Hämmentävä ystävänpäivänpostikortti

Kun ottaa vastaan kukkakimpun, jossa on oranssia väriä, oranssi kannattaa tulkita vahvimmaksi väriksi. Silloin ei nolaa itseään eikä toista ihmistä. Valokuva: Tarja Kaltiomaa

Jälleen melko pian kalenteriin tulee ystävänpäivä, joka on siis 14. helmikuuta. Tänä vuonna päivä osuu keskiviikoksi.

Vilkaisin hakukoneelta ystävänpäivän merkityksen ja tiedot. Hämmennyksen liennytystä ystävänpäivän viettoon Suomen osalta sain sieltä: Suomessa vietetään ystävyyden juhlaa, ei rakastavaisten keskinäistä juhlaa.

Ystävänpäivänkortin voi siis Suomessa huoletta lähettää kaikille ystäville, erityiselle ystävälle tai vaikkapa sukulaiselle! Kyseessä ei siis ole romantiikka tai romantiikan toive lähettäjän puolelta.

Kauppaan on tulossa ystävänpäivän pieniä lahjaesineitä korttien lisäksi. Pienen ystävänpäivälahjan voi helposti ostaa vaikkapa nuorille perheenjäsenille, jotka voivat koristaa niillä koulupöytää tai laukkua. Nuoret ja lapset varmasti ilahtuvat pienistä lahjoista. Tässä tulee noudattaa hyvää tapaa ja lahjan voi antaa vain sukulaislapselle tai muulle lapselle, jonka vanhemmat hyväksyvät lahjat sukulaisilta tai lähituttavilta. Nuoret ja lapset keskenään voivat ystävänpäiväkortteja ja -lahjoja antaa toisilleen. Lahjan hinta kannattaa pitää matalana, jolloin ei aiheuteta turhia ostopaineita ystävien kesken.

*

Vaikka Suomessa nyt hakukone sanoo ystävänpäivän olevan ystävien juhlaa, niin ei muistini mukaan aina ole ollut. Melko voimakas amerikkalaisvaikutus on ystävänpäivää kohtaan ollut päivän viettämisen alusta saakka. Amerikkalaisten elokuvien mukaan jo ihan nuoret ja nuoret aikuiset kokevat ystävänpäivän rakkauden tunnustuksena. Siitä hämmennys päivän viettoon juontaa.

*

Lienee jonkinlaista kulttuurin väärinkäsitystä länsimaissa, että hyvin nuorten ihmisen pitäisi valita itselleen sydämen valittu tai heila (Heart chosen or swinging?). Tuollainen käsitys ei ole suorastaan kristillisen opin mukainen. Ihmisen kasvun kannalta olisi tärkeää, että romantiikan ajatukset nuorilla alkaisivat vasta ihan aikuisuudessa tai sen kynnyksellä. Tämä varmistaisi sen, että nuorten väliset sukupuolisuhteet eivät alkaisi liian varhaisessa iässä muodostua avionomaiseksi kanssakäymiseksi. Tämä odottaa nuorta vasta täysi-ikäisyyden saavutettua ja ollessaan kypsiä aikuisen vastuuseen. Vanhemmuus eli tytön raskaaksi tulo voi alkaa ensimmäisestä yhdyntäkokeilusta. Varovainen pitää olla, jotta ei rasita liikaa syntymäperhettä tai sukua kokeiluillaan. Kristillisessä perheopissa nuorten, miehen ja naisen, kuuluu odottaa avioliiton solmimista tai vähintään kihlausta ennen keskinäistä vuodeyhteyttään. Avioliitto on yhteiskunnallinen miehen ja naisen keskinäinen perhesopimus, myös kihlauksesta on laillisia seuraamuksia lakikirjoissa.

*

Perhesuhteista tarkemmin kirjoituksessani verkkosivullani Tyhjäpaperi sekä kirjassa Kristillinen filosofia: Verkkosivusto Tyhjäpaperi Kristillinen filosofia Perhesuhteet (tyhjapaperi.fi)

Kirja Kristillinen filosofia, lisätietoja:

Kristillinen filosofia kirja saamassa pahvikannet | Uusi Suomi Puheenvuoro

Kristillinen filosofia – mitä se on? | Uusi Suomi Vapaavuoro

*

Ystävyydestä puhutaan paljon, mutta mistä siinä on kysymys. Hämmentävä rakkaus ja ystävyys saattavat aikuisen ihmisen mielessä keskenään kummitella ja hakea mittaa toisistaan tunteina.

Ei olekaan ihan vähäinen asia elämässä ymmärtää ystävyyden ja romantiikan välistä eroa. Ymmärtää tai olla ymmärtämättä. Hämmennys näkyy tässäkin. Joten puretaan asiaa järjen äänen avulla, joka onkin käytännön ihmissuhteissa tärkeää saavuttaa, kun ihmisellä on ihmissuhteissaan pohtimista.

Mitä kukkaiskieli asiaan sanoo?

Ystävyyden väri on oranssi. Oranssi väri tulee rakkauden väristä punainen ja tiedon väristä keltainen. Kun näitä värejä taiteilija väripaletissaan sekoittaa, muodostuu maalauspensseliin oranssia.

Kevään kukkasista näkyvimpiä kaupan tarjonnassa ovat usein oranssit kukat. Ruusut, gerberat, neilikat, liljat.

Kun herkkätunteinen nainen (kaikki naiset ovat herkkätunteisia) saa lahjaksi kimpun kukkasia, oranssi väri kertoo ystävyydestä. Vaikka kimpussa olisi muunkin värisiä kukkia, oranssi on tulkittava vahvimmaksi, jolloin kimpun saajan tai antajan ei tarvitse nolostua, oli tunteet sinänsä miten leiskuvia tahansa. Oranssi väri ohjaa kukkien saajan ja kukkien antajan käyttäytymään sopivasti ja neutraalisti ihmissuhteessaan.

*

Parin viime vuosikymmenen julkisen median hehkutus seksistä on ollut hämmentävää aikaa koko kansalle.

Kuin kaikissa ihmissuhteissa olisi ollut kyse fyysisen läheisyyden toiveista. Näin ei kuitenkaan pidä olla, vaan ihmisten kuuluu käyttäytyä neutraalisti toisiaan kohtaan.

Tämä asia on mennyt jo niin pitkälle, että ohimennen näin otsakkeita, jossa eduskunta olisi alkanut miettimään lainsäädäntöä, miten naisten tahtoa vuoteeseen päätymisestä pitäisi lain mukaan tulkita. Tällainen on kuin koko kansan höperrystila. Mitään valmista tuosta ei voi saada, ei mitään tolkkua.

*

Siksi selkein sääntö naisen suostumukselle on avioliiton solmiminen.

Tappaisiko edellinen ystävällinen ja kristillinen neuvo romantiikan? Ei.

Kaikki tuo muu mediahömpötys sen on tehnyt.

Ihmisten pitää osata myös hillitä itseään. Muuten mitään älykästä ei saada aikaan.

*

Ystävyys on rakkauden sisar – samanarvoinen.

Tämän lauseen kirjoitin aforismiksi vuosia sitten – ja se on pysynyt mielessä.

*

Hyvää ystävänpäivää – Happy Valentine!

18.1.2024 Tarja Kaltiomaa

 

Edellinen Vapaavuoro-kirjoitukseni:

Kirjeenvaihtoa suomen kielen tiimoilla | Uusi Suomi Vapaavuoro

 

 

 

TarjaKaltiomaa
Espoo

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi UUSI OSOITE http://www.tyhjapaperi.fi kristillisyydestä filosofisen näkemyksen ja kirjan Kristillinen filosofia perusteella. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, "monipuoluediggari", seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti. Jäsenyyksiä yhdistyksissä: Espoon Kirjailijat ry jäsen vuodesta 2013 (hallituksessa vuonna 2022), Soukan Kamerat ry hallituksen jäsen vuodesta 2014, yhdistyksen sihteeri, Luonnonfilosofian seura jäsen vuodesta 2013, Suomen Filosofinen yhdistys jäsen vuodesta 2013, kotiseutuyhdistys Kivenlahti-Stensvik ry kannatusjäsenyys. Olen kirjailija ja yhteiskunta-aktiivinen seniorikansalainen, eläkkeellä atk-uran jälkeen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu