kuin suuntimet ja näkymättömät tuntosarvet ojolleen ja menoksi taas kaupungille.

22.4.2022 Tarja Kaltiomaa

Edellinen blogikirjoitukseni tällä palstalla Uusi Suomi -lehdessä En ole huolissani kirjasta, mutta…

Kirjallisuus: En ole huolissani kirjasta, mutta… | Uusi Suomi Vapaavuoro