Kirja: Peppi ja Sokrates – filosofian kauhukakara

Kirjan Peppi ja Sokrates kansi. Kirjapaja 2003. Skannaus: Tarja Kaltiomaa

… ja muitakin kirjoja mainitaan…

Tilasin muutamia vuosia sitten suuresta netin kirjakauppojen tarjonnasta kirjan Peppi ja Sokrates Filosofinen matka Astrid Lindgrenin maailmaan.

Pitkän työuran tehneelle aikuiselle kirjan lukeminen oli kuin pölyn ravistaminen harteilta, eräänlainen herätys ja paluu lapsen mielikuvitusmaailmaan.

Ajattelussaan ja pohdinnoissaan lapsella ei ole rajoja. Mielikuvituksessaan mielikuvitusta omaava lapsi – mielikuvitus on lahja ja taitolaji siinä missä muutkin ihmisen lahjakkuudet – lapsen maailmassa ei ole samanlaisia rajoja kuin aikuisten. Siksi meitä aikuisia tarvitaan taluttamaan lasta tässä kovassa todellisuudessa, minkä olemme luoneet maailmaksi. Lapsen mieli siintää sinne ja tänne – näkee kiinnostavaa siellä täällä – lentää kuin perhonen asiasta toiseen, hyppelehtii kiirehtiessään usein silkasta elämisen ilosta.

Kaikkia lapsosia kasvatetaan oppimaan elämistä yhteiskunnassa. Onko mahdollista kasvatuksessa säilyttää ja antaa olla lapsen uteliaisuus ja ilo, lapsellinen rajaton näkemys ja silti tuottaa yhteiskuntaan rationaalisia, rationaalisesti käyttäytyviä ihmisiä.

Paitsi henki, on myös ruumis ja ruumiilliset vaateet ja tarpeet. Ruumiillinen elämä on maanpäällisessä olomuodossamme vaatimuksia täynnä: samankaltaisia vaatimuksia kuin muillakin tämän maailman biologisilla nisäkkäillä.

Laajasti lukeneena nuorten kirjoja, joita kirjamaailma suuntaa nuorille tytöille, huomaan, että arvostan kaikesta huolimatta tyttökirjojen ankaria aikuisia kasvattajia. Nämä antoivat tiukat elämisen rajat ja käytöstavat lapsille, jotka tyttökirjoissa olivat usein orporaukkoja prinsessoja ja runoilijoita. Kun lasten fyysiset rajat pidettiin kunnollisina, heidän mielikuvituksensa saattoi lentää perhosen lailla. Salaa he kirjoittivat päiväkirjoihin runojaan ja huomioitaan aikuisten maailmasta – kuitenkin melkoisella ymmärryksellä, kuten nyt kirjastosta lainaamassani kirjassa L.M. Montgomeryn Runotyttö. Kirjasta on ilmestynyt uusi Kaisa Rannan tekemä käännös. Kirjan kansi on jo herkullinen, kaunis ja lukemaan houkutteleva. Tästä Runotyttö-kirjasta poimin käsityksen lasten elämään tiukat rajat tekevistä vanhemmista, sukulaisista, joiden huomaan Emily-tyttönen joutuu omien vanhempien kuoltua. Tunnettuahan on – vastapainoksi kerrottakoon, että Astrid Lindgrenin luomalla Peppi-hahmolla ei ole vanhempia lähimaillakaan, mutta hän pitää yhteyttä neekerikuninkaana elävään isään – onko kyse oikeasta isästä vai mielikuvitusisästä – jaa aikuisen järki kieltäisi, että tuollaista isää olisi olemassa, mutta tuo isä on Peppin ainoa isä.

Kirjan Runotyttö L. M. Montgomery kaunis kansi. Kirjan on uudelleen suomentanut Kaisa Ranta ja kansi on Satu Kontisen käsialaa. Art House 2023. Skannaus: Tarja Kaltiomaa

 

Nyt aikuisena kirjailijana ja blogistina elän työpöytäni äärellä filosofisia seikkailuja tässä Mikä mikä -maassa. Kuin konsanaan eräs muu villikkotyttö Liisa Ihmemaassa. Liisa kulkee reittejään täysin vapaasti hyppelehtien aiheesta toiseen elämässään ja kulkeissaan. Hänellä on luultavasti mielessään päämäärä tai useita ja niitä kohti maailmassa pyrkiessään hän törmää erilaisiin tyyppeihin. Tyyppeihin, jotka vartioivat omia kolojaan ja omia kotojaan, niiden piha-alueita, joiden rajoja ei näy maastossa. Kun Liisa on edennyt rajojen yli, alueen omistaja onkin jo vastassa esittämässä huumorintajuiselle Liisalle kieltojaan ja vaatimuksiaan, usein uhkauksiaankin. Kukin pysyköön lestissään ja ollen seppä omalla maallaan, ei profeettakaan lainkaan – näin aikuisten maailma tiedottaa todella mielenkiintoisesti minulle, joka eläkeläisenä olen vapaaherratar, vapaa aikuinen nainen. Runoudessa usein pohditaan vapautta kuin saavuttamattomana tavoitteena – toisinaan tuntuu vahvasti, että runoudessa vapaus on ja pysyy. Mutta kun minun aikuisena jo pitäisi olla irti maailman kahleista, osaan jo kulkea liikenteessä, asioida kaupoissa, huolehtia raha-asioista, varoa sitä ja varoa tätä – niin mikä estää mistäkään? Vastaus on kielen päällä. Kypsän iän dilemma.

Mutta kirjallisuuden avulla, lukiessa mielikuvitus saa laukata hevosen tapaan aroilla ja seuduilla, tuuli tukassa hulmuaa, harja tuulessa sekoaa……

Ja sitten koittaa arki, arkikin voi olla ihmeellinen, kun muistaa aikuisenakin siinä hippusen lapsen uskoa ja viattomuutta säilyttää.

Kirjassani (plää plää plää) kerron käsitteestä vaikuteympäristö. Aikuinen voi sen itselleen tuottaa ja sitä vartioida ja aikuisina meidän pitää sitä vaalia ja vartioida myös lasten osalta. Turvallinen rajat – kiellot ja turvallisuus – sisältävä lapsuus on onnellinen lapsuus, on kasvattajina omat tai kasvattivanhemmat. Lapsena totteleminen on oikein vaatia ja totella. Näin siis hyvässä yhteiskunnassa, hyvien aikuisten parissa.

23.2.2024 Tarja Kaltiomaa

 

TarjaKaltiomaa
Espoo

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi UUSI OSOITE http://www.tyhjapaperi.fi kristillisyydestä filosofisen näkemyksen ja kirjan Kristillinen filosofia perusteella. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, "monipuoluediggari", seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti. Jäsenyyksiä yhdistyksissä: Espoon Kirjailijat ry jäsen vuodesta 2013 (hallituksessa vuonna 2022), Soukan Kamerat ry hallituksen jäsen vuodesta 2014, yhdistyksen sihteeri, Luonnonfilosofian seura jäsen vuodesta 2013, Suomen Filosofinen yhdistys jäsen vuodesta 2013, kotiseutuyhdistys Kivenlahti-Stensvik ry kannatusjäsenyys. Olen kirjailija ja yhteiskunta-aktiivinen seniorikansalainen, eläkkeellä atk-uran jälkeen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu