Filosofia: Kulttuurievoluutiosta

Kansalliskirjasto kevään kuulaassa valossa Valokuva: Tarja Kaltiomaa

Ihmisen elämää ja olemusta koskeva yksi tärkeimmistä filosofisista kysymyksistä on kysymys hyvästä ja pahasta. Normaalissa maailmassa vallitsee yleensä tasapaino niitten kysymysten suhteen, jotka ovat ihmisen ajattelun ja pohdinnan keskeisiä kysymyksiä. Ihmisen ajattelu, yksittäisen ihmisen ajattelu näyttää selvästi olevan sidoksissa hänen niin sanottuun vaikuteympäristöönsä. Käsitteestä vaikuteympäristö kerron kirjassani Kristillinen filosofia, jossa olen käsitteen tuonut esille. Elämme ajassa, nyt siis 2000-vuosituhannen alkua, jossa on olemassa jo tasapainoa ja hyviä yhteiskuntia, mutta myös paljon mielen levottomuutta. On hyvin erilaisia ympäristöjä planeetalla, maapallolla, joissa ihmisiä elää. Meillä nykyihmisillä on vielä (vielä?) melko suuri taipumus ottaa vaikutteita ympäristömme ihmisten käyttäytymisestä ja elintavoista – kaikkia vaikutteita. Suku ja perhe tuottavat käsityksiimme elämänarvoja, samoin koulu ja muut opinnot. Suomi on oppimisen suhteen hyvä maa oppivelvollisuuden ja laajan kirjastoverkoston myötä. Ihmiselle tarjoutuu mahdollisuuksia itseopiskeluun sen lisäksi ja sen sijaan, että hän on kaiken aikaa vuorovaikutuksessa ja vaikutusten suhteen alttiina omassa elinympäristössään. Ihminen voi ottaa terveenä aikuisena ihmisenä itse itsestään ja ajattelustaan vastuuta.

Siksi moni asia tässä ihmisten niin ihanan kompliseeratussa maailmassa on hyvin kompliseerattu. Mitään kovin yksinkertaistakaan filosofista kysymystä ei tyhjentävästi juuri voi selittää yksinkertaisesti tokaisemalla, mistä asiassa on kysymys. Ja filosofi yleensä vielä lisää tähän, että miksi ei voisi. Ihmisten on tärkeää olla hyviä ihmisiä, miksi siis olisi mitään kamppailua hyvän ja pahan välillä?

Uutta kristillisessä opissa Kristillinen filosofia -kirjani myötä on tunnustus, että varjomaailma, näkymätön maailma on myös olemassa. Hyvä yhteiskunta toimii kuin jonkinlainen ”leipurinmylly” ja jauhaa ihmisistä sellaisia säröjä ja kulmia, jotka olisivat haitallista koko yhteisön kannalta, ihmislajin kannalta. Tätä myllynjauhantaa tapahtuu vuosisatojen, vuosituhanten mittaan.

Kulttuurisen evoluution tasolla kysymys hyvästä ja pahasta on siis suoraan kysymys ihmislajin olemassaolosta.

Ihmisen olemuksen alkuasetelmat joskus aikojen alussa ovat, että ihminen on hyvä. Mutta olisimmeko vain pumpulipalloilla leijuskelevia enkeleitä pelkän hyvyyden varassa?

Maailma on kova, joskus julma. Maailma on myös kaunis ja houkutteleva. Ihmisen tasoisen olennon mielikuvitusmaailma ei pitkään pysyisi pumpulipallojen varassa, vaan ihminen kaipaa aitoa ja oikeaa toimintaa, seikkailuja, vaaroja, selviytymisiä, sankareita, uhreja, todellisuutta, todellista elämää.

Ihmisen tasoisen olennon tulee elää omanlaistaan elämää. Ihminen voi elää omalla mukavuusalueellaan, vaikka julkinen keskustelu ja julkinen media muuta väittäisi.

Tänne 2000-luvun alkuun saakka emme ole koskaan voineet tietää, mitä tuleman pitää. Nykyään voimme hieman kurkistella jo myös tulevaisuuden asioita. Joskus meidän ihmisten pitää pysähtyä miettimään ja pohtimaan maailmaamme ja sen kehitystä. Meidän pitää suoda maailmalle huomiota ja ajatuksia pelkän oman itsekeskeisen elämämme lisäksi. Ja niin on nykyään voimakkaasti tapahtumassa. Ihmisissä on alkanut herätä huolta maapallon selviämisestä asuinplaneettanamme. On selvästi melko lyhyen ajan sisällä jo tehty sellaisia tieteellisiä ja käytännön ratkaisuja, jotka selvästi lisäävät maapallon kestävyyttä elinpaikkanamme. Kuin kohtalon ja kohtaloiden oikusta me ihmiset maan päällä elämme nykyään kansoina omilla alueillamme. Kun olen mieleni siivin katsellut maapalloa, ei vain tätä yhtä maapalloa vaan monia, huomaan niissä tätä samaa toiveikasta kehittymistä. Maapallo-tyyppinen elämänalustaratkaisu voi toimia ihmisten elämän alustana jopa tästä lähtien. Tähdet tuikkivat taivaalla ja ne tuikkivat vastaan, kun vastaan. Tyhjä avaruus on täyttynyt elämästä.

Ihmisen kiire ja hälinä maan päällä jatkuu luonnollisena ihmisten elämänä kuten olemme tottuneet. Kulttuurinen evoluutio toimii sellaisena myllynä kuin me sille suomme. Me ihmisinä saatamme nähdä jotakin pahaa tapahtuvan, näemme toisen ihmisen tekevän jotakin pahaa ja yleensä ihmettelemme oman seurakuntamme suojissa, että miten on mahdollista, että pahaa annetaan tapahtua. Laulussa sanotaan ”if the good is one of us”. Käännymmekö jonkin ihmisen puoleen (Jumala on luonut ihmisen kuvakseen) ja pyydämme häntä lopettamaan pahan maailmasta? Miten saamme pahan talttumaan? Filosofinen vastaukseni tähän kysymykseen pitkän mietinnän jälkeen (hoh hoijaa, parempiakin vastauksia voi olla), että sankarina voimme yrittää pahan taltuttaa ja voittaa ja niin usein tapahtuu. Kun me ymmärrämme itsemme ja toisten hyväksi, että hyvät teot kannattelevat paremmin kuin pahat, jossa pahuus suistaa yleensä pahankin, me olemme ihmisinä hyviksiä ja pidämme hyvien ihmisten paikkaa elämän kentällä, elämän pelissä, me voitamme pahan joka päivä. Tähän tarvitsemme uskoa ja uskontoa vahvuudeksemme.

Mutta pahankin puolesta on sanottava tasapuolisuuden mukaan jotakin. Ihmiselämää ei olisi tällaisena kuin sen nykyään tunnemme ilman pahuutta, ilman pahoja tekoja. Ihminen tarvitsee jopa älyllisen elävyytensä vuoksi kysymystä hyvästä ja pahasta. Nykyihmisinä näemme elokuvina ja television sarjaohjelmia runsaasti tarinoita hyvän ja pahan kamppailusta. Mielemme lähes tiedostamatta kamppailee näitä arvoituksia ratkaisemassa.

Minkälainen piiri on oman itsen ympärillä. Käsitteestä vaikuteympäristö olen kirjassani kertonut, että aikuinen terve ihminen voi itse vaikuttaa omaan vaikuteympäristöönsä. Tällä saattaa olla hyvää vaikutusta myös perheen ja suvun ihmisten näkemyksiin ja elämäntapaan. Hyvän piiri voi kasvaa, mutta hyväkin voi puolivahingossa tölviä sellaista, mikä nyky-yhteiskunnan yleisen käsityksen mukaan nähdään pahana. Kaikessa soi blues, mutta kaikessa kuuluu olla myös kohtuus. Ihmisen elämä tosiaan näin filosofisesti katsottuna kantaa sekä hyvää että pahaa. Rakkaus voittaa. Perheeseen syntyvä lapsi on aina oma lapsi, jota vanhempien ja suvun tulee suojella ja varjella, kunnes oma elämä alkaa kantaa ja kannatella. Vanhempina emme muuta voi tehdä kuin parhaamme. Rakastaa omaa lasta omana persoonanaan. Jokainen ihminen tarvitsee ja ansaitsee rakkautta ja hyväksyntää. Silloin evoluution mylly voi tuottaa sen tarpeellisen tuloksen, jotka ihmisinä tarvitsemme, sekä hyvinä että pahoina, tulevaisuuden. Elämän jatkuvuuden. Ihmislajin jatkuvuuden. Elämän.

Kristillisessä elämänopissa ja siis sivistyneissä yhteiskunnissa elämän jatkuvuutta turvaa avioliitto, miehen ja naisen naimaliitto. Jatkuvuutta nykyisestä kehittyneestä sosiaalitoimesta huolimatta on turvaamassa myös pariskunnan sukukunnat. Rakkausavioliitto, perhe, on lapsen paras turva.

27.3.2022 Tarja Kaltiomaa

31.3.2022 TK Lisään linkin verkkosivustolleni kirjoitukseen Perhesuhteet, jossa on luettelo länsimaisen elämäntavan sukulaissuhteista ja perheen perustasta, miehen ja naisen avioliitosta kristillisen uskonnon ja elämäntavan maissa: Verkkosivusto Tyhjäpaperi Kristillinen filosofia Perhesuhteet (kolumbus.fi)

Kirjani Kristillinen filosofia on jo menossa painoon (Mediapinta 2022).

Edellinen kirjoitukseni tällä palstalla, sisältää paljon kuvia:

Valokuvaus: valokuvien kehityksestä yli 200 vuotta | Uusi Suomi Vapaavuoro

 

0
TarjaKaltiomaa
Espoo

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi ( http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi ) kristillisyydestä nimenomaan filosofiana, ei uskontona. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, monipuoluediggari, seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu