Kirja: Antropologia psykologian taustalla – sanavarasto

Viime aikoina mielessäni on pyörinyt oivalluksia, jotka koskevat sanavarastoja. Sanavarasto on käsitteellisen ymmärryksen aarrearkku ihmisellä. Aarrearkku se on niillä ihmisillä, jotka välittävät sivistää itseään ja pitää aarrearkkunsa täynnä lukemisen avulla. Käsitteeseen sanavarasto ja sanaisen arkun sisältö liittyy monia näkökulmia, jotka suoraan juontavat nykyaikaiseen psykologiseen käytäntöään ja terapiamuotoihin oivalluksia.

Ulkoiselta olemukseltaan, fenotyypiltään, ihmiset ovat samankaltaisia ja heillä näyttää olevan samanlaiset aistit kullakin. Yhtenäiskulttuurissa, joka perustuu kristilliseen elämänkäsitykseen, psykologian piirissä kohtaavat ihmiset toisiaan ovat yleensä lukeneistoa, ja heillä on runsaat sanavarastot lukeneisuutensa ansiosta. Terapiassa lukenut psykologi kohtaa kuitenkin kaikenlaisia kansalaisia, joiden arkut eivät aina sisällä samanlaista aarteistoa sanavaraston puolesta kuin lukeneen terapeutin sanavarasto on.

Vaikka tänä vuonna juhlimme suomenkielen opetuskielenä olleen jo 180 vuotta, emme ehkä tule ajatelleeksi kanssaihmisten sanavarantojen erilaisuutta, vaan näkemyksemme ihmisistä on yhtenäiskulttuurinen – kaikki ovat mieleltään mielellään kuin minä itse – me näemme muiden ihmisten ulkokuoren, mutta emme sisintä emmekä heidän sanallisia valmiuksiaan. Tästä terapiassa saattaa juontaa odotustilanne, jossa pitäisimme kohdallemme tulleita ihmisiä sellaisina kuin itse olemme. Vertauksena tähän olisi kuin että me itse oman varallisuutemme varassa ajattelisimme muiden ihmisten varallisuuden olevan saman kaltainen kuin omamme. Minulla on käytössä nämä sanat, tuolla toisella on myös – ajattelemme, ja sellaista käyttäytymisemme saattaa olla. Yhtenäiskulttuurissamme Suomessa nykyään ihmisten osaamisen perustana on peruskoulu, jossa opetetaan kirjallisuutta. Kirjallisuutta opettavat ihmiset ovat runsaan sanavaraston ihmisiä, joille ei tuota vaivaa lukea kirjaa kuin kirjaa. Oletamme oppilaittemme koulussa lukevan kirjan yhtä vaivattomasti kuin me opettajina luemme. Näin kuitenkaan ei selvästikään asianlaita ole.

Salainen aarrearkku – sanavarasto – on kullakin ihmisillä erilainen sisällöltään ja volyymiltaan. Näin on ihmisen elämän alusta asti, jo koululaisilla ja tarhalapsilla.

Teoria tämän ajatuksen taustalla on kirjan Kristillinen filosofia sisällössä. Lähtökohtaisesti ihmisellä on henki. Ei ole yhtään elossa olevaa ihmistä, jolla ei ole henkeä, tai jopa niinkin, että joka ei olisi henki(nen ihminen). Pelkkä biologinen olemus ei ole elollinen olemus, ihmisellä on henkinen jatkumonsa, jatkuvuutensa. Osa tuota elämän jatkuvuuden lahjaa on myös sanavarasto.

En tarkoita edellisessä lauseessa, että pikkuvauvalla olisi sinänsä lainkaan sanavarastoa, vaan perheellä, johon vauva on syntynyt, on.

Ihminen hengessään toimii oman sanavarastonsa mukaan.

Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, tuon esille myös kirjan Kristillinen filosofia väitteen, jossa luomakunnassa on luotuja ihmisiä, joilla ei olisi kovin kehittynyt sanallinen oivallusvaranto, vaan kuvallinen käsitemalli on kehittyneempi. Tämä juontaa koululuokissa tilanteisiin, jossa osa oppilaista oppii lukemaan helpohkosti ja osa ei lähes lainkaan. Tämä näyttää nykyisten opettajien mukaan olevan todellisuutta koululuokissa.

Ihminen nyky-yhteiskunnassa toimii oman sanavarastonsa mukaan, mutta tärkeä eli ajattelu on usein oman sanavaraston mukaista. Valkoisten ihmisten periaatteellinen yhteiskuntamalli perustuu kristilliseen oppiin, jossa pyhän kirjan Raamatun mukaan sanotaan, että alussa oli sana. Tämä on Raamatun kirjoittajien mukaan pitänyt muistaa. Yleensä pohjoisen maapallon alueen valkoiset ihmiset ovat jo menneisyyden henkimaailmojensa perusteella sanallisen käsitemallin ihmisiä. Lukeminen ja kirjoittaminen luontuvat heillä helposti. He myös erilaisissa virkatehtävissään – opettajina, terapeutteina, lääkäreinä, psykologeina, poliiseina, virkailijoina – olettavat kaikkien muiden ihmisten omaavaan samanlaisen rikkaan sanavaraston, mikä on heillä itselläänkin.

Vaikka nykynuoret Suomessa peruskoulun käyneinä saattavat kokea toisensa tässäkin asiassa tasa-arvoisiksi ja samankaltaisiksi, tosiasia se ei taida olla. Miksi muuten poliitikkomme olisivat lähes hätääntyneitä tasa-arvon kannattajia – heillä on kristillisen ihmisen pelko toisten pärjäämisestä. Tämä on oikein sinänsä, mutta olisi hyvä käsittää taustoja hätääntymiselle. Oikeastaan hätää ei tarvitse olla, vaan on tärkeää ymmärtää  myös ihmisten erilaisuutta, joka on luomakunnassa lähtökohtaisuutena, ihmisten erilaisuus on myös ihmisten henkistä erilaisuutta. Erilaisuutta saattaa liennyttää tai korostaa ihmisten erilainen henkinen jatkumo, henkisyys. Jo maan päällä eläessään ihmisillä on erilainen perhe- ja sukutausta, erilaisia menneisyyksiä eläessään eri puolilla maapalloa – mutta erilaisuutta on jo lähtökohtaisesti siinäkin, milloin ja mistä maailmoista he ovat kotoisin avaruudellisemmassa merkityksessä.

Ihmiset ovat psykologian piirissä jo nykyään luoneet sellaisia käsitemalleja, joiden avulla terapiassa ja koululaitoksessa voidaan ymmärtää eri taustaisia ihmisiä. Tähän käsitemallien joukkoon kannattaa liittää myös sanavarasto-käsite (jos sitä ei vielä ole).

Lukemisen ja lukeneisuuden osalta Suomen opettajakunta on nykyään huolissaan. Osa koululaisista ei tartu mielellään kirjaan lukeakseen kokonaista kirjaa. Tämä huoli on yhtenäiskulttuurinen huoli siitä, onko kaikkien ihmisten kuuluttava samaan hegemoniaan, vai voiko siitä luonnostaan poiketa.

Peruskoulumme on hyvä ja onnellinen yritys luoda kaikki koululaiset samaan yhteiskuntaluokkaan, samaan hegemoniaan. Tässä on vaarana kompastua, jos ei otettaisi huomioon ihmisten henkistä perimää mm. sanavaraston suhteen. Sanavarasto muodostuu koulunkäynnissä luonnollisesti niille, joilla on siihen henkiset valmiudet eli luonnollinen lahjakkuus. Tämä on suomalaisilla olemassa piilevänä, mutta viime aikaisten antropologisten tutkimusteni mukaisesti jopa lähtökohtaisesti suomalaisilla sanavaraston suhteen saattaa olla ongelmia. Henkisessä menneisyydessään sanavarasto on suotuisasti kehittynyt niissä suvuissa, joissa lukemista on arvostettu jo sukupolvien ajan. Tästä johtuu, että sanavaraston kehittyminen ei ole ollut luontaista kaikille alkuperäisille suomalaisille, vaan sanavarastovalmius on latenttina.

Koululaiset ovat toisilleen solidaarisia. He peilaavat toistensa oppimiskykyä ja edistymistä.

Maahan on muuttanut ihmisiä muista kulttuureista, joille saattaa olla vieraampaa kuin valkoisille (myös henkisesti valkoisille) suomalaisille sanavarasto sinänsä. Anteeksi vaan, mutta en pelkää, vaan pelkään, että suomalaisissa nuorissa uinuu henkisperäinen laiskuus. He menevät mukavuusalueensa mukaan siihen oppimisporukkaan, jolla ei ole luonnollinen sanavarastolahjakkuus, vaan pitävät omaa laiskuuttaan, laiskuutensa vuoksi, lukemisintoaan vähäisenä. Tämä on tämän hetkinen koululaitoksen akuutti ongelma. En väitä ongelman olevan pahanlaatuinen, vaan sanoisin sitä mielenkiintoiseksi.

Joskus sellaiset sukujen vesat, jotka ovat olleet henkisesti jatkuvuudessaan nykyään ihailemiamme menneisyyden suurmiehiä ja suurnaisia, ovat veijarit nykyään koulussa mielellään hieman laiskoja. He ovat jo antaneet silloisen kaikkensa maamme hyväksi ja haaveilevat hieman helpommasta elämästä. Minä soisin tämän heille mielellään. Tästä(kin) kirjoitan kirjassani Kansantalouden uudet mahdollisuudet.

Tapasin viime viikolla opettajia, joten näkemykseni koululaisten lukemistilanteesta on tuoreen tietämyksen tasolla. Kävin Kansalliskirjaston näyttelyssä, jossa juhlitaan suomen kielen opetuskielenä 180 vuotissaavutuksia. Kannattaa käydä näyttelyssä. Kirjoitin oman näyttelyssä käyntini perusteella Vapaavuoroon: Kirjeenvaihtoa suomen kielen tiimoilla | Uusi Suomi Vapaavuoro

Sanavarasto-teoriastani juontaa runsaasti ajatuksia käytännön elämän tilanteisiin. Naiset ovat siitä lähtien, kun maanpäällisisessä eurooppalaisessa elämässä on ollut sallittua lukea, lukeneet. Naisilla on kehittyneenä luontainen sanavarasto, joka karttuu koululaisina ja elämän aikana.

Kuvitellaan elämänesimerkki. Käsitteen elämänesimerkki olen lanseerannut kirjassani Linnunradan verkko-opas: Linnunradan verkko-opas | E-kirja | Ellibs E-kirjakauppa

Elämänesimerkki: Mies ja nainen ovat olleet avioliitossa jo kymmenen vuotta. Heille tulee väittely lasten koulun käyntiin liittyen. Mies tietää, että tyttärellä on rajoittuneisuutta osallistua liikuntatuntien pukkihyppelyyn. Nainen entisenä paikkakuntansa voimistelumestarina ei voi ymmärtää sellaista. Nainen selittää liikunnan ja pukkihyppelyn etuja, ja mies jää turhautuneena vaille puhetta asiasta, koska hänen sanavarastonsa ei riitä tyttärensä puolustamiseen. Tyttärellä alkaa koulussa pelottavat ajat, kun hän joutuu osallistumaan koulun voimisteluun samalla tavalla kuin muukin luokka.

Yllä olevat tilanteet ovat perheissä tavanomaisia. Se vanhemmista, jolla on runsas sanavarasto, voittaa kisan kuin kisan.

Omaa elämää varten kannattaa omaa sanavarastoaan kartuttaa. Sivistys ja lukeneisuus, hyvä sanavarasto, karttuu vain lukemalla kirjallisuutta.

Koulussa, jossa koululuokan oppilaat vaikuttavat hyvinkin hegemoniselta ryhmältä, voidaan lukemaan oppimisessa arviolta kolmannelta ja neljänneltä luokalta asti lukea kirjoja ryhmätyönä, jossa on oppilaiden käytössä myös Nykysuomen sanakirja ja muita tarvittavia sanakirjoja. En suosittele, että käytetään vain internetiä sanojen tarkistamiseen, kannattaa opettaa koululaiset käyttämään aitoja kirjoja asioiden tarkistamiseen.

Jos aikuisväestössä on jo sellaista laiskuutta, jossa asioita ei tarkistettaisi juuri lainkaan kirjoista (yliopistot, eduskunta, työpaikat), koko kansan sivistystason lasku on jo tosiasia. Tähän auttaa reipas laiskuuden karttaminen ja palaaminen kirjahyllyjen ääreen. Oireita henkiseen laiskuuteen yhteiskunnassamme voi havaita. Kun sanavarasto on pieni, sitä hellitään laiskuuttaan pienenä. Se antaa monia tekosyitä karttaa toimeen tarttumista: en osaa, en viitsi, en ole ennenkään. Tämä kaikki on henkistä laiskuutta, joka saattaa johtua sanavaraston ja sen myötä sivistyksen puutteesta. Itseään voi tarttua niskasta kiinni ja kaikkien haasteiden edessä edes yrittää parhaansa tai lähes parhaansa, ja katsoa sitten vasta, onnistuuko. Ihminen voi yllättyä itsensä suhteen ja kiinnostua asioista, joita aiemmin karttoi, kun vain ymmärtää omia taustojaan asioihin suhtautumisessa.

Suosittelin tapaamilleni opettajille, että koululaitoksessa jälleen noudatettaisiin Gaussin käyrää arvostelussa. Gaussin käyrä on opettajien työväline, joka auttaa opettajia jaksamaan ja auttaa, että he eivät voipuisi turhaan asioiden edessä, joille nopealla aikataululla ei voi mitään. Oppilaat ovat tulleet elääkseen ja kasvaakseen tulevaisuuden satojen vuosien ja tuhansien vuosien ihmisinä, kasvaakseen henkisesti – ehkä juuri sanavarastonsa osalta.

21.1.2024 Tarja Kaltiomaa

ps. Kirjoittajana ja kirjailijana aloitin vasta aikuisen iällä asioita tutkiskelemaan omaehtoisesti. Jo nuorena olen lukenut kirjastojen mielenkiintoiset Freudit ja Jungit, joten psykologian opiskelu on lukiotietojen päälle karttunutta, ja myös elämänkokemuksen siivittämää.

Aiempia lukemiseen liittyviä kirjoituksiani

Puheenvuoro-palsta:

Sivistyksen juna keikkuen kulkevi | Uusi Suomi Puheenvuoro

Hallinnon valvonta | Uusi Suomi Puheenvuoro

Digitaalisen tiedon valvonta vai opetuksen kanavoiminen | Uusi Suomi Puheenvuoro

Äidinkieli ja isänmaa | Uusi Suomi Puheenvuoro

Kun tieto on liikaa | Uusi Suomi Puheenvuoro

Kirjan kulku, kirjan elämä | Uusi Suomi Puheenvuoro