Filosofia: voikukat rikkaruohot

Voikukkia kaupunkialueella yhteisenä ilona.

Lapsuuden voikukat. Lapsuuteni vietin Oulussa. Oulun korkeudella ei voikukkia edeltänyt leskenlehdet, vaan voikukat puhkesivat kukkaan ensimmäisinä luonnonkukkina juuri koulun loppumisen aikaan, kevätjuhlien aikaan. Voikukka on mielessäni säilynyt lapsuuden kirkkaana aurinkona talven jälkeen. Sitä se on minulle edelleenkin.

Kukat ovat maaäidin runoutta. Ne kertovat muotokielellään ja väreillään luonnon tietoa ihmisille, kullekin henkilökohtaisesti. Runouteen ihminen suhtautuu myös hyvin henkilökohtaisesti. Runous tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Kukan kerronta on täydellistä, se toistaa tarinansa aina uudelleen ja voisimme ehkä sanoa, että aina samanlaisena. Maailma, josta kukka kertoo, kuitenkin muuttuu ja kukan näkökulmasta se, mitä se kertoo, myös muuttuu. Onko kukka siis älykäs? Kukka on älykäs ja älykäs ihminen ymmärtää sen kertomaa, runoutta.

 

Voikukkia kaupunkialueella yhteisenä ilona.

Nykyisissä Etelä-Suomen maisemissa voikukka ei ole ensimmäinen kevään kukka. Omalla asuinalueellani sitä varhempia ovat leskenlehdet, krookukset, siniset skillat jopa metsiköissä, valkovuokot ja sinivuokot ja lukuisat muutkin usein lähes huomaamattomat runoilijat.

Ihmisen elinikä on elämänkaari. Elämän alussa olemme lähempänä maata, kun lapsina olemme lyhyitä ja leikki-ikäisinä ja koululaisina muistissamme on vielä niitä vuosia, jolloin istuimme hiekkalaatikolla ja vartemme oli kukkasten tasolla. Lapsuudesta monella suomalaisella jää mieleen kukkaset ja kukkakedot. Nuoruuden ikäisinä olemme itse kuin kukat ja mehiläiset mieleltämme ja maaäidin runous jää kaukaisemmaksi asiaksi. Aikuisina opetamme toisillemme puutarhan ja pihan hoitoa, josta näkökulmasta voikukat ovat mitä viheliäisimpiä. Kun lapsi näkee pitkän sisällä vietetyn talven jälkeen voikukkia, ne ovat hänen tasoisensa (luonnon filosofin ja runouden ymmärtäjän) ihmisen mielestä mitä ihastuttavampaa luonnon tietoa. Pieni vaiva aikuisen taholta olisi yhtyä lapsen ihailuun ja antaa lapsen pitää kukkasensa, maailmansa ja runoutensa – mutta aikuiset ovat aikuisia. Myöhemmin aikuinen painuu kumaraan ja löytää maan ja maan kukkaset uudestaan.

Kerrostaloasukkaana minulla ei ole pihaa eikä puutarhaa, joten en kitkisi kaupunkiluonnosta yhtään kukkasta, yhtään runoa. Asun alueella, jossa on talojen puolesta kaikkia ihmisryhmiä. Ihmisiä, joita maaäiti kehottaa kerronnallaan elämään sovussa kuin kukat kukkaniityllä erilaisuudestaan huolimatta.

 

Istutuksia ja luontoa.

Moni filosofi ihmettelee, että onko missään mitään järkeä. Onko ihminen älykäs?

Filosofit oppivat yliopistossa lukemaan kirjoja. He ovat jo aikuisia, jotka ovat aikuisina pihojenhoitaja-aikuisia, jotka eivät muista tunnistaa luonnon filosofian alkuoppia – he usein ovat siitä etääntyneet aikuisuudessaan. Filosofit tavallisesti lukevat muiden filosofien kirjoja viisastuakseen. Näitä kirjoja usein ovat kirjoittaneet pihojenhoitaja-aikuiset – siis ei lainkaan luonnon filosofit. Tuossa lukupiirissä saa ainakin viisaan aikuisen leiman.

Ymmärrys alkaa, kun muistaa lapsuuden ajan filosofian ja maaäidin kertoman.

Aiemmin aiheesta kirjoituksessa Filosofia voikukkakirja verkkosivustolla www.kolumbus.fi/tyhjapaperi :

http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi/sh9_tiedostot/tp9_filosofia_voikukkakirja.htm 

Tervetuloa lueskelemaan Tyhjäpaperi-sivustoa, ajankohtaiskirjoituksia, runoja, filosofisia mietteitä.

 

TarjaKaltiomaa

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi ( http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi ) kristillisyydestä nimenomaan filosofiana, ei uskontona. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, monipuoluediggari, seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu