Lukemisesta

Kesähelteiden hiljainen blues. Valokuva: Tarja Kaltiomaa

Lukeminen on ainoa tie sivistykseen. Ja ymmärrykseen.

Nykyaika on lukemisen kulta-aikaa. Nykyihmisillä on käytössään kaikki maailman tähän saakka kirjoitetut kirjat.

Miten kirja tulee lukijan käsiin?

Menneiden maailmojen taika vaikuttaa tässä jo melko tutuksi tulleessa ihmisten maailmassa, vaikka emme vielä sitä tuntisi.

Kirjan kulku ihmisen käsiin luettavaksi on ihmeiden ihme. Viime vuosisadan loppupuolen infoähky on lientynyt sillä, että kirjoja varastoidaan jo järkevästi. Kirjat on luetteloitu yksittäisiksi myyntiesineiksi tai kirjastoissa lainattaviksi esineiksi. Jokaisella kirjalla on yksilöllinen tunnistus. Tietokoneiden avulla kirjojen luettelointi ja logistiikka on tehokasta.

Lukijan asia on tarvita ja kaivata – kirjaa. Kirja on mahdollista löytää.

Kaikki tieto on kirjoissa. Nykyihmisen ei tarvitse esimerkiksi miettiä tulen tekoa syödäkseen kypsennettyä ruokaa. Kirjojen avulla tieto tulen tekemisestä on kulkenut ihmissukupolvissa ja kehittynyt nykyaikaiseksi osaksi ihmisten elämää ja infrastruktuurista maisemaa. Näin moni muukin taito on ollut meitä nykyihmisiä sivistämässä.

Aluksi kirjoja luki vain aatelisto ja muut oppineet ihmiset. Luen aatelistoon myös kuninkaalliset, joita on vähemmän ihmisinä kuin aatelisia. Kirkon piirissä on aina ollut lukutaito, koska kirkon opetus perustuu Raamattuun. Vähitellen lukutaito alkoi yleistyä ja nyttemmin oppivelvollisuuden myötä kaikki suomalaiset osaavat lukea.

Lukemiseen suhtautuminen lienee nykyäänkin yksilöllistä. Lukemisen tapoja on monia. Oman lukemishistoriani aikana olen tutustunut sekä hitaaseen lukemiseen että pikalukuun. Pikalukua alettiin suosia joskus 1970-luvulla, kun lukemista alkoi olla enemmän. On valitettavaa, jos pikaluku alkaisi olla ainoa lukutapa. Haluan perustella, miksi hidasta lukemista tarvitaan.

Hitaaseen lukutapaan sopivat runot. Romaanit. Filosofiset kirjat. Nämä ainakin. Osa tietokirjoista kannattaa lukea hitaasti ja tietokirjoja luettaessa lukunopeutta voi vaihdella.

Kun kirja tulee lukijan käsiin, siitä kannattaa tutkia painopaikka ja aika. Lisäksi kirjassa saattaa olla muu kirjoitusaika kuin painatusaika. Joskus vanha käsikirjoitus painetaan vasta myöhemmin. Esipuhe kirjasta kannattaa lukea ja tieto kaikista kirjan tekemiseen osallistuneet. Jos kirjassa on suojapaperi, siihen on painettu yleensä runsaasti tietoa kirjasta. Kirjaan tutustutaan vähitellen kuin hyvään kaveriin, jonka kanssa aiotaan viihtyä seuraavat päivät tai viikot. Itselläni yksittäinen kirja saattaa olla luvun alla jopa useita kuukausia. Samoin luvun alla saattaa joskus olla useita kirjoja. Joskus joku kirja on luvun alla jopa vuosikymmenten ajan, palaan siihen aina uudelleen toisinaan.

Kirjan tunnelmaan johdattaa usein mietelause tai omistuskirjoitus. Kun kirjaa on jo lukenut jonkin aikaa, näitä mainittuja perustietoja kannattaa tarkistaa uudelleenkin.

Kirja ei tykkää huonoa siitä, että lukija ei muista jotakin yksityiskohtaa. Kirjaa voi selata ja sitä voi kerrata niin monta kertaa kuin lukija tarvitsee. Pahvikansiin sidottu tai nidottu kirja pitää tietonsa kaiken aikaa. Toista saattaa olla uusi digitaalinen kirjallisuus. Teknisesti digikirjaa voidaan jopa muuttaa julkaisun jälkeen. Pahvikirjan olemus ja sisältö pysyy koko kirjan elinkaaren ajan samana. Tämä on tärkeä huomia tieto- ja historiankirjojen osalta. Suomalaista tieto- ja kulttuuriperinnettä on kaikki Suomessa oleva kirjallisuus ja tietenkin erityistä arvoa on suomenkielisellä kirjallisuudella, kun sitä muualla maailmassa lienee melko vähän. Kirjastojen ja arkistojen informaatikot tekevät arvokasta työtä huolehtiessaan kirjallisesta kulttuuriperinnöstämme. Näin varmistuu, että myös tulevat sukupolvet voivat olla sivistyneitä ihmisiä. Itsehän me tänne aina palaamme.

Toisinaan sivistyspiireissä huolestutaan siitä, että lukeminen olisi vähentynyt ja ehkä nimenomaan, että kirjojen lukeminen olisi vähentynyt. On kuitenkin luultavaa, että kuin huomaamattaan ihmiset lukevat nykyisin paljon enemmän kuin koskaan. Ja kirjojen osuus on kaikessa lukemisessa pysynyt vähintään samana, vaikka suhteellistettuna kaikkeen lukemiseen olisi pienikin. Ihmiset, jotka ovat elämästä toiseen tottuneet viihtymään kirjojen parissa, eivät hevin lukemistaan vähennä. Ihmisten lukumäärä maassamme on suurempi kuin koskaan. Väestömäärä on kasvanut ja edelleen kasvussa. Tässä piilee haaste niille ihmisille, jotka arvostaisivat lukemisen myötä saavutettavaa sivistystä suuremmalle joukolle ihmisiä kuin vain niille, joille lukemisharrastus tulee kodin perintönä. Nykyään on paljon ihmisiä, joilla ei ole osaamisenaan tai tottumuksenaan lukea kirjoja. Lukemisharrastus siis ei mielestäni ole vähentynyt, mutta suhteutettuna koko väestömäärään se saattaa olla edelleen pieni.

Lukemista harrastuksena kannattaa suosia ja suositella. Kaiken uuden oppimisessa ihmisen tulee koukuttua ja alkaa tykätä harrastuksesta. Monilla vanhahenkisillä ihmisillä tottuneisuus lukea on siis sukuperintönä ja uudet kansalaiset voisivat alkaa lukemisharrastuksesta tykätä, kun sitä jaksetaan pitää suositeltavana. Jörn Donnerin esiintyminen televisiomainoksessa lauseellaan ”lukeminen kannattaa aina” on vielä monen mielessä ja tuolla lauseella lukemisharrastusta voidaan edelleen suositella.

Harrastukset kilpailevat ihmisten ajankäytöstä, mutta lukemisharrastus sopii kaikille niillekin, jotka harrastavat jotakin muutakin. Esimerkiksi omaan harrastukseen liittyvä kirjallisuus on hyvää lukemistoa.

Kirjojen lisäksi lukemista on myös verkkolukeminen. Internetverkossa on runsaasti lukemista joka päivä. Someohjelmat sisältävät lehtiä, blogikirjoituksia, runoja, kommentteja, mielipiteitä, mainoksia ym. luettavaa runsaasti. Toisilla ihmisillä on voimakkaana niin sanottu kuvien luku ja toisilla tekstin luku. Rinnakkain internetissä on sovelluksia molemmille lahjakkuustyypeille. Facebook-sovelluksena suosii tekstimuotoista tiedotusta ja kerrontaa, kun taas esimerkiksi Instagram sisältää runsaasti kuvatarjontaa. Kuvien lukeminen on oma taitonsa, niin sanottu kuvalukutaito. Aktiivinen kansalainen löytää nykyään runsaasti itselleen sopivaa mielen virikettä – sekä kirjoista että internetistä.

Olen tuttavapiireissä ja myös kirjaston kävijänä havainnut, että nykyään kirjagenreistä suosituin vaikuttaisi olevan dekkarikirjallisuus. Dekkarikirjallisuudessa on paljon niin sanottua piilosivistystä. Jännittävän tarinan lomaan on tuotu paljon arkielämän osaamiseen liittyvää tietoa. Moni lukija varmaankin kiinnittyy mielellään jonkun tietyn genren suosijaksi, mutta omaa vireyttä voi pitää yllä tekemällä loikkauksia myös muiden genretyyppien pariin. Jos yleensä harrastaa kevyen kirjallisuuden lukemista, toisinaan voi yllättää itsensä tietokirjojen parissa ja viihtyä. Kun aikuisena lukee itse valitsemiaan kirjoja, poissa on pakon tuntu lukea oppikirjoja. Aikuisena myös oppikirjojen kertaaminen saattaa olla mielenkiintoista.

Kun kodin aikuiset lukevat kirjoja ja kirjoja on myös kodissa esillä, jälkipolvi helpommin alkaa myös harrastaa lukemista. Jokainen hetki, kun lapsi tai nuori lukee kirjaa rauhassa omassa huoneessaan, tarkoittaa, että tämä vähitellen samalla viisastuu ja järki kasvaa ja on ”poissa muusta pahanteosta”. Lukemista harrastavat nuoret ovat kaveripiirien älykköjä ja saattavat hillitä myös muiden nuorten joskus villiksi käyvää menoa. Jo lapsena ja nuorena kannattaa valita itselleen kirjojen ystävän rooli ja olla kirjaston ahkera kävijä.

7.7.2022 Tarja Kaltiomaa

Edellinen blogijuttu tällä palstalla on valokuvia ”Kukkaisniityllä Helsingin tapaan”:

Kukkaisniityllä Helsingin tapaan | Uusi Suomi Vapaavuoro

 

+2
TarjaKaltiomaa
Espoo

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi ( http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi ) kristillisyydestä nimenomaan filosofiana, ei uskontona. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, monipuoluediggari, seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti. Jäsenyyksiä yhdistyksissä: Espoon Kirjailijat ry hallituksen jäsen vuodesta 2022, Soukan Kamerat ry johtokunnan jäsen vuodesta 2013, Suomen Luonnonfilosofian seura jäsen vuodesta 2013, Suomen Filosofinen yhdistys jäsen vuodesta 2013, kotiseutuyhdistys Kivenlahti-Stensvik ry kannatusjäsenyys. Olen yhteiskunta-aktiivinen eläkeläinen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu