Kirkko ja kaupunki -lehti on löytänyt suomalaiset

Lueskelen aamun varhaisina hetkinä illalla kesken jäänyttä Kirkko ja kaupunki -lehteä nro 16/20.10.2022. Joillakin ihmisillä saattaa olla muistin kanssa ongelmia ja joillakin ihmisillä saattaa olla hyvä muisti. Muisti on ihmisillä yksilöllinen henkinen ominaisuus ja elämän varrella muistaminen saattaa vaihdella ja olla erilaista. Kun on elämässä paljon asioita ja mieli kuormittunut, saattaa muistaa vähemmän ja sitten toisinaan on aikaa muistoille ja muistamisille. Muistelen aiempien vuosien Kirkko ja kaupunki -lehteä ja sen sisältöä. Lehden nimi Espoon alueelle jaettuna oli Esse. Suomessa elettiin aikaa, jossa kohdattiin ihmisinä ja henkisesti maahan muuttaneita ihmisiä. Tämä näkyi erityisesti mielestäni Esse-lehdessä tuolloin. Kirkko ja kaupunki -lehti jaetaan kotiin kirkkoon kuuluville. Olin liittynyt takaisin seurakuntaan ja lehti tuli tarpeeseen omalla henkisellä vaellusreitilläni. Mielessäni hieman protestoin sitä, että lehti antoi niin paljon tilaa ulkomaalaisille. Suomalaisten haastatteluja tai kertomuksia ei juuri näkynyt. Tämä sama ilmiö oli samaan aikaan muissakin suomalaisissa lehdissä. Tänään olen helpottunut: Kirkko ja kaupunki -lehti on löytänyt suomalaisia juttuihinsa.

Suomessa kirkko on tietenkin ensisijaisesti suomalaisia varten ja Kirkko ja kaupunki -lehti on näkyvimpiä kirkon äänen välittäjiä alueellani asukkaille. Kirkon äänen siinä mielessä, että kirkko kannattelee meissä ihmisissä elävää henkisyyttä kristillisen elämänkatsomuksen mukaan.

Lehdessä mielestäni kuuluu olla monipuolisesti eri ihmisten asioiden käsittelyä, mutta tuo maahan muuttaneiden tarinoiden nostaminen suomalaisten edelle kesti monta vuotta. Uskon kuitenkin, että asia sinänsä on tarpeellinen ja oikein, mutta lukijana aloin kaivata juttuja myös suomalaisten ihmisten henkisestä voinnista ja tilanteesta tässä ajassa.

Historian siivillä muisti saattaa karata. Siksi tärkeää on kirjallisuus, johon on kunkin aikakauden tarinoita ja tosiasioita kerrottu omana aikanaan. Usein keskellä historiaa, omaa aikaamme, sivuutamme monet lehtiartikkelit ja kirjat niiden liian tuttuuden vuoksi. Mehän tiedämme nuo asiat. Lehdessä, jota nyt kommentoin ja luen, sivuilla 10 – 11 kolumnisti Mikko Ketola luonnehtii kirkkohistorian tutkimustaan ja hän pureutuu myös nyt ajankohtaisiin ilmiöihin Euroopassa. Onko sattumaa, mitä moni ihminen kohtaa nykyään tässä ajassa. Suomalaisia tuntuu Ukrainan levottomuudet vaivaavan erityisesti ja onkin ymmärrettävää, että Euroopan alueella tapahtuvat sotatoimet ja levottomuudet järkyttävät ihmisiä. Historioitsijaa lienee kiinnostaa, miksi mitäkin tapahtuu. Voimmeko suomalaisina ihmisinä luottaa toisiimme? Moni ihminen saattaa askarrella samojen kysymysten ja ongelmien äärellä, mutta kirjoitukset ja äänet – vaikka niitä on paljon – eivät aina kohtaa niitä ihmisiä, jotka omassa työssään ja vaikuttavuudessaan eniten hyötyisivät. Siksi lähetän kolumnistille tiedon omasta blogikirjotuksestani nimeltään Kirja: Kansojen historia – hakusana Ukraina. Tuo kirja välittää meille nykysuomalaisille tiedon siitä, että Ukrainan levottomuudet eivät ehkä olekaan jonkinlainen yhtäkkiä syntynyt selkkaus, vaan se on kehittynyt kuin kytevät aropalot hiljalleen alueen ihmisten elämän ja historian myötä. Tuossa kirjoituksessa esitän teorian, että levottomuudet Ukrainassa johtuvat siitä, että alue on ollut kuninkaiden koekenttä Euroopassa näyttämässä toteen, tarvitaanko maassa (valtiossa) uskontoa. Sen vuoksi on suomalaisten turhaa ja hedelmätöntä syyttää asiasta ketään yksittäistä ihmistä, ei Venäjän yhtä johtajista, Vladimir Putiniakaan. Kirkko ja kaupunki -lehdessä sivulla 11 on suurennettuna lause ”On jännä nähdä, herääkö Moskovan patriarkaatissa katumusta, jos Venäjä häviää sodan”. Mielestäni voitaisiin jo nykyaikana ajatella ja omaksua uusi asenne sotia kohtaan. Kukaan ei voita eikä häviä sotia. On vain yksi mahdollinen voittaja ja se on rauha. Rauhan puolesta meidän pitäisi toimia ja ajatella – rauhaa toivoa – ja silloin voittaja on inhimillisyys ja ihmiskunta.

Tärkeä artikkeli mielestäni lehdessä on myös sivuta 12 alkava kirjoitus Pimeässä. Siinä kuvataan onnistuneesti mielen sisällön demoneita. Tärkeätä on muistaa usein kuultu viisaus siitä, että kumpi elämässä voittaa Hyvä vai paha. Vastaus on, että kumpaa ihmisenä ruokit. Tämä tarkoittaa, että me ihmiset kukin omana itsenämme voimme päivittäin ja aina tehdä tuon valinnan, valita hyvä pahan sijaan. Käytännön elämässä tämä tarkoittaa, että meidän pitää tietää elämässä ja yhteiskunnassa toimintaperiaatteet, joihin ihmiselämä perustuu. Tähän tietämykseen perustuu myös yhteiskunnan moraliteetti, joka antaa raamit ja puitteet elämälle, sen hyvyydelle ja pahuudelle. Onni täällä vaihtelee, Taivaan Isä suojelee. Monissa virsissä on lohdullista sanomaa, joka on aina ajankohtaista sanomaa hengellemme ja sielullemme ihmisinä. Kirkolliset virret on sovitettu eurooppalaisesta ja suomalaisesta virsilyriikasta koskettamaan suomalaista ja tässä maassa asuvaa kirkkokansaa ja kertomaan laulun sanoin elämän kulusta pyhien suojeluksessa. Lauluissa on paljon lohdullisuutta. Itse toimin usein niin, että jos paholaiset ja pahat ajatukset uhkaavat mielen vallata, luen virsikirjasta jonkun virren ja tavallisesti mieli asettuu jo silloin.

Tuo artikkeli Pimeässä toi minulle kohdattavaksi espanjalaisen taidemaalari Fransesco de Goyan. Aamun virkistys oli katsella tietokoneen kuvakavalkadia hänen teoksistaan. Tällainen asia on nykyelämän tärkeää sisältöä, jossa katsaus menneiden vuosisatojen näkemyksiin on mahdollinen noin helposti ja mukavasti. Taideteokset avautuvat eri ihmisille eri tavoin, mutta taidemaalari de Goya on kuvannut ansiokkaasti oman aikansa ihmisten mielen sisältöä ja demoneja. Mutta myös enkeleitä ja pyhimyksiä. Valon kantajia. Valo tuo lohtua maailmaan. Maailmassa pimeys ja valo vaihtelee ja joskus myös pimeys on parasta sielulle. Pimeä on nyt valtaamassa Suomen niemeä, mutta suomalaiset ovat pimeyteen tottuneita ja osaavat viihtyisissä kodeissaan myös pimeästä ajasta nauttia. Aikoinaan isä lampun osti ja tämä asia on suomalaisille tärkeä asia. Syksyllä kuitenkin sytytetään iltaisin kynttilä tunnelmaa tuomaan. Sivun 12 nostatus on ”Tänäkin päivänä monet uskovat, että kuoleman jälkeen vainajan henki viipyy lähistöllä”. Miksi ei viipyisi? Henkisesti ihminen parhaimmin viihtyy kotona ja läheisten lähellä. Kynttilän liekki saattaa lepattaa merkiksi henkisen läsnäolosta. Kun kodin tunnelma on hyvä ja rauhallinen, henkiset edesmenneet ja muut Tuonelan väki on myös rauhallista ja ehkä tuo asujalle jotakin sanomaa. Hiljainen hetki auttaa kuulemaan ja ymmärtämään.

Mikä käsitys meillä suomalaisilla on maailmasta? Otan esille vielä yhden artikkelin Pimeässä nostatuksen. ”Oman kokemukseni perusteella voin sanoa, että jos Jumala heittää ihmisen tyhjyyteen, hän hakee tämän sieltä poiskin”. Näin on hyvä uskoa. Uskossa on voimaa, ja tuo uskon voima on ihmisessä itsessään. Voima, vetovoima, vastavoima – usko. Kirkko kannattelee ihmisen henkisiä voimia. Uskonto on yhteinen asia. Uskonto on elämänoppia elämästä toiseen elettäessä ja tämä asia on herkimmillään tunnettavissa pimenevässä syksyssä, jossa symbolisesti elämä hiipuu kohti vanhuutta ja vanhojen ihmisten viisaus kohdataan elämän kulussa. Talvea kohti. Eräässä runossani kuvaan suomalaista vuodenaikojen kiertoa niin, että marraskuun pimeys ja värittömyys ojentaa jo kättään huhtikuun värittömyydelle. Tätä kaikkea me suomalaiset koemme maailmassa. Vuodenajat toistuvat ja kertovat tarinaansa, luonto herää ja kuolee ja pitää meidät ihmiset kiinni tässä uudessa maailmassamme.

Sivu 23 lehdessä on varattu mielipiteille sivulla Mielipide. Vastaan omalla mielipidekirjoituksellani lehden kolumnisti Linda-Maria Ranisen kolumnin sanomaan sanomalla, että Feminismi sallii naisen olevan nainen. On ilahduttavaa olla osa seurakuntiemme keskustelukerhoa lehden välityksellä. Lehti kannetaan kotiin seurakuntalaisille, mutta sen voi ottaa mukaansa ostoskassiin varmaankin kaikista alueen kaupoista ja kauppakeskuksista ja lisäksi lehden näköispainos löytynee myös internetistä. Paljon hyvää luettavaa sekä syntyperäisille suomalaisille että maahan muuttaneille. Suomen kieltä voi oppia myös lukemalla.

20.10.2022 Tarja Kaltiomaa

Kirjoitin aiemmin lukukokemuksesta Kirkko ja kaupunki -lehdestä Puheevuoro-palstalla:

Seurakuntavaalit ovat lähestymässä | Uusi Suomi Puheenvuoro