Itäkeskuksessa

Aleksis Kiven patsaalla, Repinin taidenäyttely toisaalla, lepuutin hieman jäseniä matkalla Itäkeskuksesta Espooseen.

Espoolaisena kirjailijana ja blogistina olen jo pitkään ajatellut käyväni jonakin päivänä Itäkeskuksessa, vaikkapa ottamassa muutamia valokuvia. Eilen toteutui tämä haave alustavasti. Sain pientä ennalta makua Itäkeskuksesta, kun käydessäni julkisilla liikennevälineillä toisella puolella Helsinkiä: yksi paluumatkan etapeistani osui Itäkeskukseen. En kuitenkaan luovu perustavoitteesta käydä Itäkeskuksessa metrolla sitten, kun se valmistuu Kivenlahteen saakka muistaakseni vuonna 2023. Nyt kerrotaan länsimetron länsipäässä olevan jo koeajoja. En panisi vastaan, vaikka tulisin valikoiduksi koematkustajaksi Matinkylän ja Kivenlahden metro-osuudelle joskus, niin hieno on Kivenlahden metroasemakin jo nyt.

Toinen puoli maailmaa on aina tuntunut vieraalta, mutta ei enää yhtä vieraalta. Bussiliikenne näytti aluksi järjettömältä kuten kaikki muutkin järjestelyt siellä itämailla. Keskustelin erään kohteliaan herrasmiehen kanssa, joka on ilmeisesti kaupungin työntekijöitä ja hän kertoi, että alueelle on valmistumassa Jokerirata. Tämä selittää maisemien kyntöpeltomaisuuden. Muutamana päivänä matkustin Viikkiin työtyömaita linja-autolla jyristellen. On helpompaa ymmärtää asia, kun tietää syyn. Raideliikenne lisääntyy pääkaupunkiseudulla muutenkin kuin vain metrolinjojen myötä.

Itse asiaan. Omaa tuuriani tietenkin on, että Itäkeskuksesta Helsinkiin päin juuri näiksi päiviksi oli määrätty metro pois käytöstä. Piti löytää korvaava linja-auto. Kysyin, mistä korvaava linja-auto 99 lähtee ja minulle sanottiin ja viittailtiin ikään kuin linja-autolaiturialueelta pitää kiertää metroradan toiselle puolelle ja sinne päin pidin pyrkimystä. Kuitenkin se laiturialue, jolla seisoin, tulvahti yhtäkkiä täyteen hamuilemaani linja-autoa. Kysyin kuljettajalta, onko se korvaava 99-linja-auto Helsinkiin ja vieläpä Rautatietorille, joka luki linja-auton lipassakin. Kuljettaja sanoi, että on ja tämä oli jo toinen kuski, jolta kysyin. Hän kuitenkin sanoi, että linja-auto lähtee laiturilta 30, joka olisi pitänyt ilmeisesti etsiä, vaikka olin jo linja-auton kynnyksellä tiedustelua tehdessäni (toistamiseen). Kädessäni oli melko painava taakka, ja ikäihmisenä kävely on muutoinkin raskasta, joten jatkoin kyselyäni, että pääsenkö sillä bussilla Helsinkiin Rautatietorille. Lopulta linja-auton kuljettaja myöntyi ja pääsin etenemään linja-autoon, kun olin näyttänyt korttiani lukulaitteelle.

Kohtasin kanssamatkustajat, joilta varmistin, että onko linja-auto siis menossa Helsinkiin. Matkustajat sanoivat, että linja-auto menee Herttoniemeen. Kysyin, että mitä minä siellä Herttoniemessä teen, olen menossa Espooseen. Hämmentynyttä hälinää ja reippaasti kanssamatkustajat sitten myönsivät, että kaipa bussi Herttoniemen jälkeen siis on menossa Helsingin keskustaan. Linja-auton keskivaiheilla näkyi vapaa istumapenkki, joten aloin edetä sitä kohti. Katselin matkan aikana tuttuja ja vieraita Helsingin maisemia kuin turisti, joka on ollut paikkakunnalta pois ainakin 100 vuotta. Kääntelin päätä puolelta toiselle, jotta en missaisi yhtään näkymää. Uusia taloja on rakennettu runsaasti ja siellä täällä pilkotti joitakin tutun näköisiäkin rakennuksia.

Matka korvaavalla linja-autolla Itäkeskuksesta, tuolta kaukaisen maan tuolta puolelta, meni nopeasti. Yhtäkkiä linja-auto olikin luvatulla Rautatientorilla ja otin taakkoineni muutaman valokuvan onnistuneesta retkestä.

Olen entinen työsuhdeautoilija, jonka nostalgisissa muistoissa yhä etusijalla kulkemisen suunnittelussa on vanhat puhelinluetteloiden kartat, joita olen kaivannut ja joita ilman en ole pari vuosikymmentä sitten ajatellutkaan tulevani toimeen ja voivani matkustaa pääkaupunkiseudulla. Nyt otin ensimmäistä kertaa käyttöön pari kännykkäsovellusta, joiden käyttöä aion jatkaa. Kun niihin tottuu, uskon, että en enää kaipaa vanhaa paperista, joka vuosi uudistuvaa, puhelinluettelon karttaa.

Näihin näkymiin ja tunnelmiin, täyttyypä mennä Itäkeskukseen oikein ajan kanssa, kun metro täällä Kivenlahden puolella valmistuu.

24.7.2021 Tarja Kaltiomaa

 

 

Edellinen blogikirjoitukseni tällä palstalla on Kristillisyys: Läheisyys ja oikeus koskemattomuuteen

Kristillisyys: Läheisyys ja oikeus koskemattomuuteen | Uusi Suomi Vapaavuoro

 

TarjaKaltiomaa
Espoo

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi UUSI OSOITE http://www.tyhjapaperi.fi kristillisyydestä nimenomaan filosofiana, ei uskontona. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, monipuoluediggari, seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti. Jäsenyyksiä yhdistyksissä: Espoon Kirjailijat ry jäsen vuodesta 2013 (hallituksessa vuonna 2022), Soukan Kamerat ry hallituksen jäsen vuodesta 2014, yhdistyksen sihteeri, Luonnonfilosofian seura jäsen vuodesta 2013, Suomen Filosofinen yhdistys jäsen vuodesta 2013, kotiseutuyhdistys Kivenlahti-Stensvik ry kannatusjäsenyys. Olen yhteiskunta-aktiivinen seniorikansalainen ja eläkeläinen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu