Fragmenteista koko tieto 2

Kirjoitin vuonna 2013 kirjoituksen Fragmenteista koko tieto. Nyt tuo kirjoitus saa jatkoa oman elämäni kokemuksena. Kirjoitin, että me ihmiset henkisesti jatkumona elämästä toiseen eläessämme haemme juuriamme ja menneisyyttämme, ehkä hieman levottominakin ihmisinä, kunnes löydämme ne – juuremme. Varmistuu mielemme varmuudeksi oma menneisyys ja tulee vastaus kysymykseen kuka minä olen. Itselläni on opastajan mielenlaatu. Haluaisin omasta puolestani, että ajattelevat ihmiset voivat itse löytää sen ihmetyksen ja ihmeen, josta monissa blogi- ja ajankohtaiskirjoituksissani on kysymys: tietää kuka on. Se on ihmisen paras seikkailu.

Esimerkinomaisesti kerron oman tarinani. Avainasemassa kohdallani on pieni maljakko. Olen ihmisenä joutunut ihmettelemään, että olenko oikeastaan kovin suomalainen. Vastaus tuli antiikkiesineen muodossa: olen asunut menneisyydessäni ulkomailla, mutta minulla on kuitenkin suomalaiset juuret. Pohdintojeni mukaan maa, alue, luonto, esineet, historia, ihmiset – tämä kaikki kertoo ihmiselle, kuka hän on. Näin on omalla kohdallanikin käynyt. Usein tapahtumat niin sanottuna etsikkoaikana ovat vaistonvaraisia, osittain on tiedostettua etsiä osittain sattuma kuljettaa. Vanhat romaanikirjat ja sukutarinat kertovat meille tästä, ehkä uudemmatkin kirjat.

Oma mielikuvitus usein karkailee ja nykyajan moninainen ohjelmatarjonta ja kuvallinen tarjonta on usein mieltä häiritsevää. Siksi ostin kotiini savimaljakon, joka oli mielestäni hieman ruma.

Ajattelin, että kun katson maljakkoa, häiritsevät asiat katoavat mielestä. Maljakossa on kuvattuna suomalaista luontoa, oikeastaan kihokkikasvi. Antiikki & Design lehden 3/2018 numerossa oli kertomus suomalaisista Kupittaan saven maljakoista. Niiden väitettiin olevan ehkä sodan ajalta vuodelta 1940. Olen pidellyt omaa Kupittaan vaasiani kädessä ja antanut sen ja tohtori googlen kertoilla asiasta syvällisemmin. Googlen mukaan Kupittaan maljakon signeeraukset vaihtelevat, myös maljakoiden muoto vaihtelee. Yhtäläistä niissä on niiden väritys, ne on kuvioitu samoilla väreillä. Päättelen maljakoiden olevan 1500-luvun Turun linnasta. Kupittaahan sijaitsee Turussa. Kun annan omahypnoosini avulla maljakkoa kädessä pidellessäni mielikuvitukseni lentää, näen savenvalajan kurssin, joka on tarkoitettu suomen aatelisnaisille Turun linnan toimesta. Naiset saivat omin käsin tehdä maljakoita ja signeerata niitä itse. Kyse on siis suomalaisesta monta sataa vuotta vanhasta antiikista.

Tiedän oman innostukseni saviesineisiin ja myös savenvalantaan. Tiedän kirjailijana kirjoittaneeni kirjat Kristillinen filosofia. Kaarina Maununtytär eli 1500-luvulla Suomessa. Väitän hänen täällä itäisessä Ruotsissa suomalaisena asuneen jo ennen kuin hän tapasi Ruotsin Eerikin ja että hän eli elämäänsä suomalaisempana kuin historiankirjat tohtivat kertoa. Omat muistoni ja elämänhysteriani on saanut selityksensä ja ihmisenä voin rauhoittua näiden tietojeni valossa. Pieni maljakko toimii avaimena menneisyyden tietämykseen.

Alue, jossa ihminen asuu, nostattelee hämmennyksen ja kysymyksen ihmisen mieleen. Alue, jolla ihminen asuu, myös rauhoittaa mielen ja tyynnyttelee siihen elämään, jota nyt elää. Tämä on normaalia ihmiselämää. Ihminen ei ole kertakäyttölihaläskihyödyke, vaan aito ihminen, jolla on sielunsa ja henkensä, menneisyytensä ja muistonsa. Meidän tulee ihmisinä kunnioittaa toisiamme ja hyväksyä sen keitä olemme, menneisyyksineen, elämässä ja myös tulevaisuus on mahdollinen. Ihmisinä olemme vaarassa kadottaa tämän, jollemme hyväksyisi vanhahenkisinä niitä mahdollisuuksia, joita elämä tarjoaa. Tästäkin kertovat kirjani Kristillinen filosofia. Elämän arvostuksesta, hyväksymisestä.

Tuo naisten savenvalajan kurssi on tuonut Suomeen saviesineiden osalta taitoa, josta käsitykseni mukaan Suomessa edelleen nautimme. Meillä on useita lahjakkaita savenvalajataitureita, jotka lahjakkaina ihmisinä ovat perustaneet tunnettuja yrityksiä. Savenvalajataito kulkee osaamisena sukupolvesta toiseen samoin kuin muutkin ihmisen lahjakkuudet. Lahjan eteen pitää tehdä työtä, jotta haaveesta ja unelmasta tulee totta ja taitoa. Kun tekee unelmansa mukaista työtä, elämästä voi nauttia parhaimmillaan.

Hyvä arki kantaa läpi vuosisatojen. Heräsin 2000-luvulla ihmettelemään taitoani pärisyttää shamaanirumpua. Ajatukset lähtivät liitoon, taito on tallella. 2000 vuotta sitten mielikuvituksen siivin tavoitan suomalaisen mäntymetsän, kodan, kodin… rumpu kaikuu yössä. Tarinat nousevat nuotioiden äärellä, television loimussa, tietoverkoissa.

10.3.2020 Tarja Kaltiomaa

Fragmenteista koko tieto, Kolumbus.fi/tyhjapaperi-sivustolta vuodelta 2013:

http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi/sh9_tiedostot/tp9_fragmenteista_koko_tieto.htm 

 

Kupittaan saven vaasi

 

 

TarjaKaltiomaa

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi ( http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi ) kristillisyydestä nimenomaan filosofiana, ei uskontona. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, monipuoluediggari, seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu