Kaupunkiomistus ja huolenpito
Omistaminen on huolenpitoa. Monesta asiasta nähdään, että Suomi on maana kovin uusi. Kaupungistumista on toki ollut jo useiden vuosisatojen ajan, mutta kaupunki on vallannut itselleen metsämailta sijaa. Kaupunki on vallannut alueita ihmisasutukseen. Tällöin alueita on siirtynyt luonnolta ihmisten haltuun. Itse olen vannoutunut lähiöihminen nykyään. Espoon Tapiolan tyyppisessä kaupunginosassa Kivenlahdessa pitkään asuneena koen jonkinlaista luopumisen murhetta, kun alue jatkuvasti edelleen kaupungistuu ja jo totuttuja luontoaiheita jää sen alle. Helsingin Sanomissa (HS 4.5.2020) haastatellaan tapiolalaista Olli Ihamäkeä, joka suree rapistuvaa Tapiolaa. Näinä vuosina eläkkeelle jäävät ihmiset ovat vielä voimissaan ihmisinä. Kun aikaa jää työelämän jälkeen ympäristöstä pohtimiseen, voi ottaa omasta alueestaan ohjat käsiinsä. Tämän voi tehdä niin hienovaraisesti, että hakee tavallaan oikeutuksen toimilleen kaupungilta. Paljon voi tehdä ihan yksityisenä kansalaisena.

Kamera on oivallinen apukeino ”kaupunkiomistajalle”. Kun huomaa ympäristössä jotakin korjattavaa, siitä kannattaa ottaa kuva ja lähettää kaupungin ylläpito-osastolle, jolla on internetissä Palaute-laatikko. Olen jo vuosien ajan käyttänyt tätä mainiota palvelua ja huomaan tämän yhteistyön toimivan hyvin. Kameran avulla voi myös seurata alueensa kauneutta ja infrastruktuuria, ihmisiä, mutta myös muutosta. Muutaman vuoden kuluttua kuvat saattavat olla arvossaan, kun voi sosiaalisessa mediassa kertoa muille alueen asukkaille, miten jokin paikka kaupunginosassa oli ennen. Alueen kamerakerho voi toimia tukena tässä työssä.


Graffiteista pitää ilmoittaa kiinteistön omistajalle heti niiden ilmestyttyä. Kiinteistöä halutaan pitää arvossaan, joten näitä korjataan yleensä nopeasti. Graffitien ilmestymisen taustalla saattaa olla nuorten huolta alueen liian kalliista asunnoista. Asuntojen vuokria halutaan pitää alhaalla ja näin puututaan oman käden oikeudella hintatasoon. Kaupungissa kannattaa kaikkien asukkaiden pitää huolta, että kaikkien hintatasojen asuntoja on alueella. Tämä rauhoittaa kaupungin asukkaita, kun alueilla usein asuu samoja sukuja sukupolvittain. Myös nuoret ja nuoret perheet tarvitsevat asuntoja, eikä maksukykyä aina ole vielä ehtinyt karttua.
Iso huoli ihmisen mielessä voi alkaa purkautua, kun tekee sen hyväksi jotakin toiminnallista. Omalla alueellamme on pitkään toiminut ihmisiä ja partioita keräämässä maastoon joutuneita roskia. Tuulen riepottelemat muoviroskat kannattaa pyydystää roskikseen ennen kuin ne päätyvät meriin. Tätä työtä voi jokainen vastuuntuntoinen aikuinen tehdä. Tämän lisäksi aikuiset voivat valistaa lapsia ja nuorisoa roskien roskiksiin laittamisesta.

Suomalainen kansanluonne saattaa olla hieman ujostelevaa. Odotamme yleensä lupaa televisiosta ja julkkiksilta, jotta voimme toimia asioissamme ja asioitamme omasta kaupungista ja kaupunginosasta huolehtiminen on. Näihin vinkkeihin toivon television väenkin tarttuvan. Tartuttakaamme toisiimme rohkeutta pitää huolta ympäristöstä ja kaupungista. Siitä pitää tehdä kansalaisoikeus siinä missä on muitakin kansalaisoikeuksia muun muassa jokamiehenoikeuksina tunnettuina oikeuksina.
Kun ihminen verottaa luonnolta alueita, hän ottaa niitä omaan omistukseensa eli huolenpitoonsa. Kun grynderi on saanut alueen valmiiksi, alueesta huolenpito jää asukkaille.
Ihana kirjotus, kiitos ja just näin minustaki.
Ilmoita asiaton viesti